Artikkelit (Vl)
Dokumentteja
Pikalinkit
| Yhteistyökumppaneita: Keskustelufoorumeja lestadiolaisuudesta: Eri suuntauksista: Yleiskristillistä: |
|
Tervetuloa,
Vieras
|
Toipumisapu Kartetut ry ja sen tapaamiset
(1 katselee) (1) vieras
|
AIHE: Toipumisapu Kartetut ry ja sen tapaamiset
Toipumisapu Kartetut ry ja sen tapaamiset 29.09.2009 14:09 #1
|
|
Hei kaikki hakomajalaiset! Olen jonkin verran lukenut palstaa ja todennut, että ns. suljettujen uskonyhteisöjen entisten jäsenten kertomuksissa on paljon samankaltaisuuksia, yhteisöstä riippumatta.
Itse olen entinen jehovantodistaja ja kirjoittelen paljon Veljesseura.orgin keskustelupalstalla. Olen ollut mukana perustamassa uutta vertaistukiyhdistystä Toipumisapu Kartetut ry, joka on tarkoitettu ruohonjuuritason toipumistukeen kaikille entisille "fundiksille". Yhdistys ei kilpaile UUT:n kanssa, vaan täydentää sen tarjontaa. Yhdistys ei myöskään hyökkää uskontoja eikä uskoa vastaan, vaan auttaa kutakin yksilöä kehittymään omien lähtökohtiensa pohjalta. Ex-vl:lla on näemmä runsaasti tapaamisia eri puolilla Suomea. Myös Kartetut järjestää tapaamisia, joihin olette lämpimästi tervetulleita. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla voisi olla tarkoituksenmukaista yhdistää voimat, jotta tapaamisiin tulisi "kriittinen massa" väkeä. Tapaamisista ilmoitellaan osoitteessa veljesseura.org/foorumi/viewforum.php?f=1 ja jahka saamme Veljesseuraan luotua oman osion yhdistykselle, myös siellä. Tapaamisiin voi ilmoittautua osoitteeseen toipumisapu[at]gmail.com Omasta elämänhistoriastani sen verran, että synnyin JT-perheeseen ja lähdin aikuistuttuani sieltä pois, koska en enää pystynyt uskomaan siihen enkä hyväksynyt yhteisön menettelytapoja. Minuun jäi kuitenkin kytemään voimakas tarve käyttää kokemustani muiden hyödyksi, joten olen ahkeroinut entisten jehovantodistajien vertaistuessa sekä nyt tarjoamassa hyväksi osoittautunutta Hjälpkällan-mallia yleisempäänkin käyttöön. |
|
Toipumisapu Kartetut ry
|
Vs:Toipumisapu Kartetut ry ja sen tapaamiset 29.09.2009 14:49 #2
|
|
Mukavaa että tämä keskustelu kiinnostaa yleisemmälläkin tasolla. Olen itse havainnut saman että ääriiliikkeiden sisällä kasvaneiden kokemukset ja vaikeudet ovat hämmästyttävän samankaltaisia. Kiinnostaisi tietää onko vertaistukitoimintaan olemassa yleistä menetelmäkoulutusta. Satutko sinä tietämään?
|
|
|
Vs:Toipumisapu Kartetut ry ja sen tapaamiset 29.09.2009 14:54 #3
|
|
Eri yhdistyksillä on omia koulutuksiaan vertaistukijoille, tietysti kunkin yhdistyksen tarpeisiin räätälöityjä. Kartettujen tukijavalmennus alkoi kesäkuussa, ja toinen seminaari on tarkoitus järjestää tammikuussa nimenomaan Hjälpkällan-mallin mukaisena.
|
|
Toipumisapu Kartetut ry
|
Vs:Toipumisapu Kartetut ry ja sen tapaamiset 29.09.2009 19:52 #4
|
|
Kiitos avauksestasi, kuten myös sähköpostitse lähestymisestäsi
Olen huomannut aivan saman, että "ns. suljettujen uskonyhteisöjen entisten jäsenten kertomuksissa on paljon samankaltaisuuksia, yhteisöstä riippumatta". Jokainen päättää luonnollisesti itse millä formaateilla muodostettuihin tapaamisiin tulee, mutta itse kannatan lämpimästi yhteistyötä. Uskon, että eri joukoista irtaantuneilla on paljon annettavaa toisilleen. |
|
Jumala ymmärtää ja ellei ymmärrä, niin hän ei ole Jumala, eikä meillä ole mitään pelättävää. |
Vs:Toipumisapu Kartetut ry ja sen tapaamiset 04.10.2009 23:45 #5
|
|
Onnea uudelle (varmasti tarpeelliselle) yhdistykselle!
|
|
|
|
Valvojat: Hannu, puunhakkaaja
Sivu luotiin ajassa: 0.60 sekuntia