Hakomaja.net

Minulla oli vl-aikoina eräs tuttu, joka taisteli omaa eroaan liikkeestä. Hän välillä kielsi uskonsa ja sitten taas teki parannuksen, useaan kertaan. Jossain vaiheessa hänellä oli joku kumppaniehdokas "maailmasta", josta hän tuntui olevan aidosti kiinnostunut. Ilmeisesti vanhempiensa painostuksesta hän kuitenkin aina palasi vl:n suojiin. Minun näkökulmastani hän oli todella onneton ihminen, ja jatkuva soutaminen ja huopaaminen tässä asiassa hajotti hänen psyykettään entistä enemmän. Parannuksenteostaan huolimatta en osannut pitää häntä "uskovaisena", sillä ei hänen ajatusmaailmansa siitä mihinkään muuttunut, että hän taipui painostuksen alla. Minun silmissäni hän oli "tyhmä neitsyt", jonka lamppu oli ylkää odottaessa sammunut; omasta pelastuksestani olin aivan 100% varma, samoin oikeasta uskonymmärryksestäni. Tokaisin hänelle kerran: "jos joka tapauksessa on helvettiin menossa, niin miksi tehdä tästä elämästä helvettiä?" Muistan järkytyksen hänen kasvoillaan, mutta en yhtään muista, mitä hän minulle vastasi. En ymmärtänyt hänen järkytystään; kyllähän hänen piti itsekin ymmärtää, ettei tuommoisella olemattomalla uskolla taivaaseen päästä. Kommentillani halusin rohkaista häntä ottamaan selkeän pesäeron vl-kulttuuriin ja elämään edes tämä maanpäällinen elämä mahdollisimman onnellisena.

Näitä ja muutamia muita elämäni vaiheita muistellessa tarvitsen paljon anteeksiantoa ja armollisuutta itseäni kohtaan. Olen ollut osa hirvittävää väkivaltakoneistoa, olen aktiivisesti levittänyt ympärilleni sitä samaa myrkkyä, joka edelleen leviää vl-liikkeen sisällä. Armottomin tuo koneisto on sisällä olijoille - ja niin olin minäkin. Uskoin todella vahvasti ja varmasti sen, mitä seuroissa opetettiin. Vl-usko on ainoa oikea usko, jolla pääsee taivaaseen, kaikki muut menee helvettiin. Uskonsa kieltäneitä pidin maailman surkeimpina ihmisinä: heillä täytyy olla todella hirveä elämä, sillä he tietävät, missä pelastuksen avain on, ja ovat sen heittäneet hukkaan. Ajattelin, että maailmassa muut ihmiset saattavat elää ihan ok maanpäällisen elämän autuaan tietämättöminä todellisesta uskosta ja armosta; heille totuus valkenee mahdollisesti vasta liian myöhään.

Paljon tarvittiin tämän pimeyden murtamiseen. Nyt olen alkanut miettiä useita elämäni tapahtumia siltä kannalta, että pikkuhiljaa, huomaamatta etäännyin ajatuksissani ja elämäntavassani vl-hyväksytystä. Se tapahtui niin huomaamatta, etten minä sen koommin kuin kukaan muukaan kiinnittänyt siihen huomiota - kunnes lopulta kuilu kävi ilmeiseksi. Vl-eroni tapahtui lopulta aika myrskyisästi ja oli minulle itselleni hyvin rankka. Kaikki mureni, minkä perustalle olin elämäni rakentanut. Sairastuin: burn out, masennus, migreeni, vatsahaava... Kesti kauan, ennenkuin toivuin työkuntoiseksi. Tänään olen kuitenkin todella kiitollinen Johdatukselle, joka toi minut oikeaan elämään. Ja nyt on näköjään aika teidän hakomajalaisten kanssa näitä muistella ja näistä keskustella.

Oma prosessini on ollut hirvittävän rankka. Minä olin vain yksi pieni yksilö joukossa, ja melko nuorena lähdin siitä liikkeestä. Silti ehdin omalta osaltani - aivan liikaa - osallistua yhteisön harjoittamaan väkivaltaan, ja joudun elämään sen tosiasian kanssa lopun ikääni. Omaa elämääni helpottaa se tieto, että toimin niinkuin minulle oli opetettu, parhaan ymmärrykseni mukaan. En silloin ymmärtänyt tekeväni väkivaltaa, se ymmärrys tuli vasta myöhemmin. Tähän kokemukseeni perustuen en usko, että vl-liike ikinä muuttuu terveeksi. Jokaisen liikkeessä sisällä olevan aikuisen ja aivan erityisesti puhujien ja muiden johtohahmojen tulisi käydä läpi samantyyppinen prosessi omassa elämässään. Ymmärtää elämäntyönsä väkivallaksi ja tuhoksi... Sitä ei tule tapahtumaan. Jotain on nyt silti tapahtumassa: julkista keskustelua valtakunnan medioissa, suviseurapuheiden muuttuminen tiukempilinjaisiksi, Päivämiehen uusin pääkirjoitus... Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mihin suuntaan asiat kehittyvät.

JoJo kirjoitti:
Tai vähintään ymmärtää vaiti hyväksyneensä toisten harjoittaman väkivallan.