Artikkelit (Vl)
Dokumentteja
Pikalinkit
| Yhteistyökumppaneita: Keskustelufoorumeja lestadiolaisuudesta: Eri suuntauksista: Yleiskristillistä: |
|
Tervetuloa,
Vieras
|
Hoitokokouksia Itä-Suomessa
(1 katselee) (1) vieras
|
AIHE: Hoitokokouksia Itä-Suomessa
Hoitokokouksia Itä-Suomessa 01.08.2009 02:32 #1
|
|
Itse olen sen verran keskenkasvuinen, että en muista hoitokokouksista mitään. Olen VL-perheestä, jossa lapsia on reilusti. Vanhin sisarus ollut noin 20- vuotias, kun minä olen syntynyt. Lähiaikoina olen keskustellut veljieni kanssa tästä raastavasta aiheesta ja joutunut toteamaan, kuinka sairasta meno on noina kurjina ja hurjina vuosina ollut.
Hoitokertoja on ollut lukuisia ja niissä on hoidettu ihmisiä monista eri syistä. Eräs näistä harhailijoiden haihatteluista on tapahtunut Hankasalmen leirikeskuksessa 1980-luvun alkuvuosina. Paikkakunnaltamme ja lähialueen kunnista oli nuorisoa houkuteltu lauantai-illaksi leirikeskukselle makkaranpaistoon. Veruke toimi hienosti ja nuoriso saatiin hienosti kasaan. Makkarat saatiin paistettua ja sitten alkoikin yllättäen OPERAATIO-HOITO-OPERAATIO. Hoitajana oli toiminut hankasalmelainen puhuja-setä + mukana kulkeneet vanhemmat. Syytöksiä oli satanut mm. maailmallisesta autosta (tänä päivänä tuunatun auton omistamisesta). Nuorimies ei voinut sietää julkista nöyryytystä paikalla olevan nuorisojoukon edessä, vaan osoitti julkisesti mieltään. Tällöin hänet oli julistettu Helvetin lapseksi ja suunnaksi määrättiin kuolema ja automaattinen paikka helvettiin. Nuori mies oli kuitenkin pysynyt lujana ja täräytti hoitoisännälle keskisormea ja haistatti kaikkien kuullen pitkät..... Tämän jälkeen nuorimies poistui nopeasti autoonsa ja jätti pihamaalle selkeät poistumisjäljet. Keskustelut veljeni kanssa on herättänyt minussa paljon ihmetystä ja suoranaista vihaa VL-liikettä kohtaan. Miksi pitää olla tällaisia asioita, jotka lakaistaan 100-0 SRK:n ja kaikenmaailman rauhanyhdistysten isojen mattojen alle????? Ei mahdu minun ajatusmaailmaan. En ymmärrä. Onko todella niin, että puhumattomuudella yritetään suojella vielä elossa olevia HOITO-VELJIÄ?? Tämä asia kaipaa mielestäni todellakin ehtodonta selvitystä, ja vieläpä pikaisesti. On nimittäin selvää, että ihminen jouduttuaan kokemaan näin raskaita uhkauksia elämässään, ei hän voi niitä noin vain unohtaa ja painaa villaisella. On aivan varmaa, että traumat ovat todella hirmuiset tällaisen maanpäällisen helvetin kohtaamisesta. Puhutaan myös ihmisen uskon menettämisestä tässä tilanteessa. Ihminenhän pakotetaan menettämään uskonsa!!! Tässä tilanteessa VL on pelannut itsensä pihalle mahdollisen paluun suhteen, koska poispotkittu ihminen on aivan varmasti niin katkeroitunut saamastaan kohtelusta, ettei tule koskaan ymmärtämään VL-liikettä. En tiedä onko 70-80-luvulla rukoiltu poispotkittujen paluun perään?? Jännä seurata kehityksen kulkua. Katotaan kuinka VL:n käy. |
|
|
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 01.08.2009 12:31 #2
|
|
Jotkut vain ovat enemmän lähimmäisiä kuin toiset. Luulen että lähteineissä suureksi osaksi on ongemana se että heistä monilla on ollut riitävä kapasiteetti asetaa kyseenaaliseksi mielivalta jota he ovat kohdanneet. Ja monenkin kohdalla itseni mukaan lukien on se ongema etten tee kunhan vaan paranusta. Vaan parannus tehdään silloin jos siihen Jumalan sanan mukaan on aihetta.
Monen hoitokokousissa uloshoidetun kohtaama komentti on ilmeisestikin ollut - ei näitä asioita tarvitse ymmärtää riitää kun uskoo omat syntinäs anteeksi tässä valtakunnassa. Uloshoidetuilla on taasn useimmilla sellainen mieli ettei noissa kokousissa tehty oikein. Vaan peräti oikein väärin. Minua ihetytää vielä tänäkin päivänä esiitnyvä väkivalta tässä kohdassa. Jos ihmisellä olisi todellinen hätä sielunsa autuudeta niiin kyllä silloin evakeliumi kelpaisi. Eihän siitä olekaan kysymys vaan siitä että tuon evakeliumin tulisi sisältää anteekisanto ja unhodus niin ettei mikään ole koskaan tapahtunut. Myös päivämies käytää samaa väkivaltaa jonka uloshoidettu kohtaa. Luuletko olevasi Jumalan valtakuntaa viisaampi. Yksiöt erehtyvät mutta jumalan valtakunta on erehtymätön. www.srk.fi/index.php?p=paakirjoitus_3109 Päivämies 29.7.2009 Yksityisinä ihmisinä olemme vähän ymmärtäviä ja vikaan joutuvia, mutta Jumalan seurakunta on Raamatun mukaan ”totuuden patsas ja perustus”. Siellä ovat kaikki tiedon ja taidon aarteet. Kristuksen työ maan päällä jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan Sen opetukseen meidän on turvallista yhtyä. Se on äiti, joka ruokkii ja hoitaa lapsiaan. Päivämies 29.7.2009 Omaan ymmärrykseen luottaminen voi saada kristityn luulemaan itseään Jumalan seurakuntaa viisaammaksi. Kuuliaisuuden kohde alkaa valikoitua itsekkäistä lähtökohdista: Jos Jumalan valtakunnan opetus sopii omiin ajatuksiin, se nähdään oikeana. Jos taas opetuksen äärellä on tingittävä omista käsityksistä, se nähdään ihmisten mielipiteenä. On murheellista, jos esimerkiksi Siionissa huolta herättäneestä asiasta todetaan: "Minä en näe siinä mitään pahaa". Tällaisen käsityksen perusteena ei kestä se, että joku toinenkin on samaa mieltä. On tarpeen rukoilla kuuliaista mieltä. Joten se joka ei ole tai halua olla tässä saara-äidin mielettömässä hoidossa silloinkin kun se on väkivaltaa yksiöä kohtaan ei ole minkään arvoinen lähimmäinen tälle yhteisölle. Vain ne ovat lähimmäisiä jotka haluavat kulkea tässä joukossa ovatpa ne sitten tämän joukon sisällä tai ulkona olevia. |
|
|
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 01.08.2009 13:30 #3
|
|
Jegoroff, inhimillisyys ei ole osa "virallista" vl-yhteisöä. Yksinkertaisesti se on kieroutunutta ja sairasta, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Olipa kyllä tilanne jonka kerroit. On nuorta poikaa petetty sitten viimeisen päälle! Ensin lapsesta lähtien opetetaan miten ihana ja rakastava, turvalline jne. tämä joukko on, juurrutetaan oikein kunnolla siihen. Sitten kun yksi poikkisana tulee asiattomista kommenteista (joilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa) kylmä pyyhe heitetään päin näköä. Tuo on täyttä ihmisen pettämistä ja oikein olan takaa sellaista. |
|
|
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 01.08.2009 18:41 #4
|
|
Kiitos, oli erittäin hyvä asia että kirjoitit tämän kuvauksen tapahtumista Hankasalmella. Olisi tärkeää että painostuskokemuksia saataisiin dokumentoiduksi mahdollisimmaln paljon. Mitä vähemmän naäistä puhutaan, sitä helpompaa nykyisen SRK:n on esittää kirkkoon ja mediaan päin suvaitsevaisen ja lämminhenkisen yhteisön kasvoja. Kasvoja jotka muka ovat opillisesti "evankelis-luterilaisen kirkkomme ydin".
Monet hoitokokoukset ja henkilökohtaiset puhuttelut kokeneena koen ymmärtäväsi veljesi kokemusta ja tuntemuksia kyseisessä painostustilanteessa. Se mitä hänenlle tehtiin oli tietysti kaikkea muuta kukin Jumalan valtakunnan työtä. Se on ollut räikeää vallankäyttöä, hengellistä ja henkistä väkivaltaa ja alistamista. Osoittaa pelkästään tervettä mieltä että tuntee vihaa ja katkeruutta alistajiaan kohtaan. Tämä käytäntö jatkuu rauhayhdistyksissä yhä, tosin yleensä jossain määrin siistittynä. Tämä asia kaipaa mielestäni todellakin ehtodonta selvitystä, ja vieläpä pikaisesti. SRK:lta on vaadittu selvitystä tapahtumista, mutta sen johto ei ole pitänyt tälalista slevitystä tarpeellisena. Toisaalta SRK:n puheenjohtaja on väitätnyt että SRK on julkaisuissaan jo laatinut selvityksen hoitokokousasioista!! Katotaan kuinka VL:n käy. vaikeneminen ja raskaiden kokemusten unohtaminen tuntuu usein niiden uhrien mielestä terveimmältä tavalta suhtautua kokemuksiin. yritetään unohtaa. Mutta vaikeneminen pelaa aikaa SRK:n eduksi. Mitä enemmän näitä kokemuksia tuotaisiin julkisuuteen ja vaadittaisiin myös seurakuntien ja ev.lut. kirkon ratkaisuja, sitä kovempi julkisen mielipiteen paine SRK:ta kohtaan asioiden selvittämiseksi. |
|
|
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 24.08.2009 17:04 #5
|
|
Ikävää, ettet ole rohjennut käyttää nimimerkkinä omaa nimeäsi tai sitten valita yleisempää nimimerkkiä, vaan piiloudut harvinaisen sukunimen taakse, jonka omistaja et ole.
|
|
|
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 24.08.2009 18:10 #6
|
|
Lyhensin avaajan tunnusta ja nimimerkkiä siten, ettei siitä tule turhaa mielleyhtymää ilmeisesti hieman harvinaisempaan sukunimeen.
|
|
Jumala ymmärtää ja ellei ymmärrä, niin hän ei ole Jumala, eikä meillä ole mitään pelättävää. |
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 10.08.2010 21:45 #7
|
|
Itä-Suomalaisessa rauhanyhdistyksessä rikottiin törkeästi seuraavia 1-15 yksinkertaista uskon peruskysymystä. Armottomuus oli vähällä johtaa nujerretun kuolemaan... ja kun siinä ei onnistuttu, niin hänet "sidottiin" ja erotettiin jäsenyydestä häntä kuulematta ja tuhottiin tämän suurperhe... Irvokkainta oli, että kaikki tämä tapahtui SRK:n tuella ja myötävaikutuksella... Koko nujerrukseen osallistunut joukko on toinen toistaan iljettävimpiä omavanhurskaita juoruämmiä, joilta itseltään puuttuu armo ja anteeksiantamus. Jumalallakaan ei ole näitä johtajia kohtaan armoa. He ovat elävältä helvettiin tuomittuja...
1. Kuinka monta kertaa samasta synnistä tulee parannus tehdä? 2. Kuinka pikkutarkka parannus synnistä tulee tehdä? 3. Mitä ymmärretään rippisalaisuudella? 4. Voiko kaksi ihmistä riidellä ilman, että molemmissa on vikaa? 5. Onko uskovaisella lupa puolustautua? 6. Onko seurakunnalla lupa käsitellä julkisesti kahden ihmisen intiimiä asiaa? 7. Onko lupa hengellistää asia, joka ei sitä ole? 8. Onko henkinen väkivalta hyväksyttävää? 9. Onko aviopuolisoilla toisiaan kohtaan vain aviollisia oikeuksia? 10. Kenellä on lupa julkistaa syntisen salassa tehty synti? 11. Onko oikein, että kielletään keskustelu? 12. Kuinka Kristuksen kirkkolaki tulee ymmärtää? 13. Onko seurakunnan jäsen toiminut väärin, jos hän puhuttelee syntistä rakkaudella niin, että tämä tekee parannuksen? 14. Saako uskovainen kysyä neuvoa oman seurakunnan ulkopuolelta? 15. Ovatko ry:n säännöt tarkoitettu noudatettaviksi? |
|
|
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 11.08.2010 11:02 #8
|
|
Olen samaa mieltä, että hoitokokouksissa tapahtui suuria vääryyksiä. Hanneksen kirjoitus kuitenkin laittaa minut esittämään muutaman huomion.
1. Sääntöjä tai normeja noudatetaan tai rikotaan, mutta kuinka kysymyksiä voi rikkoa? 2. Olet heittämässä hoitomiehiä helvettiin. Etkö siinä asetu samalle tasolle heidän kanssaan. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. |
|
|
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 11.08.2010 11:49 #9
|
|
tap kirvoittaa: 1. Sääntöjä tai normeja noudatetaan tai rikotaan, mutta kuinka kysymyksiä voi rikkoa?
Vastaan: kuhunkin kysymykseen on yksinkertainen ja yksiselitteinen oikea vastaus. Esimerkiksi 1. Kuinka monta kertaa samasta synnistä tulee parannus tehdä? Vastaus on kerran. Se, mikä on anteeksi annettu, on anteeksi annettu, eikä sitä syntiä enää ole. Kuitenkin kyseisessä tapauksessa uhri tehtyä parannukse häneltä vaadittiin siitä uudelleen ja uudelleen kuukauden - viikon - päivän välein uuttaa ja uutta parannusta, tuosta yhdestä ja samasta synnistä ja kymmenistä juoruämmien itse keksimistään synneitä, joihin uhri ei ollut edes syyllistynyt, yhteensä 18 kertaa ja vaikka hän oli tehnyt asiasta joka kerralla parannuksen, niin silti hänet sidottiin häntä kuulematta, hänen ollessaan sairaslomalla... tap kirjoittaa: 2. Olet heittämässä hoitomiehiä helvettiin. Etkö siinä asetu samalle tasolle heidän kanssaan. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. Vastaan: Minä en heitä tuomitse, vaan Jumala sanallaan. (Jaak. 2:13) Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. Anteeksiantamusta heillä ei ollut. Tai he siunasivat anteeksi, mutta viikon - päivän kuluttua vaativat anteeksi antamastaan synnistä uudelleen parannusta, koska sanamuodossa tai peukalon asennossa tai jossakin muussa toisarvoisessa seikassa jälkeen päin tarkasteltuna olikin heidän mielestä jotain vikaa. Toisella osapuolella ei ollut koskaan anteeksi pyydettävää. Eikä muilla vaikka he julkisesti puhuivat tästä uhristaan hirvittäviä valheita vailla ensimmäistäkään näyttöä. (Matt. 7:2) Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Luther selittää tätä kirjassaan Mannaa Jumalan lapsille: "Tämä on kummallinen saarna. Siitä nähdään, että Jumala pitää melkein tärkeämpänä palvella lähimmäistä kuin häntä. Häntä itseään koskevassa asiassa hän antaa anteeksi kaikki synnit eikä tahdo kostaa rikoksiamme. Jos sitä vastoin käyttäydymme pahoin lähimmäistämme kohtaan, hänkään ei tahdo olla kanssamme sovinnossa eikä antaa mitään anteeksi. Tämä mittaaminen tapahtuu siis uskon jälkeen eikä ennen sitä. Ennen kuin näet tulit uskoon, Jumala ei kohdellut sinua oman ansiosi vaan armon mukaisesti. Hän antoi sinun tulla sanansa luo ja julisti sinulle synnit anteeksi. On kuin Jumala nyt sanoisi: Mittaa siis sinäkin muille ihmisille samoin, mutta jos et, sinulle käy samoin kuin muille teet. Sinä et suosi heitä. Minäkään en tahdo olla sinulle suosiollinen. Sinä tuomitset ja hylkäät heidät. Minäkin tahdon hylätä ja tuomita sinut. Sinä otat heiltä, mutta et anna mitään. Minäkin tahdon ottaa sinulta enkä mitään anna. Tässä tapahtuu siis uskon jälkeinen mittaaminen. Herra Jumalamme antaa niin suuren merkityksen lähimmäiseen kohdistuville teoille, että hän peruuttaa meille tekemänsä hyvän, ellemme mekin tahdo tehdä hyvää lähimmäisillemme. Me näet selvästi osoitamme, ettei meillä uskoa olekaan ja että olemme vääriä kristittyjä. Tuon lauman jäsenet ovat armottomuudellaan osoittautuneet uskottomiksi ja vääriksi kristityiksi, joille Jumala ei anna mitään anteeksi. Heistä armottomimmille Jumala ei edes herätä synnin tuntoa, joten he ovat jo elävältä helvettiin tuomittuja... |
|
|
Vs:Hoitokokouksia Itä-Suomessa 11.08.2010 13:04 #10
|
|
Ehkä siksi, että kyseiset henkilöt ymmärtävät tämän kaltaista puhetta ja saavat samalla mitalla takaisin. Sairasta, että joku ihmisyhteisö uskoo olevansa erehtymätön. Ja kieltää yksilön oman järjen käytön ja omantunnon olemassaolon.
Ahdistavat pussinperät tuppaavat mätimään. Mätä pitää poistaa ja avata haavatkin tarpeen niin vaatiessa tai tulehdus pahenee ja sairastuu koko keho. Tämä biologinen tosiseikka toimii myös ihmisyhteisöä koskien. |
|
|
|
Valvojat: Hannu, puunhakkaaja
Sivu luotiin ajassa: 0.49 sekuntia