Hakomaja.net

korostukset lisätty

<<Suuri syntyvyys kasvattaa lestadiolaisuutta hitaasti (Kaleva 9.2.2009)

STT
HELSINKI Perheiden suuresta lapsiluvusta huolimatta vanhoillislestadiolaisten määrä kasvaa Suomessa hitaasti.

Liike on 40 vuodessa kasvanut enintään 20 000 hengellä, vaikka perheillä on keskimäärin 6-7 lasta. Vanhoillislestadiolaisia arvioidaan olevan olevan Suomessa nykyään noin 120 000.

Asiantuntijoiden mukaan vanhoillislestadiolaisuus leviää lähinnä sisäisen kasvun eli syntyvyyden kautta.

"Vahvojen sisäisten siteiden takia yhteydet yhteisön ulkopuolelle ovat heikkoja, joten liike kasvaa lähinnä sisältä", Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Hanna Salomäki kertoo.

Korkeaa syntyvyyttä ylläpitää liikkeen kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn.


Lestadiolaisten tarkkaa määrää ja syntyvyyttä on vaikea arvioida. Liikkeen historiaa tutkinut Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen sanoo kuitenkin, että suuri osa vanhoillislestadiolaisten lapsista jättää liikkeen.

"Vaikka liike on kasvanut, niin on selvää, ettei kasvu ole samaa tasoa syntyvyyden kanssa. Jos näin olisi, vanhoillislestadiolaisten määrä olisi kasvanut vähintään kaksinkertaiseksi 49 vuodessa."

Myös yhteisön kiinteys on murentunut yhteiskunnan muuttuessa.

"Painopiste on siirtynyt kaupunkeihin ja etelään. Suurissa keskuksissa sitoutuminen on heikentynyt, kun ei ole maaseudun sosiaalista painetta", Kinnunen sanoo.

Vanhoillislestadiolaisten kattojärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys kertoo jäsenmääräkseen noin 33 000.

Yhtä selkeää syytä liikkeen jättämiselle ei löydy. Tutkija Hanna Salomäki arvelee, että ongelmia aiheutuu liikkeen tiukoista normeista. Hänen mukaansa myös liikkeen oppi itseään ainoana pelastavana yhteisönä nousee usein esiin. Ero yhteiskunnan valtavirtaan on suuri ja kasvava.>>

Alkuperäinen uutinenkin löytyi: http://verkkouutiset.fi/juttu.php?id=142896, siitä osalainaus:

"Nuoret jättävät herätysliikkeen

Vanhoillislestadiolaisten kattojärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys kertoo jäsenmääräkseen noin 33000. Jäseniksi voivat liittyä 15 vuotta täyttäneet. Yhdistyksen historiaa tutkiva SRK:n kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola toteaa, että vanhoillislestadiolaisia ei luultavasti ole yli 100 000:ta. Hän arvioi yhdistyksen jäsenmäärän kasvaneen 1960-luvulta noin 50 prosenttia.

Suuri osa jäsenmäärän kasvusta tulee vanhoillislestadiolaisten järjestäytymisasteen noususta, Palola sanoo.

Vanhoillislestadiolaisten kokonaismäärä ei kuitenkaan ole kasvanut samassa suhteessa.

Osa nuorista luopuu uskosta ja omaksuu toisenlaisen vakaumuksen, Palola tuumii."

Joensuussa ilmestyvässä Karjalaisessa oli sama STT:n uutinen. Sen viimeisessä lauseessa puhutaan meistäkin: "Liikkeen arvopohjaa kriittisesti pohtivat lestadiolaiset kohtaavat toisiaan internetin keskustelupalstoilla."

Mehän olemme yhä sisäisesti lestadiolaisia, vaikkemme kaikki enää kuulukaan ulkonaisesti liikkeeseen .

Näyttää olevan sama STT:n uutinen useammassa lehdessä. Itä-Savo lehdessä juttu on oikein kuvan kera.

"Asiantuntijoiden mukaan vanhoillislestadiolaisuus leviää lähinnä sisäisen kasvun eli syntyvyyden kautta."

Tuohan on ollut tiedossa jo pitkään. Lainaan S24:n avauksesta tähän liittyviä lainauksia Päivämiehestä:

"… illan varjot ovat venyneet pitkiksi. Jumalan huoneen ulkopuolelta on vähän enää sisälle tulevia. Mutta Jumalan valtakunta kasvaa sisältäpäin. Kristityn kodin työ näkyy tärkeänä. Kodin kylvö kantaa hedelmää." (Päivämies 23.10.1978.)

"Olemme niin kallista sukua, ettemme kuole sukupuuttoon. Jumalan siionilla on tulevaisuutta. Ja senkin tähden on hyvä, kun on paljon lapsia, että näin Siioni kasvaa sisältäpäin." (Päivämies, 9.4.1976)

"Jumalan perheväkeen syntyy lapsia siihen asti, kunnes Jumalan lapsiluku on täynnä."
(Päivämies, 3.8.1972)

Lisäksi: "Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK:n) johtokunta, sen järjestämät puhujien ja seurakuntavanhinten kokoukset ja vuosikokoukset ovat kannanotoissaan tuominneet hedelmöittymisen rajoittamisen synniksi ja kielletyksi vuodesta 1967 alkaen. Kokouksessa todettiin: "Lapsirajoitus on syntiä kaikissa muodoissaan."(Palola 2006, 119.)

Tuohon samaan viitasi myös Vanhoillislestadiolainen tutkija ja Kirkkoherra Seppo Lohi viime kesän Kalajokilaakson suviseuraliitteessä:
"Hän pitää ehkäisykantaa koko liikkeen kannalta oleellisen tärkeänä. -Jos tässä asiassa kanta muuttuu, kuolema on lestadiolaisen liikkeen padassa..."

Mielenkiintoista on, että runsaasta lisääntymisestä huolimatta liike kasvaa ihmeteltävän hitaasti. Tämä on ollut S24:n vl-palstalla esillä usein, mutta nyt tähän saatiin myös asiantuntijoiden vahvistus.

Sinänsä paradoksaalista, mutta juuri tuo ehkäisykielto, jonka tarkoitus on turvata kasvu sisältä päin, on yksi seikka joka ajaa nuoria ulos liikkeestä. Vain-me oppi on toinen.

Uutinen:

saaraleena kirjoitti:
Hyvin sanottu, Saaraleena! Sama on oma tulkintani: vl-liike on sisälläni. En ole "sisällä" liikkeessä, mutta koska se on ollut kymmenet vuodet kasvuympäristöni, vl-uskon teemat ja asiat ovat aina osa omaa identiteettiäni, minuuttani.

Minuus ei nähdäkseni ole kiinnihitsattu eikä muuttumaton monoliitti, vaan itse asiassa muuttuva, kehittyvä. Ihminen muokkaa ja työstää itseään ja suhdettaan minuudessa oleviin asioihin. Ei niiden vanki tarvitse olla vaan voi katsoa itseään hyväksyvästi ja armollisesti: minussa on myös tämä vl-puoli! Sen osan minuudestaan voi nähdä myönteisenä asiana, rikkautena, vaikka se onkin aiheuttanut kärsimystä.

Se mikä Hakomaja-tapaamisessa on juuri kaikkein sykähdyttävintä, on saada tulla toisten samaa kokeneiden tunnistamaksi ja kokea "samuutta".

Kukaan muu ei voi käsittää identiteettini "vl-osioita" kuin toinen saman kokenut. Irrottautumisemme kipu ja siihen liittyvät kasvun paikat ovat varmaan jokaisella omakohtaisia ja yksilöllisiä, emmekä ole persoonina mitenkään samanlaisia, mutta irrottautumiseen liittyvällä kokemusalueella me ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. Se on hienoa kokea!

Mutta toisaalta, mielenkiintoista oli kokea muutama vuosi sitten sekin, että ankaran uskonnollisuuden tuottamissa vaikeuksissa ja ongelmissa on jotain universaalia, joka on ehkä samaa kaikkialla maailmassa. Erään brittiystäväni isä on jonkin sikäläisen pienen uskonnollisen lahkon maallikkosaarnaaja, ja ystäväni on elänyt lapsuutensa siinä piirissä. Kun juttelimme ja vertailimme kokemuksiamme, totesimme ne hämmästyttävän samanlaisiksi. Vaikeudet vanhempien kanssa, omaksi itsekssen kasvaminen, torjutuksi tuleminen jne. Tunnistimme toisemme kärsimyksen.

Tutkija Saara Tuomaala on kuvannut mielenkiintoisessa haastattelussaan sitä, millaisia tuntemuksia ja kokemuksia vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautumisesta yksilölle seuraa (Uskottomat; HS 17.3.2003). Ehkä joku tunnistaa tästä jotakin samaa kuin on itse kokenut.
www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Uskottomat/NYT2003041791l2

Minun kohdalla tilanne on enempi niinpäin, että olen ulkoisesti lestadiolainen mutta sisäisesti hyvin kaukana.
Vaikka olenkin vielä liikkeen jäsen ja toiminnassa mukana, olen viime vuosien aikana ajatuksissani eronnut liikkeen opista ja ajatuksista täysin.
Katselen koko toimintaa kuin ulkopuolisen silmin. Nyt koko ajan vain ihmettelen sitä miten olen voinut tähän asti uskoa kaikki nuo sadut ja tarinat. Homman mielettömyys tulee vastaan joka käänteessä ja saan olla varuillani, etten purskahda nauramaan väärässä paikassa. Samalla tunnen suurta surua lähimmäisteni puolesta, jotka haluaisin "pelastaa" tuon opin kynsistä. Siksi olen vielä roikkunut mukana, kun en ole vielä uskaltanut heille kertoa ajatuksistani.

Carlo kirjoitti:
Todella mielenkiintoinen tuuo sinun tiesi, Carlo. Saattaa kuitenkin olla, että sinä et ole lopulta harvinaisuus.

Vl-uskoon syntyminen ja kasvaminen (kasvatetuksi tuleminen) on tulkittavissa enemmän eräänlaiseksi alakulttuuriin ja "etniseen" ryhmään syntymiseksi kuin varsinaisesti ensi sijassa hengellisyydeksi. Tästä seuraa se, että läheskään kaikki liikkeessä elävät eivät koe omakohtaista tarvetta pohtia ja ymmärtää hengellisiä ja kristinopin kysymyksiä. Moni ei ole lainkaan kiinnostunut Raamatusta.

Tämä on ymmärrettävää, sillä liikkeessä svoi hyvin elää vl:nä ja olla uskovainen, siis yhteisön jäsen, olematta ihmeemmin kiinnostunut siitä mitä kristioppi opettaa. Monien raamatun tuntemus on yllättävän vähäinen, huolimtta vuosien istumisesta seuroissa.

Tilanne on rauhanyhdistyksellä täsmälleen sama kuin monien tavallisten kirkon jäsenten kohdalla. Harva seurakuntaan kuuluvakaan intoilee Raamatun tulkinnoista tai miettii käskyjen velvoittavuutta omalla kohtdallaan...

Minusta tuossa ei ole mitään "tuomittavaa" tahi väärää. Yhteisö antaa tutun ja turvallisen elämänpiirin, ja siinä on kaikki tärkeät ihmissuhdeverkostot. Se riittää. Muuta ei kaipaa eikä usko tällaisia ihmisiä tietääkseni myöskään mitenkään ahdista.

Toki vl-ihmisissä on kristinoppia ja raamattua laajasti tunteviakin uskovaisia.

Sinun osalstasi prosessi on edennyt toiseen suuntaan. Sinusta tuli Carlo "erilainen vl"!

Olisikin mielenkiintoista kuulla, mikä kysymys tai syy pani sinun mielessäsi kyseenalaistamisen liikkeelle? Mistä se alkoi?

Carlo kirjoitti:


Tuo kuvio on tuttu minullekin. Kristinusko on ollut minulle ihan pienestä lapsesta asti hyvin vastenmielinen asia, mutta silti olosuhteiden pakosta jouduin elämään vl-liikkeen piirissä ihan liian pitkään. Voin sydämestäni sanoa että vl-liike on minun elämäni isoin onnettomuus.



Itse olen lähtenyt liikkeestä omin jaloin jo vuosia sitten, mutta silti jäljellä on syyllisyys, ahdistus ja suru menetettyjen ihmissuhteiden takia, joka nousee pintaan aina silloin tällöin. Esimerkiksi vl-sisarusten kanssa on mahdotonta olla rehellisesti ja aidosti tekemisissä, kuvioon liittyy aina jonkinlaista salailua ja ainakin minun osaltani tunne siitä etten kelpaa heille sellaisena kuin olen. Ahdistus on sitä mikä on vl-liikkeestä juurtunut minuun, ei mikään vl-opillinen asia.

Aika huvitavaa on että jos väitetään että vl perheissä on keskimäärin 6-7 lasta. Tämä ei voi tietyssä mielessä pitää paikaansa. Voiko keksiarvo olla noin pieni. Minä epäilen tuota väitettä. Toki on perheitä joissa on vain tuo 6-7 lasta. Mutta väitän myös että jos hedelmällisyyteen ei tavalla tai toisella puututa syystä taikka toisesta tuohon lapsilukuun ei päästä keskiverto vl pehreessä vaan lapsi on väintää 8 tai enemmän.

Vaikka tämä olisi sitä mutu tuntumaa niin se että keskiarvo olisi noin pieni pitäisi vähälapsisia perheitä siis niitä joissa on lapsia vähemmän kuin 6 minun tilastomatikalla olla nykyistä paljon enemmän. Koska muutoin on mahdotonta se että kesiarvoksi muodostuisi noin pieni luku. Ja minun tuntumani on se ettei niin vähälapsiet perheet kuin 6 lasta tai vähämmän muodosta puolta pehreistä. Mitä lähempänä ollaan tuota 6 sitä vähemmän se korjaa sitä hyvinkin tavallista 12-13 lapsen perheen lukua tuohon 6-7 nähden. Toivotavasti ainakin ne ymmärtävät jotka ovat edes jollain tasolla perillä tilastomatematiikan saloista.

Lisäksi pitää mainita että Mauri Kinnunen on väläytellyt vl luvuksi 80 000. Kuka on oikeassa eihän nuo luvut heilahtele kuin vain 40 000 ihmiselä.

Ja sitten vielä se että on eri asia jos nuo 6-7 lasta syntyy 25 vuoden aikajanalla kuin se että nuo 6 lasta syntyy 10 vuoden aikajanalla. Väitän että tuossa jälkimmäisessä tapauksessa tuo tahti saa aikaan peruutamatonta vahinkoa naisen terveydelle. Tämä on tietenkin vain minun mutu tuntumaa. Mutta väitän ettei äiti ennätä toipua edellisetä raskaudesta jos synnyttää 7lasta/10 vuotta.

hyshys kirjoitti:
[quote]Aika huvitavaa on että jos väitetään että vl perheissä on keskimäärin 6-7 lasta. Tämä ei voi tietyssä mielessä pitää paikaansa. Voiko keksiarvo olla noin pieni. Minä epäilen tuota väitettä. Toki on perheitä joissa on vain tuo 6-7 lasta. Mutta väitän myös että jos hedelmällisyyteen ei tavalla tai toisella puututa syystä taikka toisesta tuohon lapsilukuun ei päästä keskiverto vl pehreessä vaan lapsi on väintää 8 tai enemmän.

Huomaathan Hyshys sen, että osa perheistä on vasta avioituneita jne.. Jos puhutaan keskimääräisestä lapsimäärärstä perheissä, se käsittänee kaikki perheet, myös ne, jotka ovat olleet vasta hetken naimisissa ja tuolloinhan lapsia yleensä ei vielä paljon ole...

Tämä huomioksi vain.

Välillä olen ollut tässä hiljaa. Sisimmässäni paljon mietiskelen. Olen pohtinut vähän samoin kuin Carlo. Olen liikkeessä mukana, mutta mielessäni olen monista opeista irtisanoutunut. Se itsensä irti riuhtaiseminen ei helposti käy, todellakaan. Ehkä sitä jossain määrin pelkää sukulaisten reaktiota...

Ihan huomioksi vielä on sanottavaa, että kyllä joitakin "parannuksentekijöitä" liikkeen ulkopuolektakin vielä on... Totta kuitenkin on se, että pääasiallinen kasvu tapahtuu sisältä päin. Ja katoahan paljon on, sekin on totta. Syitä on monia. Jotkut katkeroituvat ja lähtevät, jotkut lähtevät etteivät katkeroituisi, jotkut vain lähtevät (prosessi se jokaisella varmasti kuitenkin on...), jotkus pysyvät liikkeessä, vaikkeivät tiukkojakaan oppeja allekirjoittaisi... meitä on monia ja monenlaisia. Yleistää ei kannata.