Hakomaja.net

Olen tässä herkutellut jonkin aikaa tällä uudestaan löytämälläni vanhoillislestadiolaisen laululyriikan helmellä.

Tämä taitaa samalla olla myös hoitokokouslestadiolaisuuden kattavin teologinen kokonaisesitys?

Tässä siis Pekka Kinnusen Summa Theologiae, Siionin laulu 96 vuodelta 1971. Oliko tämä myös se jota joskus nimitettiin hoitokokousten tunnariksi?

Jeesus Kristus sanallansa
seurakunnan asetti,
perustuksen teoillensa
vahvan sille rakensi.
Se ei järky, vaikka kerran
maa ja taivas häviää.
Aika vaihtuu iäisyyteen,
seurakunta vielä jää.

Ahdas parannuksen ovi
avoinna on kaikille.
Vaikka rikkaalle ei sovi,
mahdollista Isälle.
Hän voi antaa nöyrän mielen
kolkuttamaan ovea,
avata myös mykkäin kielen
pyytelemään armoa.

Avaimilla ovi aukee,
synninpäästö vapauttaa,
vihollisen kahleet raukee,
omantunnon rauhoittaa.
Sillä Kristus omillensa
päästönsanan asetti,
Hengen vakuudeksi antoi,
joka voiman antaapi.

Herran Henki nuhteleepi
sanan kautta maailmaa,
syyllisyyden osoittaapi,
katumukseen johdattaa.
Että kelpais jokaiselle
päästön sana taivainen,
jota saarnaa katuville
seurakunta Kristuksen.

Monet ovat synnin tähden
seurakunnan jättäneet,
mukanansa muita vieden
eksytykseen johtaneet.
Heitä myöskin Herran Henki
parannukseen kehottaa,
hoitamaton tunto viepi
aina ulos maailmaan.

Valkeus on läpi kansain
aikojenkin kulkenut.
Pohjan äären kansan saivat
myöskin kutsun taivaisen.
Siellä lepää Henki Herran
seurakunnan turvana,
sana osoitti sen kerran
aikain lopun merkkinä.

Ahkeroimme vielä hetken
totuudessa vaeltaa,
kunnes Isä päättää retken,
laumansa hän korottaa.
Seurakunta hoitaa meitä,
äidin lailla rakastaa,
vahvistaapi väsyneitä,
synnin viat puhdistaa.