Artikkelit (Vl)
Dokumentteja
Pikalinkit
| Yhteistyökumppaneita: Keskustelufoorumeja lestadiolaisuudesta: Eri suuntauksista: Yleiskristillistä: |
|
Tervetuloa,
Vieras
|
Hän on täällä tänään
(1 katselee) (1) vieras
|
AIHE: Hän on täällä tänään
Hän on täällä tänään 29.03.2010 17:55 #1
|
|
Haluan vielä lisätä tuohon hetki sitten ilmaistuun mielipiteeseeni sen ihmettelyni,että vl kasvatuksen saaneena ja vuosia sen jälkeenkin mul oli hyvä kuva tuosta kristillisyydestä,sen mukaista uskoa pidin aarteena,jonka vain onnellinen ihminen saa löytää parannuksen kautta ja siten omistaa tuota lahjaa.En olis ikinä voinut uskoa,että tuo parannus voisi olla kuin "kauppatavaraa",jota yritetään tuputtaa "tarjousten" kera ihmiselle.Pitkään luulin tosiaankin,että parannuksen armo on pyhä asia sen saamisessa,sen tyrkyttämisen tai sillä alistamisen/halventamisen sijasta.Voihan olla et olen ollut väärässäkin,että ihmisiä yleensäkin näillä keinoin manipuloidaan,"vedetään nenästä"uskoon saattamiseksi.Oma vakaumukseni on hitaasti etääntynyt vl:stä jo kauas,oma katkeruutta ja syyllisyyttä on saanut jo käsiteltyä lisääntyvästi ja koko ajan,näin pääsee omalla tiellään eteenpäin,eikä jää vangiksi näihin asioihin.
|
|
|
|
Valvojat: Hannu, puunhakkaaja
Sivu luotiin ajassa: 0.21 sekuntia