Artikkelit (Vl)
Dokumentteja
Pikalinkit
| Yhteistyökumppaneita: Keskustelufoorumeja lestadiolaisuudesta: Eri suuntauksista: Yleiskristillistä: |
|
Tervetuloa,
Vieras
|
Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia
(1 katselee) (1) vieras
|
AIHE: Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia
Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia 29.12.2009 03:10 #1
|
|
Asiasta kertoi suomessa iltalehti:
Lestadiolaisen maallikkosaarnaajan epäillään käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen kymmeniä lapsia vuosikausia, kirjoittaa sanomalehti Österbottens Tidning tiistaina. Miehen uhrit olivat nuoria poikia. - Sain tietää tapahtuneesta pari kolme viikkoa sitten, sanoo rauhanyhdistyksen edustaja lehdessä. Hänen mukaansa asia tutkitaan perin pohjin. Österbottens Tidningin mukaan miehen käyttäytyminen paljastui varhaisessa vaiheessa. Hänen kotiseurakuntansa jäsenet kuitenkin pimittivät väitetyt rikokset, joten mies pystyi jatkamaan toimintaansa kuolemaansa asti, lehti kirjoittaa. Mies kuoli 1980-luvulla. Lihavoin kohdan, joka on mielestäni raskauttavaa rauhanyhdistyksen kannalta ja ongelma ylipäänsä uskonnollisissa yhteisöissä; kiinni jääneitä hyväksikäyttötapauksia peitellään koska halutaan varjella liikkeen mainetta Österbottens Tidning - Pedofilskandal chockerar laestadianer EDIT: Näköjään aiheesta on kirjoittanut useampikin lehti: www.kaleva.fi/uutiset/Kotimaa/Lehti_-Les...edofiili-satimeen-vasta-kuoltuaan/831555 www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lehti+Lestad...4kseen+poikia+vuosien+ajan/1135251762755 www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1841584 |
|
Jumala ymmärtää ja ellei ymmärrä, niin hän ei ole Jumala, eikä meillä ole mitään pelättävää.
Viimeksi muokattu: 29.12.2009 04:11 Kirjoitti: Ylläpito.
|
Vs:Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia 29.12.2009 04:30 #2
|
|
Muistetaan nyt mainita vielä sekin, että kyse ei ole SRK-lestadiolaisista vaan epäuskoisista eriseuraisista joilta ei muuta voi odottaakaan.
|
|
|
Vs:Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia 29.12.2009 05:26 #3
|
|
kieronymos kirjoitti:
Muistetaan nyt mainita vielä sekin, että kyse ei ole SRK-lestadiolaisista vaan epäuskoisista eriseuraisista joilta ei muuta voi odottaakaan. Ihanan provosoiva sivulause Vaikuttaa kuitenkin siltä, että olet oikeassa siinä ettei kyse ole SRK:n paikallis ry:stä. Suomenkieliset lehdet kirjoittavat "rauhanyhdistyksen edustajan" kommentista, joka viittaisi SRK:hon, mutta ruotsinkielisessä Österbottenin artikkelissa puhutaan LFF:stä, joka lienee tämä Rauhan Sanan ruotsinkielisten alueiden sisar-järjestö: www.lff.fi/web/guest/lff Itse oletan, että jokaisesta suuresta uskonnollisesta joukosta löytyy myös pedofiileja ja ongelma lähes kaikissa on juuri tuo, että ne tarjoavat pedofiileille paratiisin sillä että kiinni jääneistä tapauksista halutaan olla hiljaa ettei liikkeen maine kärsisi |
|
Jumala ymmärtää ja ellei ymmärrä, niin hän ei ole Jumala, eikä meillä ole mitään pelättävää.
Viimeksi muokattu: 29.12.2009 05:27 Kirjoitti: Admata.
|
Vs:Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia 29.12.2009 11:16 #4
|
|
kieronymos kirjoitti:
Muistetaan nyt mainita vielä sekin, että kyse ei ole SRK-lestadiolaisista vaan epäuskoisista eriseuraisista joilta ei muuta voi odottaakaan. Käsittääkseni vain vanhoillislestadiolaisilla on rauhanyhdistys. Hyvää Rauhan päivää muuten. Mikä on pikku Rauha? Rauhanen |
|
Hullut vievät maailmaa eteenpäin, viisaat pitävät sen pystyssä..
|
Vs:Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia 29.12.2009 11:27 #5
|
|
Lukemalla tuon alkuperäisen jutun tajuaa heti mistä liikkeestä on kysymys. SRK ei ole millääinlailla sidoksissa tähän juttuun. Rauhayhdistyksiä on mennyt eriseurojen myötä myös muille liikkeille, joten on niitä rauhanyhdistyksiä muillakin liikkeillä.
|
|
|
Vs:Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia 29.12.2009 12:22 #6
|
|
Niin mutta miten nämä eroavat Hans niistä vaijetusita asioista jota SRK lestadiolaisuus pitää sisälään? Ihan yhtä lailla tämän kaltaisia asioita löytyy SRK lestadiolaisuuden sisältä. Tilanteista on vaijettu hyvin muttei ehkä kuitenkaan tarpeeksi hyvin kun itsekin niihin törmään.
On paljon muutakin kuin vain pedofiilia josta vaijetaan. |
|
|
Vs:Saarnaaja hyväksikäytti kymmeniä lapsia 29.12.2009 12:30 #7
|
|
En tässä siitä keskustellutkaan vaan tosta johon otsikossa viitattiin. En väitä etteikö olisi ongelmia myös SRK lestadiolaisuudessa. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että aina asiat täytyy selvittää lain kautta, jos lakia on rikottu. Ei ole kenenkään etu, jos sairasta ihmistä ei saada vastuuseen ja hoitoon teoistaan. Valitettavasti meissä kaikissa on niitä virheitä.
|
|
|
Pietarsaaren insesti 12.01.2010 00:48 #8
|
|
Mitä ajatuksia pietarsaaren hyväksikäyttötapaus herättää? Koko yhteisön rakenteessa täytyy olla móni asia pahasti vialla, jos se suojelee rikollisia ja tuhoaa itseään sisältä päin.
Sairasta. Mutta ei ainoa. Tiedän että paljon on vielä lisää, ne tulevat vielä päivänvaloon. Etsikää totuutta. Kyseenalaistakaa ja avatkaa suunne. Ulos yhteisöstä, ulos todellisesta helvetistä. |
|
|
Vs:Pietarsaaren insesti 12.01.2010 01:12 #9
|
|
Yhdistin edellä olevan nimimerkki 'vettynyt korttitalo' avauksen kommentiksi jo olemassa olevaan avaukseen samasta aiheesta.
Tämä aihe on kuohuttanut kovasti ja monessa paikassa. Keskupohjanmaa: Pedofiliaskandaali myrskyää lestadiolaisyhteisössä Pedofiilin uhrien auttaminen työllistää Rauhan Sanan lestadiolaisyhteisöä Pietarsaaressa lähes täyspäiväisesti. Alaikäisiä poikia hyväksikäyttänyt maallikkosaarnaaja kuoli 80-luvulla, mutta teot paljastuivat vasta nyt. Skutnäsin rukoushuoneyhdistyksen sisällä on vuosikymmeniä ollut pieni tiukan linjan ryhmä. Pedofiili oli ryhmän sisällä. Maallikkosaarnaajan uhrit vaiennettiin kotipiirissä painostamalla Tämän aiheen tiimoilta kirjoittelu on poikinut mm. rikosilmoituksen ja arvelut poliittisesta pelistä: www.kaleva.fi/uutiset/Kotimaa/Ruotsinkie...blogikirjoittelusta-rikosilmoitus/833385 |
|
Jumala ymmärtää ja ellei ymmärrä, niin hän ei ole Jumala, eikä meillä ole mitään pelättävää. |
Korkean tason "oikaisu" 14.01.2010 14:09 #10
|
|
Rauhan Tervehdys kirjoittaa tänään:
"LESTADIOLAISUUDEN SUUNNAT HUKASSA Useissa medioissa on kirjoitettu viime päivinä Pietarsaaressa julki tulleista usean lapsen hyväksikäytöstä. Karmivan tapauksen eräänlaisena sivujuonteena on voinut havaita, että tiedotusvälineet ovat usein todenneet ilman tarkempaa täsmennystä hyväksikäytön tapahtuneen lestadiolaisessa liikkeessä. Rikokseen on todettu syyllistyneen lestadiolaisen saarnamiehen. Vaikka osa toimittajista on tarkentanut pedofilian sattuneen ruotsinkielisen rauhansanalaisuuden piirissä, uskoo Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeri Aimo Hautamäki, että ainakin monelle eteläsuomalaiselle sana lestadiolaisuus tarkoittaa pelkästään vanhoillislestadiolaisuutta. Lestadiolaisuutta ei arkailla kertoa mediassa Myös toimittajille lestadiolaisuuden eri suunnat saattavat olla tuntemattomia, sillä ainakin yksi toimittaja on pyytänyt Hautamäkeä kommentoimaan Pietarsaaren tapausta. Hautamäki toivoo, että toimittajat tuntisivat lestadiolaisuuden eri suunnat. Ainakin pääsuunnat olisi hyvä erottaa, hän perää. Lestadiolaisen liikkeen leviämistä ja hajaannusprosessia tutkinut Simon kirkkoherra, vanhoillislestadiolainen Seppo Lohi kertoo Suomessa olevan noin 100 000 lestadiolaista, joista 80 000 on vanhoillislestadiolaista. Toiseksi suurin ryhmä on esikoislestadiolaiset, heitä on noin 10 000. Kolmas suuri ryhmä ovat rauhansanalaiset, joita on noin 6 000–7 000. Neljäs pääsuunta on lestadiolainen uusheräys, jolla on noin 3 000 kannattajaa. Lohen mukaan tiedotusvälineissä saatetaan varoa mainitsemasta sanaa muslimi esimerkiksi ulkomaalaisen tekemän rikoksen yhteydessä. - Ihmisen uskonnollista ja etnistä alkuperästä arkaillaan nykyisin kertoa, mutta sama hienotunteisuus ei valitettavasti aina ulotu lestadiolaiseen liikkeeseen. Jos liikkeen sisällä tapahtuu jotakin, sanaa lestadiolainen käytetään reippaasti, Lohi on huomannut. Hän toivoo, ettei lasten hyväksikäyttö Pietarsaaressa leimaa koko Rauhan Sana -liikettä ja lestadiolaisuutta yleisesti. RIITTA HIRVONEN" Kun toimittaja on pääsyyt yhteyteen SRK:oon / saanut yhteyspyynnön itseltään SRK:lta, olisi suotavaa suunnan oikaisun sijaan / lisäksi pureutua kyselemään pedofilasta ja insestistä po. yhteisössäkin. Mutta taitaa olla RT olla jo johdateltavissa / ohjattavissa julkaisutoimessaan? Kun "lestadiolaisuutta ei arkailla kertoa mediassa", onkin heräämässä kysymys: onko srk-lahko kunniayhteisö, joka toimii yhteiskuntana omine sääntöineen laillisen yhteiskunnan ulkopuolella? Kunnian suojeluhan alkaa keskusyhdistyksestä sen eri elimineen edelleen paikallisyhdistyksiin, siitä alemmas sukuihin ja perheisiin ja viimein yksilötasolle. Kaikkia asianomaisia pyritään suojelemaan ja "syyllisyys" sysätään aina omien ulkopuolelle, viimekädessä "uhreihin" - olkoot he sitten yksilöitä tai suurempi ryhmä. Ihmetyttää lausuma, että "teollaan kieltää uskonsa" - varsinaista pään pensaaseen työntämistä ja vastuun pakoilua lahkon "puhtauden" säilyttämiseksi! |
|
musisoi edelleen, kun ei ymmärrä lopettaakaan
...mutta vakavammin : <Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa>
Viimeksi muokattu: 14.01.2010 14:11 Kirjoitti: mikki.
|
|
Valvojat: Hannu, puunhakkaaja
Sivu luotiin ajassa: 0.43 sekuntia