Artikkelit (Vl)
Dokumentteja
Pikalinkit
| Yhteistyökumppaneita: Keskustelufoorumeja lestadiolaisuudesta: Eri suuntauksista: Yleiskristillistä: |
|
Tervetuloa,
Vieras
|
|
AIHE: Hei!
Hei! 13.09.2009 00:47 #1
|
|
Aikani sivusta seurailtuani päätin liittyä joukkoon
Elikkä olen 17-vuotias tyttö, jolla vl-liikkestä irtautuminen on hieman kesken, sillä en ole vielä saanut kerrottua pätöksestäni kenellekään. Kotonani usko on ollut pakon asia: meitä lapsia on aina pakotettu lähtemään seuroihin ja vastustelusta on seurannut vain huutoa ja torumista. Ehkä tämä löi ahdistavan leimansa koko käsitykseeni uskomisesta ja Jumalasta. Seurat tuottivat vain vihaa ja katkeruutta ja Jumala tuntui etäiseltä, pahalta ja pelottavalta. Kasvaminen erilleen vl-liikkeestä alkoi jo vuosia sitten. Rippikouluikäisenä, jolloi aloin kyseenalaistamaan vl-opin, aloin vähitellen ymmärtää, että todellinen Jumala on rakastava, lempeä ja anteeksiantava - mutta sellaista Jumalaa en löydä lestadiolaisuuden kautta. Kysyin itseltäni, uskonko todella näin kuten minut on kasvatettu uskomaan. vastaus oli, etten usko. Vl-liikken oksettavan sisäsiittoisuuden, tuomitsevuuden ja lukuisten muiden epäkohtien, joita en jaksa tässä ruveta erittelemään, lisäksi viimeinen niitti minulle oli naisen asema vl-liikkeessä: en näe, että minulla olisi tulevaisuudelta mitään odotettavaa, kun vaihtoehdot liikkeessä ovat elää joko loppuunajettuna kotiäitinä tai vanhanapiikana. Minulla on ihana, aidoista ystävistä koostuva tukiverkko liikkeen ulkopuolella. Uskoni Jumalaan on vahvistunut eroprosessini aikana ja tiedän, että mikäli tulen kohtaaman jossain vaiheessa helvetillä pelottelua, se ei tule tepsimään. On vain ajan kysymys, koska pääsen irti tästä kaksoiselämästä, jota nyt vietän ja toivon ja rukoilen, että se aika koittaa pian. Huh, yllättävän hankalaa kirjoittaa asioista, jotka on käynyt päässään läpi satoja kertoja. ei tämä nyt ihan sellainen ole kuin toivoin, mut jotain edes.. |
|
|
Vs:Hei! 13.09.2009 00:55 #2
|
|
Tervetuloa siis ulkopuolelle lähteneiden, joutuneiden ja aina olleiden joukkoon......
Siunaavaa kuulla, että olet silti uskon ja ystävät säilyttänyt, niitä tulet tarvitsemaan ja myös seurakunta-yhteyttä, toivottavasti löydät oikean sinua rakastavan uskonyhteisön. |
|
|
Vs:Hei! 13.09.2009 01:22 #3
|
|
Tervetuloa Hakomajaan Belle
Belle Who kirjoitti: On vain ajan kysymys, koska pääsen irti tästä kaksoiselämästä, jota nyt vietän ja toivon ja rukoilen, että se aika koittaa pian. Huh, yllättävän hankalaa kirjoittaa asioista, jotka on käynyt päässään läpi satoja kertoja. ei tämä nyt ihan sellainen ole kuin toivoin, mut jotain edes. Voin vakuuttaa, että et ole yksin vaan useampikin Hakomajalainen ja tätä palstaa seuraava on vastaavanlaisessa tilanteessa. Suosittelen etenemään maltilla ja pohtimaan etukäteen sitä miten läheiset sukulaisesi asiaan suhtautuvat. Olisiko esim. parempi odottaa että asut omillasi, jne. Nämä seikat ja aikataulut päätät kuitenkin puhtaasti itse, sillä sinä tunnet oman tilanteesi parhaiten. Voi olla että tämä on jo tuttu artikkeli, mutta laitanpa varmuuden välttämiseksi Askeleet irti SRK-Lestadiolaisuudesta |
|
Jumala ymmärtää ja ellei ymmärrä, niin hän ei ole Jumala, eikä meillä ole mitään pelättävää. |
Vs:Hei! 13.09.2009 01:34 #4
|
|
Tervetuloa Belle ja voimia tulevaan koitokseen
|
|
Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan
|
Vs:Hei! 13.09.2009 11:59 #5
|
|
Tervetuloa joukkoon "tummaan"
Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan, tuhannen kilometrin marssiinkin pitää ottaa ensimmäinen askel.. Sinä olet sen nyt ottanut.. |
|
Hullut vievät maailmaa eteenpäin, viisaat pitävät sen pystyssä..
|
Vs:Hei! 13.09.2009 13:17 #6
|
|
Tervetuloa vaan minunkin puolestani!
Vielä kerran tervetuloa keskustelemaan, hyvä että sinulla on tuo tukiverkko jo valmiina |
|
I am who I am, take it or leave it
|
Vs:Hei! 13.09.2009 15:09 #7
|
|
Hei Belle Who!
Olet tienhaarassa. Ajatukset kiertävät ympyrää. Mieli on täynnä kysymyksiä joihin olet löytänyt vastauksen. Olet onniteltava! Odotat tilaisuutta, milloin kertoisit läheisillesi asiasta. Se aika tulee, kun hetki on kypsä. Siihenkin annetaan aikanaan mahdollisuus. Maailmassa on niin monellaisia lahkoja, uskontoja ja uskomuksia että huh, huh. Kaikki ovat ihmisten kyhäämiä. Kaikista löytyy tosin sitä hyvääkin. Mutta Belle, olet olet meidän kaikkien puolesta tervetullut keskellemme. Kuuntele sydämesi ääntä. Olet silloin oikealla tiellä. |
|
|
|
Valvojat: Hannu, puunhakkaaja
Sivu luotiin ajassa: 0.93 sekuntia