Hakomaja.net

Joosua kysyi Mopin palstalla mielenkiintoisen kysymyksen, jota mielestäni kannattaa käsitellä täälläkin:


Eija Moilanen kysyi samaan aiheeseen liittyen uudessa avauksessaan
Miksi toiset jäävät ja toiset lähtevät?

Olen itse miettinyt, että varmastikin löytyy SRK:sta irtaantuneita ja erotettuja, jotka sisimmässään edelleen uskovat vl-oppiin melkoisen puhtaasti. Osa ei jaksa tapakulttuurin vaatimuksia ja osan ei ole annettu olla vl:iä jonkin muotoseikan tai epämääräisen henkisyyttelyn johdosta, vaikka itse olisivat halunneet vanhoillislestadiolaisia olla. Toisaalta SRK:ssa on termi "kuolleista kaloista", jotka uivat virran mukana, eivätkä ole aidosti uskovaisia. Osa virallisesti vl:istä on itsekin kertoneet mahtuvansa tähän määritelmään ja jopa ateisteja on vl:istä löytynyt. Osa vl:istä puolestaan uskoo vahvasti, mutta kärsii joutuessaan tunnustamaan ettei Raamattu vl-opissa paljoa paina. He ovat yhä vl:iä koska kokevat kaikesta huolimatta saavansa myös "ravintoa" vl-joukossa.

Omasta henkilökohtaisesta uskostaan kiinni pitäminen on saanut eri ihmisiä päätymään täysin päinvastaiseen ratkaisuun SRK:n suhteen. On ihmisiä, jotka kärvistelevät viimeiseen saakka sisällä, koska haluavat pitää uskostaan kiinni. Toiset taas katsovat että he eivät voi omalla lasnäolollaan tukea ohi Raamatun opettavaa joukkoa, jossa harjoitetaan henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan ja heidän pitää irtaantua nimenomaan pitääkseen kiinni omasta henkilökohtaisesta uskostaan.

Ratkaisut ovat yksilöllisiä, vai ovatko täysin? Voidaanko löytää ihmisryhmiä kuvaavia eroja? Itselläni ei ole vastauksia ja toivon että voimme käsitellä tätä aihetta syyllistämättä eri ratkaisuihin päätyneitä ihmisiä.

Minun vääristyneestä näkökulmasta asia on niin että taustayhteisö määritää sen millaiseen ratkaisuun ihminen päätyy. Ja myös sattuma ja elämän kokemukset/kohtalot.

Väitän myös että asuinpaikka vaikuttaa ratkaisuihin. Suuremmilla paikkakunnilla voi valita seuransa siionin sisältä ja kaikkien kukkien annetaan kukkia vapaasti. Pinemmillä paikkakunnilla sosiaalinen paine on huomattavasti pakottavampaa.

Sitten on myös yksi asia ja se on rehellisyys itselle ja muille. Tarkoitan tällä sitä että moni lähtijä kokee että jäädessään liikeeseen ei voisi olla rehellinen itselleen ja muille. Hirtäytyä omaan rehellisyyteen on paljon täälläkin käytetty termi.

Osittain kyse on myös siitä että suuremmilla paikkakunnilla lestadiolaisuus edustaa lähinnä etnistä taustaa ei uskoa eikä uskontoa josta kertoo se että lestadiolaisuudessa on ateisteja agnostikkoja ym..

Yksi ero mikä eroitaa minusta näiden kahden palstan ihmisiä on ehkä se että (hmmm voin olla väärässä) tällä palstalla asioita ei haluta katsoa siitä näkökulmasta että lestadiolaisuuden ja SRK tai tämän organisaation säilyminen on absoluuttinen fakta. Vaan tällä palstalla ehkä enemmän keskustellaan lähtökohdasta ettei edes liikeen säilyminen ole asia jota ei voida kyseenalaistaa.

Minusta mopilla on enemmän sellaista mieltä että liike on kaikesta huolimatta sälilyttämisen arvionen tai anakin sen säilymistä ja säilytämistä pidetään keskustelujen lähtökohtana.

Itse kuulun niihen joiden milestä vapaassa keskustelussa ei voi olla yhtään em kaltaista faktaa vaan liikeen säilyminen tai säilyttäminen tai vaihtoehtoisesti hajoaminen tai katoaminen ovat asioita jotka ovat kumpikin yhtä varteenotettavia vaihtoehtoja. Lähinnä kallistun jälkimmäisten suuntaan siksi että aina kun lestaidolaisuus on käynyt rehellistä kestelua se on hajonnut.

Oma kokemukseni kriittisistä vl:stä näin ex-vl:n näkökulmasta katsoen ei ole kovin laaja. Muutaman olen tavannut ja he ovat valmiita myöntämään että esimerkiksi minun Saatanalle heittämiseni oli virhe ja pitävät minuakin uskovaisena, mitä aidot SRK-uskovaiset eivät missään nimessä voisi tehdä.

Se, että pitää minua uskovaisena ja kuitenkin on "sisällä" ja toisten SRK-uskovaisten läsnäollessa pitää minua epäuskoisena/eriseuraisena yms osoittaa todella epärehellisyyttä. Se on istumista kahdella pallilla yhtaikaa, vl:ien ja ex-vl:ien. Itse en voisi sellaista koskaan tehdä. En voisi myydä vakaumustani siihen hintaan, että saisin olla jonkun ryhmän jäsen. En todellakaan voi katsoa vääryyttä ja olla sitä tukemassa kuulumassa tuollaiseen joukkoon.

Nähdäkseni suurin ero hakomajalaisten exien ja moppilaisten kriittisten vl:ien välillä on juuri tuo rehellisyys, joka on hakomajalaisten ominaisuus.

Molemmissa ryhmissä on sitten muilta osin samankaltaisia ihmisiä: on uskovaisia, tunnustuksellisia uudestisyntyneitä ihmisiä, on ateisteja ja agnostikkoja ja sitten uskonnollisia kasvatuskristittyjä ihmisiä.

"Nähdäkseni suurin ero hakomajalaisten exien ja moppilaisten kriittisten vl:ien välillä on juuri tuo rehellisyys, joka on hakomajalaisten ominaisuus"

Ulkopuolisena tarkkailijana en ole huomannut tällaista eroa.

Tarkoitin rehellisyydellä sitä, että todella on sitä mitä on, ei "istu kahdella pallilla" kuten esimerkeissä kerroin. Jos ei usko ja ymmärrä asioita täsmälleen kuten SRK vaatii, niin sitten ei mielestäni ole pesunkestävä vl.

Vl-foorumi ja sen edustaja, kuten esimerkiksi Pakkula ja OM ovat juuri sitä, mitä SRK vaatii, mutta moppilaiset eivät ole. Moppilaiset ovat niitä, joita Voittonen voisi kuvailla sanalla "laiteilla" eli vähän "säveltävät" käsityksiään. Tuo "säveltäminen" on juuri sitä epärehellisyyttä.

Toivon, että perustelisit näkemystäsi enemmän, Eija Moilanen.

Kuten tuolla Mopin palstalla sanoinkin, mielestäni syvällisin ero löytyy siitä, miten sosiaalisen verkoston rakentuminen vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen... Jos verkostoituminen on tapahtunut vl-yhteisön sisällä, löytyy perhettä ja ystäviä - kenties arvostusta - on vaikea lähteä, vaikkei samaan tapaan uskoisikaan näiden muiden kanssa. "Ulkopuolella ei ole minulle mitään" on usein kuultua. Nuori monipuolisesti verkostoitunut tai verkostoitumisessa epäonnistunut mies lienee kaikista todennäköisin liikkeenjättäjä tilastollisesti, veikkaan ma.

Olen miettinyt tuota jo aikasemmin mitä Wanhawaimo kirjoitti rehelisyydestä. En kuitenkaan ihan tästä näkökultasta eli exl/kriittisen vl:n näköklmasta.
Ennemminkin olen miettinyt omalle kohdalle että millä laidalla omat vl kaverit oikeen seisovat kun mulle sanovat etteivät usko vl uskon olevan se ainut oikea mutteivät haluavat kuitenkin itse pysyä vl-liikkeessä sisällä. Eräskin vl ilmaisi itseään ettei ole niin väliä onko vl, katolinen tai joku muu kunhan vaan uskoo Jumalaan.

Mitäs jos tulis vaikka tilanne jossa olen käymässä esimerkiksi suviseuroissa. Olen näiden vl-ystävieni kanssa kentällä rupattelemassa ja siihen kohta tulee heidän joku vl-ystävä joka kertoo että joku heidän yhteinen tuttu on "kieltänyt uskon", eli eronnut vl-liikkeestä. Uutista tuova ystävä kauhistelee ja suree puheissaan tätä menetystä ja ilmaisee asian sillä tavalla että siitä selvästi saa ymmärtää että jos ei ole vl niin ei pääse taivaaseen vaan joutuu helvettiin. Miten minun ystävät jotka ovat minulle antaneet ymmärtää ettei vl-usko ole ainut oikea taivaaseen vievä usko suhtautuvat tämän "suruviestiä" tuovan ystävän puheisiin?

Itse luokittelen nuo minun vl-ystäväni tuohon Kriittisiin vl:iin kuuluviin. He ovat omassa mieleessään/tietyissä piireissä kriittisiä mutteivät ehkä uskalla omaa näkökantaansa tuoda julkisesti esille koska se suurimmalla todennäköisyydellä erottais heidtä laumasta johon haluavat kuulua.
Itse olen selvästikin näin jälkikäteen katsellen kuulunut tuohon kriittiseen vl-ryhmään. En ois todellakaan uskaltanut avoimesti tuoda ajatuksiani julki. Sen takia päätinkin tehdä julkisen vl-eron koska en henkisesti ois jaksanut niitä puhutteluja/hoitokokouksia. Enkä myöskään ois pitemmän päälle jaksanut sitä omien ajatusten salailemista.Tämä erokin ollut ihan tarpeeksi rankkaa minulle. Miten oisin kestänyt vielä jotku käännytys yritykset siihen päälle?
Yksinkertaisesti vaanilmoitin lähiomaisille ja ystäville että minun tapa uskoa ja ajatella ei vastaa sitä mitä vl-piireissä opetetaan.
Minulla ei ole mitään velvollisuutta kellekkään erikseen kertoa miten uskon tai ajattelen. Joillekin vl-ystäville olen toki kertonut enemmän ajatuksistani ja he ovatkin sitten kertoneet että ovat monissa asioissa samaa mieltä kanssani esimerkiksi siitä asiasta että vl-usko ei ole ainut taivaaseen vievä usko.

Ilman muuta minua ihmetyttää miten ihmiset jotka noin uskovat omaavat vl-uskon omaksi uskokseen. Toisaalta taas ei ole minun asia vatvoa tai mitenkään arvostella tekeekä he oikein tai väärin vai ovatko vl:iä vai ei. Itse en koe tarvetta kuulua mihinkään liikkeeseen tai uskonnolliseen ryhmään. Olen sisimmissäni tyytyväinen tähän vapaaseen tilaan missä nyt elän.

Wanhallevaimolle
Itse asiassa koin vain hyvin epämiellyttävänä tällaisen väitteen. ” moppilaisten kriittisten vl:ien välillä on juuri tuo rehellisyys, joka on hakomajalaisten ominaisuus"

Toisaalta itse ajattelen hyvin yksilökeskeisesti ja en tiedä mille paikalle Jumala ihmisen asettaa tai on asettanut.

En todellakaan voi tietää, miten Jumala on toisen ihmisen elämän tarkoittanut. En ole heidän arjessaan ja en ole ollut heidän menneisyydessään. En ole näkemässä esimerkiksi kuinka monta kyynelten peittämää lohdusta jotkut saavat siellä sisällä, mihin minä en edes halua sisään joutua. Olisiko parempi, että sinne jäisivät vain ei kriittiset?

Yhtä hyvin voisin asetuttaa itseni tuohon tilanteeseen. Istunko kahdella pallilla kun kuulun kirkkoon. Lapseni joista osa ei usko ovat myös luterilaisia ja kuuluvat kirkkoon. Entä jos lähtisin tai joutuisin lähtemään kirkosta? Voisinko silloin väittää, että olevani rehellisempi kuin ne jotka kirkossa ovat? Enpä todellakaan voi yleistää.

Lisäys tuohon aikasempaan kirjoittamaani viestin:

Eli koin että valehtelin itselleni ja muille jos jään vl-liikkeeseen vaikken oikeesti sisimmissäni etes usko kuten siellä opetetaan. Oma usko perustuu/perustui raamattuun mutta koin että vl-oppi ei opettanut raamatun mukaisesti vaikka niin väittivät/väittävät. Elin siis ainasessa ristiriidassa kun sanottiin yhtä ja tehtiin toista.
Itseäni jotenkin sekotti laiteilla olijat koska he tekivät toisin mitä opetettiin. Jos heitä ei ois kuvioissa ollut niin oisin vaan sulattanut sen että "kaikkea ei voi ymmärtää". Mutta lopulta meni hermot kun itse kyseenalaistin ja jotkut teki ratkaisuja jotka oli oppia vastaan mutta säilyivät silti uskovaisina koska oli tarpeeksi hyvä syy toimia vastoin yhteisön ohjeita. Toiset taas tuomittiin epäuskoisiksi ja joutuivat pakon edessä lähtemään liikkeestä koska syyt toimia yhteisön sääntöjä vastaan eivät olleet tarpeeksi vahvat.
Omat voimavarat alko hiipua kun mietin kuka tekee ja mitä ja samalla tarvi omaa arvomaailmaa punnita ja huomioida. Tämä ainainen puntaroiminen ja toisten ongelmien vatvominen vei mun voimavarat niin loppuun että lopulta päätin että jokainen tehköön niin kuin haluavat. Mulla ei ole aikaa eikä voimavaroja enää miettiä kuka on uskovainen tai ei jos eroaa aviopuolisostaan, harrastaaa seksiä ennen avioliittoa, ehkäisee tai tekee abortin tai tekee jonkun muun valinnan.

Eihän tämmösen ainaisen puntaroimisen ja vatvomisen keskellä ehdi omaa elämää elää ollenkaan ja se lieneekin vl-uskon tarkoituskin???
Minulle on yks asia mihin uskoo, toinen asia koittaa elää sääntöjen mukaan jotka ovat täysin epäinhimmillisiä.
Kuka itsensä takia valitsee moisen elämän. Ei kukaan. Vl-usko on jotain muuta varte. En tiedä loppujen lopuks ketä varten. Vl-opin mukaan usko on Jumalaa varten. Se onkin jokaisen ihmisen oma asia millaseen Jumalaan/jumalaan haluaa usko, vai haluaako ollenkaan...

Itselleni vanhoillislestadiolainen on ihminen joka uskoo ja elää vl-opin mukaisesti. Itse koin että oma näkemykseni elämään erottaa minut vanhoillislestadiolaisista ja sen takia en voi itseäni kutskua vl:äksi. Ja se tuntu epäaidolta jaktaa yhteisössä elämistä (ja toimia yhteisön sääntöjen mukaisesti) jos kerran en sitä voinut aidosti ja rehellisesti tehdä.
Koin että valehtelin itselleni mutta myös muille.

Olen hakomajan kautta opppinut että joillekin vanhoillislestadiolainen on myös hän joka elää yhteisössä mutta ei silti usko yhteisön opetukseen. Tämä on ristiriidassa omaan käsitykseenä siitä kuka on vanhoillislestadiolainen tai ei.
Toisaalta taas itse en halunnut kutsua itseäni vanhoillislestadiolaiseksi sillon kun vielä kuuluin yhteisöön koska se nimityksenä oli mielestäni niin harhaanjohtava. Jos puheeksi tuli uskonto tai vakaumukset niin sanoin että olen krisitty, vasta jos joku kysy tarkemmin jos kuulun johonkin tiettyyn yhteisöön niin saatoin kertoa että olen vanhoillislestadiolainen mutta sillä huomautuksella että se on helposti harhaanjohtava nimitys.
Tällä hetkellä mietin kuin harhaanjohtava se vl-nimitys oikeen on.
Ehkä se suoranaisesti on vain ristiriitainen nimitys kuten koko vl-oppi noin ylipäänsä...?!

Eija Moilanen kirjoitti:

On ihan totta, että ihmiset ovat yksilöllisiä ja heidän kokemuksensa sekä historiansa ovat erilaisia. Voidaan mielestäni ajatella, että meistä jokainen pyrkii toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, niillä eväillä, eli tietotaidolla, jota meillä kulloinkin on.

WW:n käsitys on kuitenkin jossain mielessä perusteltu, mutta vaatii lisävalotusta. Luomu osaltaan valottikin tilannetta ja voin vahvistaa että minulla on itselläni aivan samanlaisia kokemuksia. Maltillinen ja liberaali vl on voinut kahdenkesken hyväksyä ja tunnustaa että pitää ex-vl:ääkin uskovaisena kun tämä tunnustaa uskonsa Jeesukseen, tervehtii Jumalanterveellä ja hyvästelee Jumalanrauhaa sanomalla, mutta kieltää tämän kaiken kun tiukkis-vl on läsnä! Mitä tuo on muuta, kuin epärehellisyyttä?

Se on toki myös tunnustettava, että SRK:n sisällä on myös suoraselkäisiä ihmisiä, jotka ovat julkisesti ilmaisseet oman kritiikkinsä esim. hoitokokousjulmuuksien selvittämisen puolesta. Kovin harvalukuisia he kuitenkin ovat ja heistäkin osa on selkänahkansa kautta oppinut olemaan sittemmin hiljaa

Oman näkemykseni mukaan SRK:ssa sisällä pysyminen vaatii pakostakin jossain mielessä huonoa omaatuntoa sen jälkeen kun on ymmärtänyt sen henkisen väkivallan ja Raamatun ohi opettamiset, joita SRK:ssa harrastetaan. Tämä oireilee sitten tietynlaisena epävakautena, jossa välillä kritisoidaan ja välillä puolustetaan SRK-lestadiolaisuutta. Uskon, että monilla heistä on kuitenkin vilpitön kokemus, että he saavat sieltä myös sielulleen ravintoa, eivätkä tiedä missä muuallakaan olisivat, kuten Mopin palstalla on todettu. Terveellisen ravinnon lisäksi he kuitenkin tiedostavat, että välillä tulee ruuan mukana myös myrkkyä. He kuitenkin pelaavat tuota vl-rulettia kun kokevat etteivät voi muutakaan. Usko seurakuntaepäjumalaan häiritsee senverran vahvasti uskoa suoraan Jeesukseen, tuohon yhteen ja ainoaan Raamatun tuntemaan välimieheen syntisen ihmisen ja Jumalan välillä.

Summa summarum: Maltilliset ja liberaalit vl:t voivat helposti näyttää epärehellisiltä ja osa heistä harrastaakin varsin läpinäkyvästi täysin katteetonta SRK:n kilven kiilloittelua suorastaan valehtelemalla. * Suurin osa on kuitenkin vilpittömästi SRK-uskonsa ja sen pakostakin mukanaan tuoman huonon omantunnon kanssa kipuilevia, jotka tarvitsisivat ystävällistä ja kärsivällistä suhtautumista niiltä, jotka ovat päässeet SRK:sta vapaaksi.

Edit: * Poistettu turhaan pahennusta aiheuttava henkilöön viittaava esimerkki.