Hakomaja.net

kuopionhiippakunta-fi-bin.directo.fi/@Bi...0/application/pdf/1644943/capitol309.pdf

Virpi Hyvärinen toteaa koluminissaan että tuskin kukaan haluaa vl likkeen hajoavan. Hän tunnustaa vallan käytön välineet joita tässä liikeessä on taivutettu oman käden oikeuden jatkoksi. Alitamisen ja mielivallan välineiksi josta kirjoitelin pitkään viime yönä. Minä luulen että moni sellainen ihminen joka on joutunut pelkäämän henkensä edestä tai muuten alistetuksi tai henksisen ja hengellisen väkivallan kohteeksi tässä yhteisössä. Ei ensinäkään voi nähdä tässä sitä yksipuolisesti rakasta yhteisöä vaan näkee tässä myös sen voimallisen yhteisön jolla on voima ja mahdollisuus tehdä pahaa.

Sysätään vastuu johtajille joilla ei ole tähänkään asti ollut halua lupuua niistä vallan käytön väilineistä mitkä 70 luvulla väänetiin. Haluavatko yksilöt todella sitä että joku kantaa vastuun heidän puolestaan heidän arvoitaan asenteistaan ja valinnostaan. Myös siitä miten ovat osallisia siihen pattitilanteeseen jossa nyt ollaan. En usko siihen että tuossa herätysliikeessä koskaan tulee olemaan sellaista kestelukultuuria jossa virheet myönnetäisiin avoimesti liikeen kaikilla tasoilla.

Idealimi ja politikointi on hyvä mutta se tarkoitaa myös usein sitä että sen kaikein huonommassa asemassa olevan ihmsien oikeuksia poletaan surutta.

* hieman oli kaivelussa kolumni - tässä muille helpotusta "oikoluetulla tekstillä" (korostukset lukijan)
* huomattava on kirjoittajan puhuminen "yhteisöstä" jumalanvaltakunnan sijaan, mutta sen lauluja laulat, kenen leipää syöt -

Kolumni: Miten toteutetaan onnistunut glasnost?

Yksi tärkeimmistä terveen yhteisön tuntomerkeistä on se, että yhteisö kykenee käymään avointa, rehellistä, itsekriittistä, erilaisia mielipiteitä kunnioittavaa keskustelua. Sananvapauden tila mitataan käytännön elämässä, siinä, mitä yhteisön jäsen sanktioitta voi, saa ja uskaltaa sanoa ääneen.

Uskonnollisessa yhteisössä sananvapauden todellisen toteutumisen haasteeksi saattaa muodostua se, että yhteisön johto määrittää selkeästi ainoan oikean totuuden, josta poikkeaminen tietää taivaspaikan menoa. Iankaikkinen kadotus ja maanpäällisen yhteisöosuuden menetys ovat iso hinta maksettavaksi siitä, että sanoo, mitä oikeasti ajattelee, tai edes sen, miltä asiat tuntuvat.

Kirkossa ja kristillisissä yhteisöissä on kirkon historian alusta asti jouduttu miettimään sitä, mistä asioista kristittyjen tulisi olla yhtä mieltä. ”Olkaa keskenänne yksimielisiä” ja ”Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli” sanotaan jo Raamatussa. Ja heti kohta uskonpuhdistuksen jälkeen tuli Melanchthonilla tarve kirjoittaa ohje yksimielisyydestä, asioista, joista piti olla samaa mieltä. Rajankäynti siitä, mistä kristittyjen pitäisi olla yhtä mieltä, jatkuu tänäkin päivänä myös kirkossamme ja sen sisällä elävissä yhteisöissä.

Kristillisessä ajattelussa, perinteessä ja kielenkäytössä on myös ajatuskuvioita, jotka haastavat toisella tavalla keskustelun käymistä ja sananvapautta. Esimerkiksi omassa taustayhteisössäni vanhoillislestadiolaisuudessa kuulee usein lausahduksen ”usko avaa ymmärryksen” puhuttaessa elämäntapaan liittyvistä kysymyksistä. Ajatus on sinänsä helppo allekirjoittaa – uskosta nousee ymmärrys rakentavaan ja Jumalan silmissä hyvään elämään - mutta kyseisen lausahduksen saa helposti kääntymään myös tehokkaaksi vallankäytön välineeksi. Sillä on helppo vaientaa kriittiset, vaikkapa liikkeen elämäntapanormien perusteita kysyvät äänenpainot, saada ne kuulostamaan paratiisin käärmeen kuiskuttelulta. Tarkoittaahan lausahdus kääntäen sitä, että jos ei jotakin asiaa ymmärrä, ei tuo ymmärtämätön yksinkertaisesti usko, ainakaan oikealla tavalla. Ja perille taivaaseenhan vie vain se oikea usko.

Jos uskonnollinen yhteisö pääsee pitkään kehittymään sulkeutuneen, tabuja tuottavaan keskustelukulttuurin suuntaan, on sen purkaminen erityisesti yhteisön johdolle erittäin haastava tehtävä. Mielestäni vanhoillislestadiolainen herätysliike elää tällä hetkellä juuri tällaisessa tilanteessa. Pitkään pinnan alla kyteneet vaietut asiat, kuten hoitokokoukset, liikkeen komplisoitunut kulttuurisuhde ja perhe-etiikkaan sekä naisten asemaan liittyvät kysymykset ovat siirtyneet kahvipöytäkeskusteluista internetiin, ja sitä kautta julkisiksi.

Keskustelukulttuurin avaaminen ja yhteisön koossapitäminen tällaisessa tilanteessa on haastavaa. Gorbatshovin glasnostista seurasi Neuvostoliiton hajoaminen. Tuskin kukaan vanhoillislestadiolainen toivoo rakkaan, perinteikkään ja voimallisen herätysliikkeensä hajoavan taas kerran. Yhteisössä tarvitaan nyt malttia, hyväntahtoisuutta, rehellisyyttä ja kunnioitusta puolin ja toisin, aitoa halua ymmärtää, mitä toinen sanoo, sekä kykyä käydä laadukasta uskonnollista ja teologista keskustelua. Jos liike pystyy vapauttamaan keskustelukulttuurinsa, on todennäköistä ja toivottavaa, että se rikastaa tulevaisuudessa kirkkomme elämää entistä läheisemmin ja voimallisemmin. Myös kirkko ja sen piispat voivat nyt omalta osaltaan auttaa isoissa aalloissa etenevää venettä.

Virpi Hyvärinen
TM, tiedottaja, Joensuu

lähde: kuopionhiippakunta-fi-bin.directo.fi/@Bi...1/application/pdf/1644943/capitol309.pdf

Näin varmaan on, mutta tällaista keskustelua en ole koskaan tavannut vl-yhteisön sisällä, en viimeisen 40 vuoden aikana, sen kauemmas ei minun muistini oikein kanna tässä asiassa.

Tässä olen täysin samaa mieltä kanssasi hyshys, sitä päivää ei tule, jolloin he voisivat myöntää virheensä, koska sehän tarkoittaisi koko liikken loppua. Jos SRK myöntäisi, että aprillia, se opetus mitä me ollaan opetettu onkin ollut ihan itsekeksittyä ja kaikki nuo synnit, mistä on helvettiin porukkaa tuomittu, eivät pidäkään paikkaansa, niin mitä arvelette porukan tuumavan. Luulen, että aika iso osa tuntisi itsensä lähinnä kusetetuksi ja lähtisi latomaan koko yhteisöstä.

Tästä en olisi niinkään varma. Uskon, että joukossa on aika paljon kaltaisisiani, jotka vain odottavat sopivaa hetkeä yhteisöstä lähteäkseen ja olisivat näin sangen kiitollisia moisesta tilanteesta.

Kokonaisuudessaan äärimmäisen hyvä kirjoitus
Pari kysymysmerkkiä kuitenkin jää...

Virpi Hyvärinen:
Jo vuosia sitten maltilliset vl:t ovat todenneet, että "iso laiva pitää kääntää hitaasti", mistä olen sinänsä samaa mieltä kunhan kurssi olisi todella käännökseen päin!

Nyt pari viimeistä vuotta olemme saaneet nähdä kuinka SRK:n vallanpitäjät kiristävät otettaan ja tämä kurssinkäännös vastakkaiseen suuntaan on ollut selkeän jyrkähkö. Vielä v. 2004 ja 2005 oli yleisilme omakohtaisen usko painottamisessa ja 70-luvun termejä varottiin. Nyt tuntuu että Päivämies ei ole juuri muusta kirjoittanutkaan kuin kuuliaisuudesta seurakunnalle ja pikkulinnut kertovat paikallisten hoitomiesten suorastaan janoavan uusia hoitokokouksia, että pääsee "puhdistamaan seurakuntaa" väärähenkisistä

Kiinassa vältettiin glasnost ja pedestroika. Kansannousu kukistettiin verisesti, valtaa pitäneet säilyttivät valtansa, vapaasta tiedonvälityksestä on turha unelmoida ja Kiina on säilynyt yhtenäisenä. Onko liike ja liikkeen yhtenäisyys vl:ille niin tärkeä, että maltillisetkin vl:t ovat valmiita maksamaan saman hinnan?

Kommentteja Virpi Hyvärisen kolumnista Mopin palstalla.