Hakomaja.net

www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Ehk%C3%...+uskonnonvapaudesta/HS20090219SI1MA01em9

Kirjoitaja viitaa Jehovien verensiirtoon. Jo nyt alle 18 vuotias lapsi otentaan huostaan tilanteissa jossa hän tarvitsee verensiirron. Mikäli vanhemmat eivät hyväksy asiaa. Eli alaikäisen kohdalla tämän uskonnollisen kiellon kohdalla noudatetaan pakkotoimenpiteitä.

Perjaateessa yli 18 vuotiaalla on oikeus päätää mitä toimenpiteitä hänelle saa tai ei saa tehdä. (Kokemuksella)

Mutta sitten se mitä HS ei ymmärrä tai ei haluakkaan ymmärtää on se että jos

"Uskonnonvapaudella on perinteisesti tarkoitettu sitä, että yksilö ja yhteisö saavat päättää uskonnollisista näkemyksistään ja uskonnon harjoittamisestaan muiden niihin puuttumatta."

Vl on perinteisesti ajateltu ettei yksilöllä ole oikeutta päätää uskonnoliseista näkeyksitaään eikä myöskään tavoista harjoitaa sitä kenekään puuutumatta siihen (käsitys aina 70 luvulta alkaen).

HS ei näytä ymmärtävän ettei ole mitään eroa mikä on se henkinen pakote jolla pakotetaan sukupuoliyhdyntään vastoin omaa vilpitöntä tahtoa.

Jos olisi yksinkertaista näytää toteen että hengellistä väkivaltaa käytetään sukupuoliyhdyntään pakotamisessa tuota näyttöä varmasti olisi myös käytetty.

Viitaten tuohon uskonnonvapudesta heitetyyn kommentiin niin voisi ilkeästi sanoa ettei vl ole oikeutta päätää sitä ettei hän harjoita uskontoaan makuukamarissa.

Ja toinen asia jota HS ei näytä ymmärtävän on se että jos ihminen tekee kuten uskonnonvapaus hänen sallii tekevän - päätää ehäistä jostakin syystä. Siitä seuraa ulossulkeminen ja hevetin tuomio. Eli henkinen ja hegellinen kuolema.

Kysymys edelleen kuuluu vaikka HS ei sitä haluakaan myöntää seuraavasti:

VOIKO MIKÄÄN USKONNOLLINEN YHTEISÖ vaatia uskonnon nimissä tekoja jotka ohitavat ajallisen vastuun?

Minun mielestä ei voi. Jos muslimi tapaa itsensä itsemurhaiskussa ja siinä kuolee kristittyjä pidämme tätä eetisesti ja moraalisesti vääränä ja tuomitavana. HS kuitenkin esitelee kiertäen näkemystä että vl on oikeus henkeä uhkaaviin riskiraskausiin.

Jos vl lähtee yhtä kaikki samallaiseen riskinotoon uskonnon nimissä ja menetää oman ja/tai lapsen hengen tätä asiaa ei saa moralisoida koska kyse on suomalaisesta vähmistöryhmästä. Niinkö?

Jos suomessa saa kritisoida uskonnon nimissä tehtävää ympärileikkausta tai kunniamurhaa/väkivaltaa niin miten yksi vähemistöryhmä on saanut täydellisen kritiikisuojan.

www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=4652&Itemid=38


"Astrid Thors muistuttaa, että kunniaväkivalta ei ole minkään yksittäisen uskonnon tai kulttuurin piirre vaan sitä harjoitetaan eritasoisesti hyvin monenlaisissa ryhmissä. Thorsin mukaan tarkkaan ajateltuna kunniaväkivaltaa ilmenee kotoisen kristillisyytemmekin piirissä.

- Jos esimerkiksi vanhoillislestadiolainen nuori ei ole totellut uskonnollisia sääntöjä ja hänen perheensä painostaa häntä sillä perusteella, että hänen käyttäytymisestään on koitunut häpeää suvulle, kyse on henkisestä kunniaväkivallasta."

Onkohan HS todella sitä mieltä että kunniaväkivaltaa jota on varmaan jokaisessa yhteisössä ei tule nostaa avoimen kestelun kohteeksi siten ettei jää epäselväksi onko se oikein vai väärin.

Vl nainen on asetettu paikaan jossa hänen koko ihmisarvonsa sekuaalisuutensa ja asemansa yhteisön jäsenenä on sidottu siihen "maksimaaliseen lisääntymiseeen". Nainen arvotetaan vain lisääntymisen kautta?

Uskonnollinen liike voi tehdä näin mutta ei sen yli että se ylitää yksilön ajallisen vastuun.

Herää kysymys onko kyse rikosoikeudellisesta väkivallasta jos nainen pakotetaan uskontoa käyttäen raskaaksi tilanteissa jossa raskaus on riski?

Vaikka näyttöä ei olisi eikä tulisi moraalista paheksuntaa on oikeus esitää siinä kuin päideäitienkin kohdalla. Vastuutonta käytöstä jossa kärsijänä on aina ne kaikkein heikoimmat ei voi tukea vaikenemalla kuten HS meitä kehoitaa.

keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category...0000000490&posting=22000000041869387

Tuo Hesarin kirjoitus oli kuin suoraan kynästäni, sydämestäni tai päästäni, mutta en osaa yhtä selkeästi ilmaista itseäni kuin kirjoittaja.

Uskokaa huviksenne, mutta kyllä ne paineet vanhoillislestadiolaisia kohtaan tällä hetkeltä tulevat ulkoa, ei yhteisön sisältä.

Minusta sinä teet samanlaisen käsitteellisen virheen kuin mihin keskustelupalstoilla näköjään helposti pystytään. Kirjoitat, että vajaavaltaisten kohdalla voidaan tehdä toimenpiteitä jotka muutoin olisivat kiellettyjä ja seuraavassa omassa selittävässä kappaleessa kuitenkin vaihdat katsantokannan siihen miten vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä menetellään. Uskonnonvapaudella nimenomaan tarkoitetaan kaikkien täysivaltaisten henkiöiden vapautta uskoa omalla tavallaan. On kategorinen ero yhteisöjen sisäisien sääntöjen ja yhteiskunnan lain välillä. Yhteisöjen säännöt ja uskomukset, olivat ne sitten kiroilun kieltäminen kotona, joulupukilla uhkailu, romaanien hassujen pukujen pitäminen tai ehkäisyasiat ovat kaikki ulkoapäin vain kvalitatiivisia eroja eri uskomusten välillä joihin yhteisöön kuuluaksesi sinun tulee "alistua". Yhtä lailla täysivaltaisen Jehovantodistajan "henkilökohtainen ratkaisu" on raskas - jos hän verensiirron itselleen hyväksyy - yhteisöön kuulumisen kannalta.

Uskonnonvapaudella tarkoitetaan juuri tuollaista viitekehystä jossa eri uskonnot tai oikeammin uskomukset ja tavat voivat elää rinnakkain laajassa yhteiskunnassa. Mikäli tästä poiketaan, rakennetaan yhteiskunta jossa tuollaista vapautta ei ole. Tästä nimenomaisena poikkeuksena voidaan pitää sallivuutta sellaisia yhteisöjä tai tapoja kohtaan joiden erittäin yleisesti katsotaan olevan ristiriidassa yhteiskunnan sääntöjen kanssa vaikka tavat vaikkuttaisivat vain yksilöön itseensä (esim. päihteiden käytön voimakas rajoittaminen tms muu "uhrittomien rikoksien" kieltäminen) tai toisaalta joitakin poikkeuksellisia rajaamisia perustuslain "vastaisesti" kuten esim. Jehovan todistajien vapauttaminen asevelvollisuudesta.

Huolimatta siitä miten jokin poikkeus uskonnonvapauteen on tullut, pitäisi jokin ehkäisykiellon laittomaksi saattaminen pystyä perustelemaan siten, että "yksilö ei tiedä omaa parastaan" s.o. on mielisairas tai muutoin vajaavaltainen.

Kun en pysty ymmärtämään mikä on varsinainen agenda tämän asian suhteen niin tuollaisen yhteisöllisen uskomuksen saattaminen laittomaksi tarkoittaisi varmuudella sitä, että se puuttuisi uskonnonvapauteen. Ihmisoikeusasioiden ajaminen ei voi tapahtua ihmisoikeuksien kustannuksella: jos voidaan kuvitella että on henkilö joka uskoo lasten olevan Jumalan lahja ja hän haluaa elää sellaisen yhteisön jäsenenä joka näin yhdessä uskoo niin hänen uskonnonvapauttaa rajoitetaan silloin jos hän ei näin saa elää. Huomatkaa, että saman uskonnonvapaus antaa hänelle ja meille kaikille mahdollisuuden uskoa myös toisin.

Myös Thors tekee selkeän virheen käsitteiden venyttämisessä. Vertaan edelleen siihen, että ilman "kotoista kristillisyyttämmekin" on olemassa tapoja ja sääntöjä mitkä rajoittavat meitä, halusimme tai emme. Jostain syystä monet ihmiset jotka eivät näe kuin ongelmia kristillisyydessä tai uskonnoissa, eivät pysty katsomaan yhteisökäsitettä laajemmin. Oma rautalankamallini yhteisökäsitteeseen lähtee ihan arkipäiväisistä esimerkeistä. Pienimmillään "yhteisö" on kahden ihmisen seurustelusuhteesta muodostuva selkeä "sopimuksellinen" tila. Jos alkuvaiheessa tulee mietittäväksi minkälaisilla säännöillä suhteessa pitää mennä. Jos näihin sääntöihin ei halua sopeutua on vaarana menettää suhde. Käsitteiden venyttämisellä päästään vain sellaisiin äärimmäisen tulkinnallisiin kysymyksiin joissa esimerkiksi voidaan helposti nähdä että "toinen käyttää toista hyväksi". "Jaana, hei.. Mulla pitäis olla oikeus hypätä Sannan kanssa sänkyyn ja sä vaan niuhotat jostain uskollisuudesta vaikka oot vain mun vaimo.. kukas tähän taloon tuo leivän?". Kenen asia on tämä kysymys? Lähtökohdat: Molemmat saavat lähteä omille teilleen, uskottomuutta ei enää voida pitää rikoksena, toisella on rahaa, toisella ei ole rahaa.

Jaana pitää silti rakkaana miestään ja jää koska "suku ja kaikki", "lapsetkin kärsis..". jne. Tekikö hän vapaasta tahdostaan päätöksen? Ehkä ei mutta me emme voi sitä tietää.

Tämä on sitten niin hankala juttu....

Itse lähden aina siltä kannalta ja minusta se tuntuu oikeutetulta ja kohtuulliselta yksilöä kohtaan että jokainen saa päättää itse uskooko kristittyjen jumalaan, hindujen jumalaan jne. tai yleensä mihinkään jumalaan. Tätä varmasti haluaa niin lestadiolainen kuin kuka tahansa muukin.
Lisäksi jokainen ihminen haluaa kokea tunnustusta omasta elämäntavan valinnastaan. Jokaisella on tarve saada tukea omaan elämäntavan valintaansa ja siihenkin pitäisi kaikilla olla oikeus, myös lestadiolasuudesta eroavalla.

Siksi en ymmärrä sellaista uskontoa/aatetta jossa ei voida kunnioittaa toisen päätöstä ettei haluakaan kuulua tuohon ryhmään ja ettei usko siihen Jumalaan/uskoon.

Usein kuulee lestadiolaisen suusta että annetaanhan me ihmisen vapaasti valita. Hän saa olla tai ei olla vl. Ja näin tapahtuukin koska ketään ei voi pakottaa ja jokainen tietää sen, yleinen moraalikin on jo niin vahva ettei kukaan enää yritäkään pakottaa ketään uskomaan täällä Suomessa esim. tappaen toisen sen vuoksi. Lakikin, onneksi suojelee meitä kaikkia moiselta, niin lestadiolaistakin.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä että yritetäänkö lestadiolaisten keskuudessa mennä eroavan luo sanomaan "et eroa" luullen että ihminen ei nyt sitten eroa.

Kyse on painostuksesta ja ihmisen syyllistämisestä mitä ihminen saa kokea jos ei otakaan tuota elämäntapaa itselleen elämässään.
Ihminen ihan kasvatetaan pienestä järjestelmällisesti (vaikkei sitä itse niin ajatella tehtävän mutta ilmenee pyhäkouluina, seuroina, raamattuluokkina, elämäntapoina ja ylipäätään ajatuksena että lapsestani tulee lestadiolainen) tuohon uskoon ja ajatukseen että "jos valitsen toisin niin teen siis väärin". Tuollainen iskostetaan päähän vauvasta asti sillä elämäntavalla mitä lestadiolaisuus on.

Tuo on minusta tärkeä kysymys miettiä että MIKSI?? Ja millä oikeudella jollakin on oikeus tehdä noin toiselle? Miksi jollakin on oikeus opettaa lapselle noin mustavalkoisesti asioita? Onko se reilua?

Lapsi siis kasvaa tuohon lestadiolaisuuteen ja ajatukseen "kaikki muu on väärää". Hän myös näkee ja tietää tasantarkkaan mitä ajatellaan siitä joka ei olekaan vl. Se on epäuskovainen, ei sellainen kuin me, erilainen, vääränlainen joka ei pääse taivaaseen jne.
Kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja kokee ettei tämä olekaan se missä haluan olla, en uskokaan noita kaikkia juttuja mitä minulle on kerrottu, en uskokaan tähän "ideaan".
Minä haluan tehdä elämässä muitakin juttuja mitä tämä uskonto ei hyväksy. Apua!!! Ainiin, en saa tehdä niitä koska silloin minun täytyy jättää koko tämä elämäntapa ja minusta aletaan ajattelemaan että olen tuo vääränlainen, epäuskovainen. Tunne on sama kuin olisin jotenkin vammainen mieleltäni SEN VUOKSI, koska en pysty uskomaan samoin tavoin.
Myös läheisten menettäminen tulee mukaan, kovaa on menettää nekin ihmiset jotka olivat todella läheisiä sydänystäviä ja luotettuja. Kaikesta ei voikaan enää jutella ja ystävyys muuttuu ei-vastavuoroiseksi, toinen haluaakin asettaa rajat sille mistä puhutaan ja mistä ei kun aiemmin puhuttiin ihan mistä vain. Uskonto tulee siihen väliin.
Sitten tulee mukaan surua, etten saa olla sellainen kuin minä haluan vaan minun pitäisi olla kokoajan sellainen kuin vanhempani haluavat tai sisareni haluavat. Miksi minä en saa olla minunlainen, miksi minun pitää tukahduttaa minut, miksi?! Miksi jollakin ihmisellä on tarve siihen? Miksi sen pitää estää se entinen?
Miksi minulla ei ole oikeutta olla erilainen ilman että joudun tuntemaan syyllisyyttä siitä ettei minulla riittänyt ymmärrys tuohon uskontoon niin että uskoisin siihen oikeasti?
Miksi heidän pitää rankaista minua siitä sillä että ajatuksiini on kytketty NYT heidän ajatus että "olen vääränlainen, mieleltäni jotenkin vammainen kun en usko samoin tavoin".

Onko kyse tuolloinkin valinnanvapaudesta? Vai onko asetettu alunperinkin ihmiselle liikaa ehtoja?
Onko kyse ihmisen alkuperäisestä oikeudesta uskoa mihin vain koska lapsenahan en ollut ihminen jolla on vapaus valita uskonsa, koska ensin tuli silloin se vanhempien oikeus ja sitten vasta minun? Miksi minulla ei lapsena voinut olla omaa vapautta ja miksi vanhempani eivät halua sitä täysin minulle antaa edes aikuisenakaan?

Kun nyt menen ihmisen luo josta en tiedä mitään minun ei tarvitse mielessäni ajatella eikä vilahtaakkaan sitä ajatusta että tuo on tuollainen, minä tällainen.
Voin rauhassa ja mielenkiinnolla tutustua häneen mitä hän ajattelee, sanoo, tuntee jne. ilman että minulla olisi JOKIN mielipide hänestä jo valmiina kuin vl:nä ollessani eli se että tuo ei ole uskovainen tai tuo on uskovainen.
Kun taas menen vl:n luo mieleeni tulee se mitä minäkin silloin ajattelin ollessani vl, koska vl:t ajattelevat jo valmiiksi uudestakin ihmisestä "tuon on tai tuo ei ole uskovainen" kuin jo aluksi laittaen ihmisen otsaan leiman.
Se on vl:ssä hirveän voimakas koska on kasvatettu niin rajatussa maailmassa, siitä se syntyy.

Samanlaisia piirteitä on havaittavissa myös ehkäisykysymyksessä. Saammeko me ihmiset laittaa uskonnon nimissä painolasteja toistemme päälle sellaisissa asioissa joiden pitäisi uskontoon katsomatta olla jokaisen vapaasti valittava asia?

Minusta niinkään ei ole kyse viimekädessä siitä onko joku laillista vai ei vaan siitä onko lisääntymistä hinnalla millä hyvänsä oikeus paheksua vai ei?

Vl on oikeus ehkäsemättömyyteen mutta se ei velvoita minua ajatelemaan automaatisesti niin että on oikein käytää tuota lainmukaista oikeutta. Moraalisesti ajatellen sitä on oikeus käytää vain jos pystyy kantamaan myös vastuun. Vl ajatellaan että ehkäsemöttämyyten on oikeus silloinkin kun ei kyetä kantamaan vastuuta. Onko?

Vaikka oikeus lain mukaa voi olla se ei silti velvoita ajatelemaan että se on oikeus jonka saa moraaliseti täyttää.

Sitten mennään siihen hengelliseen ulotuvuuteen - onko se lähimmäisen rakkauden mukaista olla ehkäsemättä tilanteissa jossa sitä voidaan pitää moraalisesti arveluttavana. Uskonnon vapauden nimissä on ehkä oikeus ajaella näin. Mutta se mikä siinä mietitytää on se lasten osa.

Jos otetaan sokritautia sairastava äiti - raskaus heikentää aina äidin tilannetta ja voi johtaa sokeritasapainoin heitelyihin joiden seurauksena voi olla lapsen vammautuminen tai äidin pysyvä tarveyden tilan heikeneminen. -> mikä on lapsen osa tässä kuviossa.

Tai mikä on lapsen osa jos äiti on synnytysmasennuskierteessä vuosia tai vuosikymmeniä. Miten äidin masennus vaikutaa lasen kehtityksen. Se vaikutaa eikä siitä päästä yli eikä ympäri.

Ja se mikä unohtuu on se että minä olen myös nähnyt sen täydelisen kieltämisen kultuurin joka ympäröi kaikka sitä kieteistä mikä liityy ehkäsemöttömyyteen. Nimenomaan tuon liikeen sisällä.On ennen kaikkea kyse tuon yhteisön moraalisesta vastuusta niitä kaikkein heikoimmista. Sekä lapsista että myös niistä naisita.

Ja on nimenomaan kyse siitä moraalisesta vastauusta sinä että ihmiselle joka ei voi täytää tuota ehkäsemättömyyttä näytetään ovea. Tekeekö Jeesuskin niin että näytää ovea jokaiselle joka ei voi täytää Jumalan lakia. Minusta on täysin käsitämätöntä se että se joka sairauden tai muun ylitsepääsemättömän esteen tullessa eteen ihminen kohtaa tuossa liikeessä täydellisen armotomuuden - alistu tai lähde.

Ymmärrän sen että valta osa niin vl kuin ulko tätä asiaa puolustavista on niitä jotka ajatelevat että ehkäisy on ensinnäkin yksilön valinta ja että se joka vl sisällä valitsee ehkäisyn ymmärtää valinneensa sen että lähtee vl liikeestä. Minä en voi ymmärtää sitä että jos olen siihen omatuntoni mukaiseen ratkaisuun päätynyt siinä ehkäisykysymyksessä millä oikeudella yhteisöllä on oikeus kieltää minun uskoni. On kyse siitä moraalisesta vastuusta joka tuolla yhteisöllä on sen edestamista arvoista ja siitä mihin sen edustamien ehdotomien arvojen noudataminen johtaa. Minä en voi ymmärtää sitä että se mihin ihminen on itse syytön siitä hänen kuitenkin tuomitaan?

Mikä on se moraalinen vastuu vl siitä että se vie syytömän Jumalan kieltäjän paikalle (vl:sittain) siksi ettei ihminen voi omatuntonsa tähden tehdä toisin.

Ja sitten tuo vielä mistä matkaaja puhuu eli siitä mikä on moraalinen vastuu siitä mihin tuon liikeen ehdoton opetus johtaa pahimmillaan. Onko vl kasvaneella todella aidosti vallinan vapaus.

Ymmärrän hyvinkin mitä nim. matkaaja tarkoitat. Tottakai jokainen ihminen haluaa kokea hyväksyntää ja tunnustusta omasta valinnastaan. Uskosta luopumisen "tuska" johtuu tietysti mitä selkeimmin - ainakin näin sen näen - nimenomaan opitusta kulttuurista, siitä mihin itsesi olet identifioinut. Ihminen kun pystyy määrittämään oman sijaintinsa vain suhteessa muihin ihmisiin s.o. yhteisöön mistä hän on kotoisin. Tästä syystä kulunut fraasi uskonsa kieltäneistä lestadiolaisista pitää hyvin paikkansa; "kuin juurineen irti revitty puu..". Jokaisen henkilökohtainen elämä on kallisarvoinen, mutta tietyssä mielessä vain suhteellisesti jos katsotaan laajaa yhteiskuntaa. Myös synnyttämisestä, lastenkasvatuksesta ja suurperhe-elämästä diggaavan lessumammankin elämä on yhtä kallisarvoinen ja hänkin mittaa identiteettiään suhteessa yhteisöön ja yhteisön ulkopuolisiin.

En väitä, että pystyisin tässä asiassa olemaan itsekään mitenkään objektiivinen, mutta minusta yhteisöstä irtautumisella on aina hintansa. Oli yhteisö minkälainen tahansa. Mitä oudompi ja vähemmistössä olevampi yhteisö se on sitä syrjivämmin me siihen suhtaudumme. Tämä on ihmisluonnossa sisäänkirjoitettuna, mutta vain edelleenkin sitä taustaa vasten mihin itse identifioimme itsemme. Länsimainen sekularismi, joka ei ole niin vanha keksintö, vasta valistuksen ajalta lähtöisin oleva idea, jossa kirkonisät eivät tilaa sinulle hirttotuomiota jos kuitenkin haluat käyttää ehkäisyä.

Karkeasti sanoen, minusta on mukavampaa ajatella, että yhteisö (oli se sitten amish, lestadiolainen, romaani, osuuskaupan jäsenyys tai keskustalaisuus) tulee minun makuuhuoneeseeni sääntöineen ja rajoituksineen kuin koko yhteiskunta lakeineen. Tämä on meille länsimaisille tietysti vähän jokapäiväinen asia, eikä sitä tule mietittyä. Mutta miten oudosti me suhtaudumme - vaikka sekularismi on tuttua - esim. moniavioisuuteen? Sen verran oudosti, että vaikka joku yhteisö näin uskoisi olevan Jumalan silmissä jees ja oikein se ei voi sitä vapaasti harjoittaa sellaisenaan. Kauan ei ole myöskään siitä, kun homoseksuaalisuus oli vielä vähintäänkin tabu, ellei rikos. Kukaan ei kuitenkaan voi mielestäni pakottaa perhettä, sukua tai esimerkiksi aviopuolisoa "hyväksymään" asiaa. Tässä mielessä Ev.Lut Kirkkokin voisi ottaa selkeämmän kannan. Vaikka itse olen lestadiolaisagnostinen Tuomas, minusta minkään kristillisen kirkon tai yhteisön ei tarvitse luopua ajatuksesta että kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen pyhä asia.

Mielestäni yksilön on aina "oikeampaa" muuttaa omaa käytöstään ja vaihtaa seuraa kuin muuttaa seuran sääntöjä oman mieleisekseen seuran ulkopuolelta esim. lainsäädönnön keinoin. Olipa kysymys sitten vaikka ihmisoikeuskäsityksestä tämän ehkäisykiellon puitteissa, ihmisellä lienee perustavaa laatua oleva tarve hakea ratkaisua ja maksajaa yhteistöstä irtautumisen hinnalle muualta kuin omasta pussista.

Ehkä ongelma on se, että minun näkemykseni asiasta nojaa yksilön vapauteen - mahdollisuuteen tehdä täysin pöllöjäkin valintoja - vaikka tiedänkin että se tällaisessa voimakkaan yhteisöllisessä kontekstissa jääkin todella ohueksi, mutta paremman oletuksen puuttuessa käyttökelpoisin.

Joskus aiemmin kirjoitin, että tämä yleinen keskustelu saa vielä samat piirteet kuin 80-luvun alussa. 70-luvun lopulla kritiikki vanhoillislestadiolaisuutta kohti kiihtyi ja asiallisen kritiikin lisäksi roskalehtien uutiset CIA-yhteyksistä tulivat julkisuuteen. Tämä sai aikaan jonkin vastareaktion, mentiin liian pitkälle. Hannu Karpon Syntisin silmin ei kelvannutkaan Ylelle esitettäväksi. Jorma Kurvinen kirjoitti raporttinsa lestadiolaisuudesta. Kurvisen motivaattorina oli hänen serkkunsa, Kuusamon silloinen kirkkoherra, jolla oli sukset ristissä veeällien kanssa. Kurvisen raportti muuttuu vähitellen yhä hampaattomammaksi. Hän löytää itsensä lyömästä Äiti Teresalla (eikö pääse taivaaseen?) ja ihailemasta SRK:n johtomiesten välittömyyttä ja huumorintajua. 80-luvun alussa perustettiin runsaasti uusia rauhanyhdistyksiä ja likkeen on väitetty tällöin poikkeuksellisesti kasvaneen sisältäpäin.

Ihmisoikeusliiton selvitys ehkäisykiellosta on periaatteen tasolla niin raflaava, että se menee monen julkijumalattomankin mielestä liian pitkälle. SRK:n on syytetty tunkeutuvan ihmisten makuuhuoneisiin. Jos haluaa provosoivasti kärjistää, voi väittää Kouroksen tunkeutuvan lestadiolaisten makuuhuoneisiin. Ihmisoikeusliiton etusivulta en löydä mitään mainintaa ehkäisykieltoselvittelyistä. Olisiko ko. liitossakin alettu ajatella, että mentiinkö halpaan?

Hyshyssillä oli sen verran paljon kysymysmerkillä varustettuja lauseita, että perjantai-iltapäivä menee asioiden jäsentämiseen itselleni, mutta kokeillaans:

Lisääntymistä millä hinnalla hyvänsä on oikeus paheksua. Minusta oikeus paheksua asioita on nimenomaan yksi elementti mikä koko ihmisoikeusasiaan liittyy.

VL ihmisten valinnat eivät mitenkään velvoita ketään muita automaattisesti ajattelemaan että on jollain tavalla oikein käyttää ehkäisemättömyyttä. Tämän pitäisi sekulaarissa yhteiskunnassa olla täysin indifferentti asia kokonaisuuden kannalta muutenkin. Pitkässä juoksussa erilaiset tavat ovat vain kulttuurievoluution testauksen alaisina - se mitä mieltä joku on jostakin yksittäisenä tapauksena ei sinällään vaikuta mihinkään juuri yhtään. Pointti on mielestäni, se että samaan aikaan VL valinnan tehneen ja niin uskovan ei tarvitse myöskään "nakata paskaakaan" mitä mieltä sinä tai minä olemme hänen makuukammaritouhuistaan.

Pystyisitkö avaamaan minulle tuota paljolti viljelemääsi käsitettä "vastuu". Mitä itseasiassa tarkoitat sillä? Tarkoitatko että on vastuutonta synnyttää paljon lapsia? Minusta tuo jää millä liikut on kovin ohut. Luulen, että esim. huostaanottotilastoja komistavat paljolti muut kuin suurlapsisien perheiden vesat, olivat he sitten lestadiolaisia tai ei.

Mitä tulee sairauksiin ja synnytysriskeihin niin minun näkökantani on varsin käytännöllinen: pitää käyttää järkeä ja näin olen kuullut menetellyn. En halua mennä mitenkään yksityiskohtiin, mutta jos haluat väittää että lestadiolaisessa liikkeessä olisi edes keskimääräistä enemmän (korostan, että tarkoitan nykyaikaa) riskiryhmäsynnyttäjien synnytyksen aikaisia kuolemia niin haluaisin nähdä jonkin
edes kevyen todisteen siitä. Tiedän synnytysmasennuksesta ja sen yleisyydestä ja uskon, että se on varmasti yhtä yleistä myös lestadiolaisäideillä; tästä huolimatta en usko että sillä on merkittävää vaikutusta lasten kehitykseen. Mutta edelleenkin peräänkuulutan jotain hiukan analyyttisempaa tähänkin asiaan. Ei ole globaalisti mitenkään tavatonta, että lapsia syntyy paljon. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosikymmen taaksepäin niin perhekoot olivat huomattavasti suurempia kuin nyt, eikä synnytysmasennus tai lasten ongelmat olleet sen yleisempiä - joten tuossakaan en näe selvää korrelaatiota.

Minun on lähes pakko kysyä: mikä on tässä sinun agendasi?

Huomaan itse puolustelevani täysin "aataminaikuiselta" tuntuvaa käsitystä ja uskomusta johon ehkäisymättömyys nojaa. Olen kuin profeetta vieraalla maalla ja vailla uskoa ko asiaan ja se tuntuu absurdilta. Mutta jos haluat "vastuuttomuuden" tai "moraaliittomuuden" perusteella ajaa asiaa joka ikäänkuin laittaisi suitset (esim laki joka rajoittaisi) jollekin yhteisölle josta ilmeisesti itse olet eronnut niin - anteeksi vain - luulen että omat ambitiosi asiassa paistavat liiaksi läpi jotta se näyttäisi uskottavalle.

Odotappas vähän viras minäkin...


Tuohon asiaan liityy sellainen asia että kun tämä tuodaan siinä valossa esille ikään kuin ehkäisyyn päätyminen olisi oma valinta. Ikkäänkuin siihen päätyminen olisi johtuvaa vain siitä ettei huvita. Ettei satu tykäämään vl elämäntavasta. Vl tunnustaa ainoastaan ehkäisyn syisksi mailmallisuuden mukavuuden halun jne... Ihmisestä kaivetaan aina sitä syylisyyttä kuten itsekyyttä laiskuutta mukavuuden halua ym ym. Mutta ei myönnetä että ihmisen valinta voi olla todella se omantunnon ratkaisu. Tämä on juuri se kohta että tulee leimatuksi kevytkenkäiseksi ja ties vaika miksi koska ei voi olla mitään todellista syytä miksi ehkäisyyn voisi olla tarvetta. Ei ainakaan ennen kuin on ajettu sinne kuolemanporteille saakka.

Mitä tarkoitan sanalla vastuu. Tarkoitan sitä että ihmisellä on kyky ajatella tekojensa ja valintojensa seurauksia. Ihan konkreettinen esimerkki on se kuinka pian naiset saatavat raskautua sektion jälkeen. Kyse ei ole mistään pienestä toimenpiteestä. Eikä toipumisaika ole mikään vitsi. Kuitenkin naiset vl raskautuva niin pian sektion jälkeen ettei sitä voida yksiseliteisesti pitää turvallisena. Tämä on vastuutomuuta.

Kuten sekin jos perheessä on muuten kuormitava perhetilanne on vastuutonta lisätä tuota kuormitusta uuden lapsen muodossa. Sillä ajatuksella ettei raskaus ja vauva muka kuormita. Raskaus kuormitaa niin fyysiseti kuin psyykisestikin. Joku jää paitsi. Jos perheessä on eirtyislapsi muut jäävät vähemmälle. Jos lapset valtavat öisin ritämätön lepo saa kenent hyvnäsä romahtamaan. Minä en vastusta isoa perhettä vaan sitä että kielletään se todellisuuudessa se kuika paljon iso pehre vaatii. Eikä ajata elämää siihen pisteeseen että vanhemmat lapset ottavat äidin paikan. Ja yritävät huolehtia pinemmistä parhaansa mukaan.

Ja sitten se että jos lapst tulevat vuoden välein äiti ei pidemmän päälle enntätä toipua. Tämä näkyy monellakin tavalla. Hyvin jaksava äiti on parasta mitä lapset voivat saada.

Ja sitten se että jos katsotaan muutama vuosikymmen takaperin niiin ensinnäkin lapsikuolleisuus on yksi ravvitsemus on toinen ja imetys on kolmas ja nämä kolme yhdesssä tarkoitaa tavallisimmillaan 6-7 lapsen pehreitä maksimissaan. Vain harvassa vl perheessä lapsiluku jää tosiasiallisesti näin pieneksi. Kun menään viimevuosisadan alkuun lapsikuolleisuus on vielä hurjempaa. Eli vaikka lapsia on voinut syntyä paljon äidillä vain harvoin on ollut valtavaa katrasta hoidetavana. Ja sen lisäksi moni muukin asia on muutunut. Joten vertaaminen enitsen ja nykyisen välillä ei mene tuolla tavalla suoraan. Ja sitä paitsi ehkäsity on ennekin ja keinot on ollut ennekin vältää raskaus.

Mikä on minun motiivini. SE että minä penään sitä yhteisön moraalista vastuuta sen edustamista arvoista.

Sinä et usko että synntysmasennuksella on vaikutusta lapsen kehitykseen. Jopas jotakin. Ymmärrätkö että masennus lamanaannutaa niin ettei äiti huolehi lapsita lainkaan. Eikä mistään muustakaan. Entä jos tämä tilanne toistuu lapsen elämässä kymmennkin kertaa. Oletko ihan varma että se jos äiti katoaa masennukseen tuon tuostakin ja väliajatkin keikuu niin ja näin ettei se vaikuta lapsen kehitykseen. Sitä minä en usko sillä perusteella mitä olen kuulut aikuiseksi kasvaneista masenuksesta kärisvistä lapsita. En totta tosiaan. Kun olen kuulut siitä kuinka äiti oli aina väsynyt. Kuinka nuoremmat sisarukset jäi vanhempien hoittoon. Kuinka arki pyöri yksitään lasten varsassa jne..

Tai sinä et usko siihen minkä minä tiedän faktaksi - useita lapsia vammautuu siksi että kohtu on niin huonokuntoinen ettei kykene kantamaan lasta siten kuin pitäisi.

Yksi asia on ennenaikaisuus ja siitä johtuvat komplikaatiot. Ne voivat vaikutaa lapsen koko elämään.

Tai sitten se kun perheessä on vaikka down lapsi joka kerää kaiken vanhempien huomion ja terveet saa päjrjätä omillaan.

Kun yhdessäkin perheessä äiti sairastui vakavaan masennukseen kaikki perheen lapset oirehtivat tuota tilannetta ja oirehtivat jossainmäärin edelleen.

Vieläkö tuota kuormitusta joka jo oli katkaisut kamelin selän olisi pitänyt listätä lapsen muodossa.

Ymmärrän sen kuinka ihana vastasyntynyt lapsi on mutta en sitä ettei aikuinen pysty luopumaan siitä itsekäästä tarpeesta silloin kuin se sitä on.

Lapsi ei synny siksi että se tulee tyydytämään vanhempien hoivaamisen tarvettea. Ja on vastuutonta jos lasten saaminen johtaa siihen että muut jäävät ilman. Niin kuin monesti jää. Onko vuoden ikäinen valmis luovutamaan paikansa nuoremmalle. Minun mielestäni ei.

Voi olla kyse lapsen edusta tai aikuisten edusta. Voihan olla niinkin että isä vedetään liian tiukille ansiotulon hankinnassa. Onko isä oikeus poltaa lopuun ennenkuin mietitään mitä tehdään.

Vl ihmsien valinnat velvoitavat nimenomaan siihen että pitää sokeasti vain luotaa siihen Jumalaan silloinkin kun jokainen tilannetta ulkoa katsova näkee ettei ihminen ymmärrä täysin omaa tilannetaan eikä ole sitä valmsi myöntämään. Koska jo myöntäminen tarkoitasi vl ulkopuolelelle asetumista ja uskon kieltämistä.

Vaikka toinen ihminen ei hyväksyisi toisen ratkaisua onko tässä yheisössä oikeus tuolla tavalla evätä ja ositaa toiselle uskosta osatomuutta. Kieltää toisen ihmisen usko. Minun nähdekseni ja kokemukseni mukaan on. Koska jos et saa hyväksyntää ratkaisuillesi siinä on vielä sekin näkökulma että sinusta ei jää todistusta seurakuntaan että sinä olit uskomassa. Ja vl uskonkäsityksen mukaan seurakuntaan jää todistus siitä että joku oli uskomassa loppuun saakka. Ja näin ollen aika karusti voidaan todeta että ihminen on riipuvainen siitä muiden hyväksynnästä tässäkin kohdassa siksi että ilman sitä hyväksyntää hänellä ei ole todistusta siitä että hänen sielunsa kelpaa Jumalalle.

Eli koska valta sulkea tai päästää ihminen on tuolla yhteisöllä ihminen on myös riipuvainen tuon yhteisön mielipiteestä jos mielii olla uskomassa.

Ainoat tietä päästä tuosta riipuvuudesta on joko kieltää usko ja lähteä vl:sta tai löytää armollinen Jumala jostain muualta kuin tuon liikeen opetuksita asenteista ja arvoista.

On aivan selvää,että läheskään kaikki vl:llät eivät jaksa huolehtia suurperheestä.Eikä heillä ole edellytyksiä,eikä mahdollisuuksia siihen.

Kaikilla ei ole isovanhempia ja sukulaisia tukena ja turvana hektisen arjen pyörityksessä.

Perhetilanteet ja jaksaminen on niin erilaista.

Onhan niitä niin sanottuja "superäitejä",jotka ovat olevinaan niin hyviä,että kehuskelevat lapsiluvullaan ja sillä kuinka tiheään niitä on syntynyt ja lapsenlapsiakin on syntynyt samaan tahtiin...???

Kuitenkin SRK:n johtomiehet laittavat kaikki samaan muottiin,aaarmoa ei tunneta.

Varmasti nykynuoret jo alkavat aattelemaan homman mielettömyyttä,eikä pienin SYY ole SRK:n johdon ristiriitaiset lausunnot.

Lähetystyötä tehdään kaukaisissa eksoottisissa Afrikan maissakin...Puhujaveljet matkustelee...

Työtä olisi omienkin parissa ylirasittuneiden ÄITIEN jaksamisessa