Hakomaja.net

Kaleva, lukijan sivu 24.9.2009 - mielipidekirjoitus

...jokohan SRK nousee juoksuhaudoistaan vastaamaan ao kirjoitukseen, joka on allekirjoitettu "SRK:n vastaamiskynnystä noudattaen"?

...korostukset lukijan


Kuuliaisuutta, mutta kenelle?

Tämä kirjoitus on suunnattu ennen kaikkea kaikille vanhoillislestadiolaisille uskovaisille. Kirjoitan, koska en enää voi enkä halua yrittää uskotella itselleni, että yhteinen rakkaus on Kristuksen totuutta tärkeämpi.

Päivämies 31/2009 muotoilee meille kaikille tutun ajatuksen seuraavasti: ”Elävään uskoon sisältyy kuitenkin keskeisesti kuuliaisuus Jumalan sanalle, sillä hoidettavan omantunnon äänelle ja Jumalan seurakunnalle.”

Omatunto on, kuten tiedämme vaikka harvoin myönnämme, täysin tyhjä käsite: siionimme opetuksen mukaan yksilön omatunnon ei tule poiketa seurakunnan yhteisestä omatunnosta. Käytännössä siis elävään uskoon katsotaan keskeisesti sisältyvän, eli sen keskeisen tunnusmerkin katsotaan olevan, kuuliaisuus Jumalan sanalle ja Jumalan seurakunnalle.

Hengellisen seurakunnan käsitteen varjolla kuuliaisuutts vaaditaan näkyvälle, ajalliselle seurakunnalle, siitä huolimatta ettei se täällä ajassa koskaan ole puhdas. (Matt. 13:24-30, Matt. 13:47-50) eikä siis myöskään seurakunnan kanta, jonka syntyyn mukana kulkevat nimikristityt vaikuttavat.

Kysymys auktoriteeteista uskonkysymyksissä oli esillä myös Torniossa ja Haaparannassa vuonna 1909, jolloin esitettiin tämä kysymys: ”Onko oikein sanoa ’Raamattuun ja seurakuntaan perustuvat puheet’ vai ’Raamattuun perustuvat puheet’ ?” (Kertomus ja pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksesta, Oulu 1909).

Silloin yksimielinen vastaus kuului muun muassa näin: ”Missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa. Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta. ---Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, riittäköön se meillekin.”


Jumalan seurakunta voi olla vain siellä, missä saarnataan yksin Jumalan sanaa. Siellä, missä Jumalan sana riittää, kuuliaisuuden vaatimus seurakunnalle on tarpeeton. Me kaikki tiedämme, että tälle seurakunnalle se ei sitä ole. Kuuliaisuuden vaatimus Jumalan seurakunnalle vanhoillislestadiolaisuudessa on kuuliaisuuden vaatimus inhimilliselle ymmärrykselle, eikä Raamattu siihen opeta. Näin on kirjoitettu ja ennen uskottu ja näin minäkin uskon: minulla on vain yksi Herra, Jeesus Kristus.

Juho Kalliokoski
vanhoillislestadiolainen
Haapajärvi

keskustelu.suomi24.fi/node/8494509

Aiheesta muualla...

Kerrankin positiivista luettavaa joltain vanhoillislestadiolaiselta. Ei voi kuin ihailla, koska on aivan helvetin rohkeaa lähteä omalla nimellään kirjoittamaan tuollaista. Toivotaan, että Juhon esimerkin perusteella muutkin uskaltaisivat avata suunsa ja koko touhuun saataisiin jotain tolkkua.

p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillisles...olaisuudesta/viewtopic.php?p=25598#25598

mopinpalstakin näytää heräneen...

Nostin oman kirjeeni SRK:lle esille senkin vuoksi, että minä keskityin siinä vl-tapakäytäntöihin ja kaksinaismoralismiin tuolla alueella. Ja tämä uusi kirje oli ihan toisenlainen. Siinä ei ollut sanaakaan vl-ohjeistuksista eikä ns. rakkaudenneuvoista.

J.K.:n kirje keskittyi mielestäni suoraan asianytimeen: vl-seurakuntaoppiiin ja -kuuliaisuuteen. Se on opillinen vl-harha ja johtaa rakkaudenneuvojen kautta raakoihin ja epäinhimillisiin käytäntöihin. Vaatimukset menevät lähimmäisenrakkauden ohi ja kirkkaasti yli, kun vl kuuntelee seurakuntaa 'autuutensa haastolla' enemmän kuin sitä, mitä hänen OMA omatuntonsa sanoo vaikeissa ja ristiriitaisissa tilanteissa.

Tosin jos oma omatunto on paatunut/ paadutettu ja väkisin vaiennettu, niin silloin vl-seurakunta on helppo pitää ykköspaikalla elämässä ja neuvojen totteleminen tuntuu elintärkeältä taivaspaikan varmistamisessa. Ei siinä ole kysymys siitä, että vl oikeasti 'haluaa tehdä niinjaniin'. Omia haluja ei ole eikä niitä saa olla!

Kiitos mikki, että toit kirjoituksen tänne.

Koin tuon "ulostulon" itselleni hyvin merkittävänä sen takia, että tällaiset kirjoitukset vahvistavat tunnetta, että ei ole ajatuksineen yksin.

"Kirjoitan, koska en enää voi enkä halua uskotella itselleni, että yhteinen rakkaus on Kristuksen totuutta tärkeämpi", kirjoittaa Kalliokoski.

Tuo käsite yhteinen rakkaus onkin vl-kristillisyydessä merkittävä ja merkillinen ilmaus. Äkkiseltään ajattelisi, että tokihan rakkaus on hyvä asia, se kaikista suurin ja ylevin juttu, kuka nyt rakkautta haluaisi vastustaa? Ja jos se vielä on yhteistä ja kaikkia yhdistävää, niin mikä voisi olla parempaa?

Saarnoissa kuulee puhuttavan myös veljellisestä rakkaudesta. Puhujat joskus tähdentävät, kuinka tärkeää on vaalia veljellisen rakkauden lisäksi ennen kaikkea yhteistä rakkautta.
Tällä hienolla termillä yhteinen rakkaus on mielestäni tarkoitus sitoa ihmisten omatunnot kuuliaisuuteen seurakunnan neuvoille. Ja seurakunnan neuvot taas syntyvät, niin missä?

En noin äkkiseltään löytänyt Raamatusta yhtään osumaa eri taivutusmuodoissakaan "yhteinen rakkaus" -termille.

Hyvä, että on teitä rohkeita kuten sinä x-vl ja muut, ja että asioita tuodaan julkisuuteen eri puolilta tarkasteltuina.

En koskaan puhu vl-kristillisyydestä, vaan suoraan SRK-lahkosta - niin kaukana tavat ja opetus ovat kristillisyydestä.

Yhteinen rakkaus voidaan suomentaa SRK-kahleeksi ja veljellinen rakkaus koskemaan vain puhujaveljien välistä suhdetta.

Muutoinkin kaanaankielen kielitoimisto täällä Oulussa ahertaa uusiosanojen parissa ja viimeisin lanseeraus on armoneuvo. Entiseltä nimeltään taisi olla seurakunnan ohje tai neuvo ja suomenkielellä syntilista. Armohan tuossa tarkoittaa säilymistä SRK-armon alla ja jäsenenä vl-piireissä uskomalla "oikein". Armovälineet, ev.lut.kirkon termi, on SRK:ssa raa'asti "raiskattu" vl-tarkoitusperiin.

Vuosikymmeniä enemmän ja vähemmän kaanaankieltä kuulleena ovat sen salat avautuneet, samaten vanharuotsin "uskoa jonkun päälle"-ilmaisun yms. käyttö. Millaista olisikaan kuulla joku puhe selkosuomenkielellä ilman ainoataakaan kaanaankielistä salailmaisua, ne kun ymmärtää vain sisältäpäin? Onneksi meitä ulkopuolella ja liki vl:iä eläneitä ymmärtäjiäkin on.

Tässä on mietityttänyt, kuinka kuuliaisuus seurakunnalle kääntyy uusiokaanaaksi? Tuollaisen "käskyn" jatkuva korostaminen Päivämiehessä joutuu pian kirkon hampaisiin?

No mikki otetaan joku puhe tuonne työpajaan ja aletaan kääntää se selkosuomelle.

Sitä mietitytää että onko yhteienen raakkaus todella aitoa rakkautta. JOs se kääntyy seurakunta on oikeassa silloinkin kun se edustaa mielivaltaa. Seurakunnan tulkinta siitä mikä on Jumalan sanaa on aina enen sitä mitä raamattu ilmoitaa. Mahdollisesti seurakunnan kanata viele perustuu toisen käden tietoon kokonaisuudessaan kuten vaikka SL - ehkäisytiedote suviseuroissa.

Jos ja kun veljellinen rakkaus tarkoitaa muuta kuin Jumalan sanan mukaisuutta sen vaalimiselle on vaikea nähdä yhtään hyvää perustetta. Kuinka tärkeää onpysyä veljellisessä rakkausessa ei voi tarkoitaa mitään mikä ei ole oikein ja kohtuulista. Ja oikein ja kohtuulista ei voi olla mikäään syntilista tai elämäntapasäännöt. Me uskovaiset emme halua tulsi aina perustua Jumalan sanan ilmoitukseen. Ei siihen että meistä tehdään yhteiselllä rakkaudella samanlaisiai yksiöitä joilta oma minuus putuu.

Yksi sellainen huomi näitä ja muita kesteluja lueskeleena niin


Ja kun seurakunta poikkeaa pois Jumalan sanasta sille tulee tarve tuohon kuuliaisuuden vaatimukseen jos se ei ole oikealla paikalla. Tämä nähtiin jo raamatun aikana. Paavalin kierjeissä monessakin nousee esille tämä ajalliselle seurakunnalle vaadittu kuulisiuus. Ja se että kun asioita ei ole halua ja tarvetta "seurakunnasta" päin lähteä käsitelemään Jumalan sanan äärelle lopputulos on nöyrry tai ulos.

Kuitenkin pitää huomioida se että raamattu ei opeta että tämä joukko pelastuu. Tai että tämä seurakunta pelastuu. Vaan pelastus koskee vain ja ainoastaan yksilöä. Tällä joukolla ei ole mitään merkitystä jos uskon kohde on tämän joukko. Vaan yksiseliteisest uskon kohde ei synninpäästö vaan Kristus. Ja ainoastaan olemalla yhtä Kristuksen totuuden kanssa voi uskoa todelsi sen Kristusken omat sanat - minä olen tie totuus ja elmä eikä kukaan tule isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Vain Kristus voi tehdä meistä eläviä viinipuun oksia ei tämä joukko. Meidän uskolla kiinitetään Kristukseen ei joukoon. Ei seurakuntaan eikä ennen uskoneitten jälkiin.

mikki kirjoitti:


Kyse taitaa olla ajattelun valvonnasta, josta on kirjoitus UUT:n sivuilla, ja josta olikin jo puhetta tuolla toisessa ketjussa.



www.uskontojenuhrientuki.fi/ahdistava-uskonto/aivopesu#ajattelu

Eli "kaanaankielen kielitoimistossa" -kuten sanot- harjoitetaan kielen avulla ajattelun valvontaa. Mustasta tehdäänkin valkoista. "Yhteinen rakkaus" ja siitä seuraavat "yksimieliset päätökset" mm. elämäntapa-asioissa ovat yksinkertaisesti vl-liikkeen vallankäyttöä, jolla se saa jäsenensä pysymään kurissa. Vl-uskovainen ei pullikoi vastaan julmaakaan kohtelua, jos sitä sanotaan siunaukselliseksi rakkaudella hoitamiseksi: "kyllä on Jumalan suurta rakkautta että uskovaista näin rakastetaan ja hoidetaan".

On ne vaan ovelia nuo konttorin pojat.

Ei tarpeeksi ovelia Ihmtelijä. Väitä hallitsevani melko hyvin tuon suomi-kaanankieli termistön ja teologisen kikkailun joka perustuu hyvinkin supeaan valikoimaan raamatun paikkoja. Voihan ne kontorin pojat yritää mutta mutta... väitän että melko vaivatomasti mikä tahansa teksti paljastaa sen että vl eivät itsekään näytä tietävän mikä heidän oppinsa raamatulinen perusta on. Nähdäähän se jo näissä kesteluissa. Puhutaan niitä näitä mutta ei tuoda niitä raamatullisia perusteita joilla kuuliaisuus ajalliselle seurakunnalle voitaisin näytää ehdotomaksi ja keskeiseksi opilliseksi asiaksi. On vai yksi taii muutama raamatun paikka IIisak ja Rebekka - kuuliaisuus on parempi kuin uhri. Molemmissa on kyse muusta kuin kuuliaisuudesta seurakunnalle. On parempi olla kuuliainen Jumalan sanalle ja tahdolle kuin se että jodumme uhraamaan omien syntiemme tähden täydellisen sovintouhrin...