Artikkelit (Vl)
Dokumentteja
Pikalinkit
| Yhteistyökumppaneita: Keskustelufoorumeja lestadiolaisuudesta: Eri suuntauksista: Yleiskristillistä: |
|
Tervetuloa,
Vieras
|
"Jumalan valtakunnan työn hyväksi"
(1 katselee) (1) vieras
|
AIHE: "Jumalan valtakunnan työn hyväksi"
"Jumalan valtakunnan työn hyväksi" 27.07.2009 19:03 #1
|
|
Kalevan Ranua-pikku-uutisesta 26.7.2009
lyhyt verkkoversio viitteenä: www.kaleva.fi/plus/juttu806661_page0.htm ”...esiteltiin kansanopiston parasta aikaa käynnissä olevaa mittavaa laajennus- ja saneeraushanketta. Janke maksaa yhteensä noin 2,3 miljoona euroa. Uudistuksessa opistolle rakennetaan täysin uusi taideopetustila. Lisäksi keittiötä uudistetaan sekä auditoriota laajennetaan. Remonttia tehdään myös radiostudion tiloihin ja teknisen työn ja tekstiilityön tiloihin. Uudistukset valmistuvat lopullisesti syyskuussa.” heräsi mielenkiintoa tutkailla laajemminkin "tapahtunutta" ja Taustaakin löytyi: Pohjolan Sanomat 6. helmikuuta 2009: ”Rakentamisen ja saneeraamisen tarve on mm. Ranuan opistolla, joka odotti avustusrahaa ensin valtion lisätalousarviosta ja viimeistään hallituksen elvytyspaketista. Turhaan. Ranuan opisto aloittaa 2,5 miljoonan euron hankkeen ilman tukea. –Se on iso juttu ottaa iso velka, rehtori Eero Nuolioja kertaa.” eli jumalanvaltakuntaa rakennetaan paikallisesti velaksi ja "keskuskomitea" pyörittää omaa budjettiriihtään? Laajemmin hankkeesta Lapin radiosta poimittua: YLE Lappi / Matti Mykkänen 7.2. yle.fi/alueet/lappi/2009/07/ranuan_kansanopistolle_taidetalo_884637.html ... opistolle valmistuu taidetalo kuvataideopiskelijoille. ...Remontti maksaa 2,3 miljoonaa euroa ...Opisto saa kaikkiaan 1 500 neliömetrin tilat. ...Viime vuonna kansanopistossa oli historian suurin opiskelijamäärä; 109 sai todistuksen ja keskellä vuotta oli enemmänkin opiskelijoita. Lisäksi opistolla käy 2 200 - 2 500 lyhytkurssilaista, lähinnä aikuista, vuodessa. He viipyvät opistolla yleensä 2-3 päivää. ... Valtionapua saavassa Ranuan kansanopistossa on normaali kansanopistokoulutus. Opistossa on muun muassa kielilinja, kuvataidelinja, käytännön työn linja, erityislinja lähinnä kehitysvammaisille ja linja niille, joilla on erityisesti kasvukipuja opintoasioissa. ...Opistoseurat tuottavat 120 000 euroa - Opistoseurat on meillä avaintekijä. Tuottoa tulee kenttämaksuista, ruoka-, ja majoituspalveluista. Hengen ravinnon lisäksi seuroilla on kansanopistolle taloudellisesti aivan ratkaisevan tärkeä osuus, Nuolioja sanoo. Seuratuotolla maksetaan rakennuslaina ” ...heränneitä ihmetyksiä: * taidetalo kuvataideopiskelijoille ja jossain toisaalla oli mainintaa "radiostudionkin" laajentamista sekä jopa videotyöskentelystä - kuinka soveltuvaa "liikkuvan kuvan kielto-oppiin" se lieneekään? * todellisen opiskelijamäärän pienuus eli "valmistuneiden" osuus * valtionapu, kuinka siihen soveltuu "pakollinen uskonkasvatus"? * 120 000 /v eli koroitta 20v maksuaika vai onko laskettava kahdet seurat 2 x 120 000/v? |
|
musisoi edelleen, kun ei ymmärrä lopettaakaan
...mutta vakavammin : <Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa>
Viimeksi muokattu: 27.07.2009 19:04 Kirjoitti: mikki.
|
|
Valvojat: Hannu, puunhakkaaja
Sivu luotiin ajassa: 0.26 sekuntia