Hakomaja.net

(Lainasin Hyshysin tekstistä seuraavan kappaleen toisesta ketjusta.)

"Siinä mielessä en vähättelisi tuota muut ulos sulkevaa seurakunta oppia HH että se oikeasti on yksi vl-seurakunnan kulmakivistä.

Siis ensimmäinen on tuo 2. lienee ehkäisykielto 3. erehtymätön seurakunta ja 4. yhteistunto.

Jos niistä yksikin otetaan pois niin tuo seurakunta romahtaa."
----------------------------------------------
Jatkan mietiskelyä noista vl-kulmakivistä.
Minusta ensimmäinen ja tärkein kulmakivi on seurakunnan merkitys ja sen korottaminen sellaiseen asemaan, mikä ei ole mielestäni Raamatun mukaista. Sen paikka uskomisessa on joskus hieman piiloteltu, mutta silti Raamatulla perusteltu. Sen väärää painottamista on vaikea huomata. Kunnon vl ei suostu edes ajattelemaan koko asiaa.

Vl-seurakunta on ihmisen ja Jumalan välissä. Se suodattaa, siivilöi ja tulkitsee kaiken vl-uskoon liittyvän. Se on erehtymätön. Keskeiset kristinopin asiat tulevat sitä kautta yksilölle. Muu ei ole oikeaa vl-mielessä. Se määrittelee uskoon tulemisen, uskossa elämisen ja varjeltumisen, sakramentit, pelastumisen, tavat. Kaiken vl-hengellisyyteen liittyvän.

Seurakunta voidaan ajatella kaiken kattavaksi tasoksi, joka on välttämätön ihmisen ja Jumalan välissä. Ja perusjalka, jonka varassa tuo taso ja yksilön uskominen on, se on kuuliaisuus seurakunnalle. Se liittää yksilön Jumalasuhteeseen. Jos tuo jalka katkeaa, menee usko ja taivaspaikka. Vain sen kautta (yhteisöllinen, seurakuntaan liittyvä) sydämenusko saadaan ja siinä pysytään. Se pelastaa ja vie perille. Eikö vl opeta niin?

Kuuliaisuuden apujalkoina ja lisätukina ovat sitten kaikki elämiseen ja uskonnon harjoittamiseen liittyvät seikat. Niitä ovat seurat, kaikenlainen toiminta ja talostelu, ystävät ja vakaa perhe-elämä, hyväksyntä ja samanhenkisyyden tuoma ilo ja turvallisuus sekä eiveeällien karttaminen. Ne auttavat elämään tuossa vl-uskonkuuliaisuudessa.

Vaikka joskus vl toimii eri tavalla, (ehkä väärinkin,) niin pahinta, mitä hän voi tehdä, on nousta seurakuntaa vastaan. Sillä on koskemattomuuden suoja ja sitä vastaan rikkominen on majestettirikos! Heikkoudet saa helposti anteeksi, kun seurakunnan arvo ja merkitys on kohdallaan. Armo kuuluu kuuliaiselle!

Teki mieli vaihtaa tuo sinun aloituksesi otsake purkutalkoisiin. Jätin sen kuitenkin tekemättä. Ehkä Hullujenhuoneelainenkin löytää tänne.

Tosiaan näitä kulmakiviä tai nurkkatolppia voi olla enemmänkin kuin neljä.

Kirjoituksestasi tulee mieleen se mistä kohistiin vähän aikaa sitten. Puhuja on ovenvartija joka avaa ihmiselle oven lammashuoneeseen? Tai miten se nyt olikaan, mutta kuitenkin ajatus oli se että tarvitaan ihminen joka päästää sinut sisälle lammashuoneeseen.

Minusta tuo ajatus on aika ihmeellinen sikäli että raamttu sanoo tuosta kohdasta - ja portinvartija tuntee minut ja avaa. Eli Jeesus sanoo itsestään toisaalta että Hän on Hyvä Paimen. Ja toisaalta hän sanoo että portinvartija avaa.

Jos tuota peilaa raamtunilmoitukseen kokonaisuutena ja ajatukseen että portin vartija on muu kuin Pyhä Henki niin joudumme ihmeeliseen asetelmaan. Ei voida pitää muuta todistusta pätevänä kuin Jumalan todistusta - totisesti Hän oli Jumalan poika. Ajattelen lähinnä sitä että - vääriä profeettoja ja kristusksia nousee. Ja se joka avaa oven Jumalan lammashuoneeseen joka on Jumalan asettama ei voi olla mikään muu kuin Pyhä Henki.

Sekavaa ehkä?

Perjaateessa ei ole mitään väärää siinä että yksilö on kuuliainen seurakunnalle. Mutta jotta jostain voidaan käytää sanaa seurakunta se tarkoitaa sitä että seurakunnan on pysyttävä totuudessa. Mikä on seurakunta jota ei kinosta lainkaan käydä keskustelua Jumalan sanan äärellä.

Niin kauan kuin tämä yhtälö menee totuudessa näin.

Seurakunta pysyy Jumalan sanassa = yksilön tulee olla kuuliainen seurakunnan äänelle = Jumalan sana

Mutta sitten kun

Seurakunta ei pysy Jumalan sanassa = yksilön tulee olla kuuliainen seurakunnan ääneelle = joka ei ole Jumalan sanan mukainen

Mikä on uskon kohde?

Kinasimme tuolla toisaalla ja toit hyvän näkökohdan jonka nostan tähän. Pitää hyväksyä se mahdollisuus että lapsia tulee ihan kuinka paljon vaan. Mutta tämä sama on joka paikassa. Otan tuon ketjun linkkinä tähän se kuitenkin on niin keskeistä.




Pitää hyväksyä se mahdollisuus että seurakunta ohjaa elämää melkein millä elämän alueella tahansa johtaa se mihin tahansa. Ei vain ehkäisyssä vaan kaikessa muussakin. Tästä hyvänä esimerkkinä se sievin apteekkijupakka. Toki näitä esimerkkejä on tämänkin päivän todellisuudessa.

Joku toi esille sen ajatuksen (tästäkin saate linkin kunhan se on mahdollista) että tuolla toiminnalla on mm tarkoitus tukea ihmistä niin että hän jaksaa elää taas seuraavasta tilaisuudesta toiseen vl sääntöjen mukaan. Tämä nousi ehkäisykysymyksen äärellä kuinkas muuten mutta tämä on sovellettavissa koko vl elämäntapaan.




keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category...0000000490&posting=22000000037188673

Ei raamatun mukaan seruakunnalla joka ei pysy Jumalan sanassa ole minkään laista suojaa. Ei kyntilää voi laitaa vakan alle. Vaikka totuuden puhujat hoidetaisiin valkeus ei jätä mitään valaisematta. Ja tapa jolla sensuuria harjoitetaan osoitaa hauskalla tavalla kuinka tuossa valkeudessa pysyminen pahentaa jopa niin paljon että asioita yritetään kadotaa.

Vääryys kuitenkaan ei pysy salassa millään.

Lisään vielä muutaman ajatukseni.

Puhuin tasosta, joka on seurakunta ja jonka välitse kaiken opetuksen on kuljettava. Se värittää ja antaa tulkintansa kaikkiin Raamatun paikkoihin. Ne sopivat sitten tuohon rakennelmaan - vaikka väkisin.

Seurakunnan voi ajatella olevan kuin panssaroitu sateenvarjo, jolle kukaan ei mahda mitään. Ei sittenkään vaikka sen merkitys ja rooli uskomisessa ei olisikaan enää kristinopin ehdottoman armon kanssa yhteväinen.

Se mainitsemani vl-uskonkuuliaisuus olisi sateenvarjon varsi, jossa on pysyttävä kiinni, jos meinaa seurakunnassa olla tai jos meinaa olla ns. sydämenuskovainen.

Toki varjon alla eli seurakunnassa on sellaisiakin, jotka ovat irti siitä kuuliaisuudesta ja ovat irti myös niistä muista tukilangoista, jotka kuuluvat vl-mielessä tuohon päävarteen. Niistä SRK on huolissaan.

Sitten on vielä niitäkin, jotka ovat joutuneet heikkoudessaan irti muista vl-käytännöistä, mutta pitävät tuota vl-uskonkuuliaisuutta välttämättömänä. Heitä on sisällä eli varjon alla ja heitä on jopa vl-seurakunnan ulkopuolella. He ovat niitä mahdollisia paluumuuttajia, kun elämä alkaa tuntua pahalta ja tekee mieli 'kotiin'. Se on heille varmaan ainoa oikea ratkaisu?

Uskonkuuliaisuuden taustalla on ajatus vl-seurakunnan pelastavasta osuudesta taivastiellä. Siis 'vainme'-ajatus. Siihen liittyy läheisesti yhteisöllinen hyväksyntä ja sen tuoma sosiaalinen elämä ja uskonystävät. Se antaa varmuutta, turvallisuutta ja mielekkyyttä. Sekin riittää pysymään seurakunnassa, kun kuitenkin on mahdollisuus (salaa) toteuttaa itseään ja elää irti tiukoista kahleista. Ei esim. ehkäisyn hyväksyntä ole kuolinisku liikkeelle, vaan tuon peruskuuliaisuuden menettäminen. Se on taas yksilön asia ja siten siihen on mahdoton vaikuttaa. Vaikka SRK myöntäisi virheensä, peruisi oudot lakihengessä tehdyt päätöksensä ja pyytäisi anteeksi, niin kuuliaisuutta se ei poista ja rakennelmat säilyvät silti voittamattomina? Kaikki jatkuu ennallaan?

Purkutalkoot? Toivotonta?

En ole vieläkään päässyt eroon siitä toivottomuuden tunteesta, joka seuraa sitä, kun huomaa kaiken keskeisen olevan kiinni yksilön kuuliaisuudesta vl-seurakunnalle.

Seurakunta voi olla pahasti metsässä ja tehdä tosi vääriä ratkaisuja ja antaa hyvin epäinhimillisiä velvollisuuksia. Silti sen arvovalta ei vähene yksittäisten veeällien mielessä!

Ei sekään, että keskeiset 70-luvun saarnaajat sanoisivat olleensa väärässä ja pyytäisivät anteeksi! Kuuliaisuuden kautta löytyy ymmärrystä ja anteeksiantavaista mieltä ja kaikki on taas kuten ennenkin? Jopa puhujien asema ja puheet! Vl-rakkaus peittää paljon vikoja ja antaa mahdollisuuden jatkaa 'puhtaalta pöydältä' samoin eväin kuin ennenkin? Turvallisuus tulee siitä, että on kuuliainen, sitten mikään ei erottaa yksilöä tuosta 'ainoasta oikeasta' yhteisöstä!

Kuuntelin Aarno Hahon saarnan äsken. Se oli selkeää ja ehdotonta 'vainme'-oppia. Teksti oli VT:n puolelta, jossa jopa eräs pakana tunnusti, ettei muualla ole Jumalaa kuin Israelin kansan keskellä. Siispä Jumalaa ei ole muualla kuin seurakunnassa, Jumalan valtakunnassa eli vain veeällillä!

Toinen puhuja peesasi täysin Hahoa, 'kuten edellä rakas veljemme puhui...' ja lainasi tuota samaa teemaa. Nykyesimerkit tuntuivat tutuilta, mutta mitä siitä. Tuskin uusia kovin runsaasti onkaan?

Asia tuli selväksi: 'usko tulee vain meidän kauttamme'.

Nimen omaan tuon kuuliaisuuden osoitaminen ajalliselle seurakunnalle ja ihmisymmärrykselle taitaa olla avain ei SRK rakenelmaan vaan yksitäisen ihmisen.

Minä ihmetelen sitä että miten rakas ystävä haluat nähdä sen kun SRK romahtaa. Eikö sinulle riitä se että sinä revit naulan sieltä ja toisen täältä. Etkö jaksaisi iloita siitä yhdestä joka mietii oikeasti mikä on Jumalan sanaa ja mikä sitä ei ole.

Minä ymmärän sen että jokainen meistä haluaa kylvää sirppi kädessä. Se on inhimillistä muttei kovin palkitsevaa. Eikä kukaan ole profeetta ommalla maallaan. Jokainen meistä turhautuu näiden lähimpien ihmisten kanssa.

Jokainen yhteiskunta jossa lukutaito on saavutanut naiset on murroksessa. Niin myös vl:suus. Silti vaikka muutos on hidasta sitä tapahtuu kaiken aikaa.

Tättä on pohdittu muualalkin mutta on tätä syytä pohtia tässäkin yhteydessä. Onko yhteisön arvoissa ja rakkaudessa pysyminen niin tärkeätä että ollaan valmiiita luopumaan omakohtaisessa uskossa valvoimisesta.

Joillekin se on. Mutta soisi ettei niin olisi.

Eli yhteisön hyväksynnän kautta tulee se "taivastoivo"?

Näihin ajatuksiin nousi sitten minulla se ajatus että pitäisi katsoa ensin että mitä minä ajatelen itsestäni. Johon sain vastineeksi kysymyksen että sieltäkö se Kirstus löytyy. Ei se löydykään. Mutta ei se löydy siitä yhteisön toisestakaan jäsenestä. Ei se toinen lestadiolainene ole Kristus. Eli toivoisi todella että se uskon kohde olisi se aidosti se Kristus.

Pakolla ukoa ei voi kenellekään antaa ei vaikka haluasi.

Hyshys!
Ehkä ajattelin ne purkutalkoot hieman suuremmaksi? Kyllä minä iloitsen siitäkin, että yksittäinen ihminen jaksaa ja uskaltaa vapautua vl-kahleista. Mutta tiedän senkin, miten moni vl seurakunnassa pysyäkseen on tottelevinaan sitä ja tekee kuten siellä halutaan. Siinä rehellisyys on jotenkin halpaa kauppatavaraa, kun se vaihdetaan inhimilliseen hyväksyntään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Mutta jokaisella on tiemme ja siksi sirppi kädessä korjaaminen on väärin. Ei kai se sitä olekaan, jos suren vl-kaksinaismoralismia? Miksi sen saisi edes surra? Enhän minä ole pakottamassa ketään mihinkään.

Purkutalkoot on kai eri nimi sille toiminnalle, mistä Sinä puhuit ja mitä minä tarkoitin. Mutta ei se haittaa, toimitaan sen mukaan kuin on mahdollista.

Niin kyllä varmaankin surutyötä jokainen joutuu tekemään kun näkee sen kuinka tämä kuuliasuus vie ihmieltä elämän halun.

Ja olen miettinyt sitä että jos käytännön avun tarjoaminen väsyneelle äidille tarkoitaa käytännössä sitä että tuon avun tarkoitus ei ole tukea muutosta vaan tuota ehkäisemättömyys käytäntöä.

Niin niin joskus nousee mieleen se julmakin ajatus että ihminen tarvitsee apua vasta sitten kun on valmis oikeasti hoitamaan syytä ei oireita.

Eli vaikka ihminen kuinka tarvitsisi apua sen avun tarkoitus ei voi olla tukea sitä että ihminen tekee aina vain väärin. Aina vain kiertää omaa vastuutaan tässä kohdassa elämää.

Ihan sama kuin ostaisi ruokaa alkoholisitille että hänellä on sitten omistaan varaa ostaa enemämn viinaa.

Rehellisyys todella näytää olevan halpaa kaupatavaraa. Mutta yhteisön hyväksynnän takia on valmis tekemään ihan mitä tahansa. Ja kun sitten kuitenkaan ei pystyä ihan mihin tahansa tehdään salaa ja kierretään sääntöjä. Ihan kuin kirjanopineet kiersivät näitä sapattisääntäjä.

Niin kauvan kuin ihminen sitoo mielen sielun ja ruumiin tuohon ry:n toimintaan hän ei ehkä kykene näkemään sen yli. Minä olen monesti ajatellut että ihmiset hukkutavat itsensä tuohon toimintaan niin ettei ole aikaa ajatella uskon perusteita. Vaan luotetaan siihen että vaelletaan ainoassa oikeassa joukossa.

Ja olen joskus ajatellut että tuo toiminnan tarkoitus on pitää ihminen kiireisenä. Jotta hän kokee olevansa tärkeä ja tarpeellinen ja hyväksytty. On helpompi hukutaa itsensä tuohon kaikeen kuin kohdata itsensä ja omat ajatuksensa.

Naurataa kyllä kun ensin puhutaan että pitää ahkeroida jumalan sanan kuulossa. Ja sitten kun se tarkoitaa käytännössä että käydään kuuntelemassa saarnaa jonka tarkoitus on tukea vain kuuliaisuutta ihmisäännöille. Ahkeroimaan siinä että sitoo itsensä tuohon kaikeen työhön.

Elämän täyttäminen tällä yhteisöllisyydellä sosiaalisuudella ja toiminnalla toimii esteenä sille ettei ihmisen tarvitse kohdata itseään ja omia ajatuksiaan.

Eli eletään tuon yhteisöllisyydestä ja sosiaalisesta hyväksynnästä ja kuulumisen tuntella seuraavaan tialisuuteen asti.

Niin kyllä me molemmat ihmetelemme miten voi olla mahdolista tuo kaksinaismoraali jota kohtaamme. Mutta toisaalta mitään uutta siinä ei ole että rehellisyys itselle ei ole aina niitä kaikein arvostetuinpia ominaisuuksia ihmisessä. Toisten mieliyttämiseen myös kasvetaan ja kasvatetaan vl liikeessä. Siitä tehdään tarve josta ihmsen hyväksyntä ja ihmisarvo tehdään riipuvaiseksi.

Meille useimmille ihmisille on erittäin tärkeää kuulua johonkin, olla hyväksytty, huomattu. Siihen vl-yhteisö antaa parhaimmillaan hyvät mahdollisuudet. Uskonystävät vahvistavat taivastoivoa ja maalliset askareetkin ovat mukavia yhdessä. Se on sitä vl-talostelua, mistä monikaan ei haluaisi luopua.

Lisäksi seurat ja laulamiset ovat kokemuksina joskus melkein taivaallisia. Nekin ruokkivat ihmisen tarpeita ja tuovat tyytyväisyyttä elämään. Niiden turvin moni jaksaa vaikeissakin tilanteissa tunnustaa 'uskoa' eli haluaa kuulua juuri tuohon joukkoon. Sehän on varmin tie taivaaseen, VL-uskon mukaan AINOA.

Kun tuon kaiken pitämiseksi odotetaan VAIN kuuliaisuutta, niin heikolle ja epävarmalle ihmispololle se on itsestäänselvää ja luonnollista itsensä unohtamista ja keskittymistä 'taivaallisiin' eli 'uskomassa' pysymiseen.

Kun se on yksilötasolla tuollaista, niin mitkään mullistukset tai tunnustukset SRK:ssa eivät muuta sitä. Mitä sitten noille vl-kuuliaisille kävisi, jos kaikki romahtaisi? Se oli varmaan monen yksilön kohdalla ihan katastrofaalinen tapahtuma. Paha edes ajatella sitä. :S

Eikö joskus ole ihan tervellistä pudota kovaa kokealta ja pohjalle saakka. Kuin se että tekee vastoin omaa tahtoaan koko ajan jotain toisille mieliksi?

Eli onko se että ihminen joutuu aikuistumaan ja ottamaan vastuun omasta elämästä oikeasti niin kauhen paha asia. Vaikka se tapahtuisikin kriisin kautta?

Ymmärrän toisaalta mitä tarkoitat mutta silti onko se että tekee koko ajan väärin itseä kohtaan olemalla kuuliainen näille säännöille oikeasti parmpi vaihtoehto kuin se että käy asian läpi vaikka rehelilsyys tekisikin kipeää.

Minä ajattelen erityisesti niitä veeälliä, jotka ovat lapsesta asti juurtuneet vl-oppiin ja -talosteluun. Riippuu tietysti perheen ilmapiiristä, miten avoin ja vapaa se on, esim. keskustelulle ja kyselemiselle. Luulen, että se on aika harvinaista niissä piireissä.

Siksi ajattelen, että koko vl-ihmisen minuus ja sisäinen olemus on rakentunut sille, että tulee oikeana vl-uskovaisena hyväksytyksi. Vl-perhe kasvattaa lapsiaan ERITYISESTI TAIVASTA VARTEN, saarnataan siellä. Toki se 'pahimmillaan' värittää maallisen kasvatuksen omituiseksi, muita vieroksuvaksi ja kaikkeen alistuvaiseksi.

Näitä ihmisiä ajattelin, kun mietin sitä, miten elämä jatkuu, jos vl-tukipilarit kaatuvat. Siksi niiden ei anneta helposti kaatuakaan, vaan niitä pönkitetään viimeiseen asti?

Siksi tärkeintä on olla itse 'kuivilla' ja mahdollisuuksien mukaan auttaa, JOS/KUN joku apua pyytää.