Hakomaja.net

Heitän tänne ilman sen ihmeellisempää omaa pohdintaa - tässä vaiheessa - ajatuksen keskustelun eri näkökulmista:

”Sosiaalinen tila nielaisee minut kuin pisteen. Mutta tämä piste on näkökulma. Se on lähtökohta sosiaaliseen tilaan sijoittuvasta pisteestä luodulle katseelle, perspektiiville, jonka muodon ja sisällön määrää se objektiivinen asema, josta se avautuu.” (Pierre Bourdieu)

Kun useampi ihminen keskustelee samasta aiheesta, heillä kullakin on oma näkokulmansa – jopa aivan sananmukaisesti, siis kulma, josta perspektiivi aukeaa. Kullakin subjektilla on oma subjektiivinen näkökulmansa, joka ei ole mielivaltaisesti valittavissa. Näkökulmia ei voi vaihtaa keskenään, mutta kukin voi monipuolistaa katsomuksiaan; toisen toisenlaisista lähestymiskulmista ja näkemyksistä voi oppia lisää. Toisten erilaisen näkökulman tarjoaman kontrastin avulla voi oppia lisää omasta näkökulmaisuudestaan.

Näkökulmaisuus ei tarkoita sitä, että mikä tahansa kanta käy selitykseksi jollekin asialle. Sitä se kyllä tarkoittaa, että huolellisesti tarkastelemallakaan asia ei näyttäydy kaikille samanlaisena. Lintuperspektiiviä ei voi omaksua, mutta toisten näkökulmista – ja omastaan - voi muodostaa rikkaamman käsityksen.

(Ajatus sekä osa sanoista ja lauseista kirjasta Seikkula & Arnkil: Dialoginen verkostotyö)

Kiitos gep. Tämä liippaa sitä, mistä chatissa juuri väännettiin. Esille nousi käyttämäni termi "subjektiivinen totuus". Onko sellaista olemassa, vai täytyykö puhua esim. mielipiteistä tai näkökulmasta käyttämättä "totuus"-sanaa lainkaan?

Käytän esimerkkinä tuota gepardin esilletuomaa käsitettä: subjektiivinen näkökulma, tarkastelupiste vaikkapa aiheeseen, joka näyttää konkreettisesti erilaiselta eri pisteissä. Kuvitellaan, että olemme eri pisteissä seinällä, johon heijastuu prisman taittama valo. Yhdessä pisteessä valo on punainen, toisessa sininen ja kolmannessa vihreä. Kun kysytään pisteessä 1. olevalta: "minkä väriseltä valo näyttää?" Hän vastaa tietysti: "se on punainen". Olen itse sitä mieltä, että tämä on totta, eli totuus. Se ei kuitenkaan ole totta toisesta pisteestä katsoen. Tässä tapauksessa totuus riippuu subjektista, eli kyseessä on subjektiivinen totuus.

Samalla tavalla ajattelen lähes kaikista ilmiöistä, myös vl liikkeestä. Ihmiset kokevat asioita eri tavoin ja noiden kokemuksien perusteella me määrittävät mikä on oikein, mikä väärin. Se mikä on yhdelle totta, ei ole sitä välttämättä toiselle. Siksi toisen ajattelun tai mielipiteen väittäminen vääräksi voi olla hyvin loukkaavaa.

Ehkä tämä voidaan ottaa riidan haastamisena mutta sanonpa silti muutaman sanasen.

On olemassa asioita jotka näissä kesteluissa ovat absoluuttisia totuuksia. KUn puhutaan näkökulmista vl liikeeseen nähden tulen aina olemaan yhdenlaisessa marginaalissa. On absoluutttinen totuus etten ole kasvannut tuossa liikeessä.

Ja tuosta asiasta seuraa kaiken laista. Miksi joudun kohtaamaan kysymyksen häpeänkö sitä että olen vapaaehtoisesti tullut tähän liikeeseen ym kysymyksiä jota liipaavat edellistä.

Kuitenkin yleisesti tunnustetaan että yhteisössä on paljon narisistisia tai kultin piirteitä. Yleisesti tunnustetaan että vl luovivat opetusta aina siten kuin on heidän etunsa. Vl löytävät aina raamatun paikan jolla "epäilykset" voidaan kumota.

www.uskontojenuhrientuki.fi/ahdistava-uskonto/aivopesu

Tämä linkki ei ole mitään uutta. Itselleni on täysin selvää se että vl liikeessä kasvaneet eivät tule koskaan täysin ymärtämään sitä miten tuo systeemi toimii ja sitä miten ihminen ajautuu tuohon liikkeeseen. Se vaatisi asioita joita tänäpäivänä ei ehkä voisi saavutta.

En usko että jos itselläni olisi ollut netti käytössä olisin tuohon liikkeeseen ajautunut.Minä olen liian utelias. Mailman aika vain oli toinen. Ja sitten on se toinen puoli se joka kasvaa liikkeessä ei ehkä omaa rakenteita lainkaan jotka sellaisesta pitäisi murtaa joka tulee liikeen ulkopuolelta.

Se joka tulee liikeen ulopuoleta siltä vaaditaan enemmmän kuin siltä joka kasvaa liikeessä. Ulkopuolelta tuleelta vaaditaan identiteetin murtamista ja oman kulutuurin hylkäämistä. Myös sattuma määritää asioita. Ja toisaalta on niin etten jaksa hävetä sitä että sitä josku vielä uskoi siihen että ihmiset ovat hyviä ja tarakoitavat hyvää. Että uskoi siihen että saa vastauksen kun kysyy. Varsinkin kun ihminen on olevinaan uskovainen ja ehkä onkin. (Uskon kohteesta vain olen erimieltä)

Menee kauan ennen kuin alkaa nähdä sen vl-politikoinnin taakse. Koska tietyllä tavalla tulija ahdetaan täyteen yhtä ja toista niin että ihminen on täysin hämennyksissä ja potee tieynlaista informaatio-ähkyä. Lestadiolaisuudessa kasvaneet vielä ruokkivat omalla suhtautumiselaan ja puhetavalaan sitä mielikuvaa siitä että kaikki seisovat näiden asioiten takana kyseenalaistamatta ja pitävät niitä totuutena.

Kaksinaismoraali ja se että todellisuudessa puhutaan yhtä ja tehdään toista painetaan visusti hiljaisuuteen. Eikä tulijalle kerrota ettei itsekään todellisuudessa eletä sen ihanteen mukaan mitä tulijalle tajroillaan. Luodaan kuva että näin elämällä elämä on iloa ja rauhaa pyhässä hengessä. Ja kuitenkin todellisuus on monenkilaisia ristiriitoja.

Tulisiko lestadiolaisuuteen kukaan jos sen vallan käytön välineet yhteisön narisistisuus ja kaikki muu olisi mahdollista havaita? Tulisi koska edeleen jäisi ihmisiä jotka haluaisivat uskoa siihen mitä se tarjoilee.

On olemassa myös toinen absoluuttinen totuus joka liityy taustaani. Ja se on se että kun tuli liikeeseen kaikki se entinen piti nähdä pahana ja hylätä kultuuri arvot jopa tunteet mieltymykset jne... kaikki se piti hylätä. Vapaat suunnat käytävät ilmausta tulla uudeksi tai saada uusi muoto.

Omaksua lestadilainen identiteetti ja kultuuri. Minä vain en kotoutunut siksi että taustassani on sellaista mikä on estänyt sen. Kuitenkin yhtä absoluutinen totuus on se etten voinut säilyttää täysin omaa identiteetiäni kultuuriani ym...

Ja se mikä eroitaa minut muista vl lähtevistä on se että jo maallisesti ajatellenkin uuden identiteetin hakeminen lähtövaiheessa on ollut kahden kultuurin kahden etnisen taustan ja kahden identiteetin kyseenalaistamista. Minä olen kerran lähtenyt valtakutuurista lestadiolaisuuden suuntaan ja kun lähden lestadiolaisuudesta en ole lähtenyt sieltä valtakultuurin suuntaan. Lestadiolaisuus yritti opetaa hylkäämään entisen mutta minä opin sen vasta kun lähdin sekä liikeestä hyläten sekä lestadiolaisuuden mutta myös sitä edeltäneen identiteetin.

Osa lähtevistä pitää osan vl kutluurista ja näkee sen hyväksi. Tai ei osaa halua tai uskalla kyseenalaistaa sitä. Halutaan nähdä asiotia hyväksi ja pitää niitä vilpittömästi hyvinä. Itse pidän niitä tautani ja kokemusteni takia vilpilisinä ja huonoina siltikin että ne näyttävät ulospäin hyviltä. Minä olen menettänyt uskoni vilpitömyyteen jossain kohtaa eikä sitä uskoa mikään muuksi muuta.

Enkä halua vilpitömästi enää kertaakaan lähteä muutamaan ajatuksiani ja kokemaan sitä pettymystä. Kun luottamus yhteisöön mnee se menee lopullisesti ja se luotamuksen menetys koskee myös niitä jota ehkä olisivat sen luottamuksen arvoisia. On mahdotonta poimia tuosta yhteisötä ne jotka ovat luottamuksen arvoisia kun nekin jotka eivät sitä ole osaavat hyvin pitkään olla olevinaan se arvoisia.

Tämä tarkoitaa sitä että olen viime vuodet ollut välillä osa marginaalia välillä osa valtakultuuria. Vaikka se tarkoittaa juurettomuutta silti olen hyväksynyt sen ominen polkujen oman kultuurin ja oman identieetin sellaisena sekoituksena kuin se on. Enkä lähde etsimään joukkoa yhteisöä tai paikaa jossa voisi kokea kokonaisuudessaan olevansa osa jotain.

Ja vaikka sitä tullaan pitämään riidan haastamisena silti on asioita joita en tule pitämään hyvänä. Tulee olemaan asioita josta tulen olemaan erimieltä. Ja moneen asiaan liityy sitä että jos myöntää itseleen asioita joutuu myöntämään sen ettei ole sitä mitä haluasi olla.

Häpeänkö sitä että tuli vl liikeeseen vapaaehtoisesti? Kyllä jossainvaiheessa aluksi. Mutta kuin oivalsin milaisen yhteisön kanssa olin tekemisissä. Miten tuo liike käytää valtaa. Miten systeemi toimii. Mitä enemmän opin ymärtämään noita rakenteita sitä vähemmän olen tuntenut häpeää omalla kohdallani. Ja aina vain enenevässä määrin häpeän tunne on myötähäpeää siitä ettei tuo yhteisö halua tai kykene täysin ymärtää mitä se tekee.

Vaikka jos-elämä on tuhraa silti anteeksianto itselle lähtee siitä oivalluksesta että jos olisi tiennyt sen minkä tietää nyt moni asia olisi toisin. Mutta sen tiedon saaminen vain oli silloin ja vielä hyvin pitkään sen jälkeen kun tulin liikeeseen oli mahdotonta.

kun tätä vl-maailmaa katsoo nyt ei vl-silmin, käsitykseni siitä, että todellisuuksia on monia, koska todellisuus rakentuu kielellisesti. Mitään todellista, todennettavaa, oikeanlaista, reaalikuvaa vl:stä ei ole, eikä tule. Sitä voidaan tarkastella kyllä monista näkökulmista ja oma ymmärrys lisääntyy kun kuuntelee muiden näkökulmia.

Esimerkiksi pedofilia keskustelu minusta hyvin osoittaa, miten mahdotonta(?) on keskustella ko. aiheesta kun keskustelijoiden elämismaailmat on ihan toiset. Voi keskustella, kannatan sitä yleisenä hyvänä aina, mutta ei ole mahdollista luoda mitään selkeää, konsensustyyppistä käsitystä siitä, mitä tapahtuu, missä ja milloin ja miten niihin pitäisi suhtautua.

minun todellisuus on toinen kuin jonkun toisen. Se, mikä on esim. jollekin vl:lle totta, on minun kokemuksen mukaan vähemmän totta. Kun olin liikkeessä suhtauduin asioihin eri tavalla kuin nyt. Silloin minun todellisuus oli vanhoillislestadiolaisen kielenkäytön ja tapojen muodostama. Katsoin sitä maailmaa niistä opituista ja omaksutuista arvoista ja asenteista käsin. Näin sen viinipullon sinä työpaikan pöydällä uhkaavana, itselle vieraana, vääränä ja ehkä joskus houkuttelevanakin. moniin asioihin suhtautui eri tavalla kuin nyt, mutta oikea todellisuus se oli. Tarkoitan sitä, että joskus haluttaisi väittää, että vl:ssä oppii jotenkin vääristyneen todellisuuden, mutta ei niin ole. Se on vääristynyt minun nykyisestä todellisuudesta käsin.

Joskus tulee tunne, aika useinkin, et miten tuo vl voi olla noin tyhmä, että ajattelee, että vain minä olen väärässä, miten typerältä vaikuttaa, kun katsoo netistä tv-ohjelmia, mutta ei osta televisiota, miten hullulta tuntuu, että joku pedofilia-keskustelussa korostaa vain sitä, miten yksilö on vastuussa omista teoista, ei vl-yhteisö jne. mutta samalla unohtaa sen, että hänen todellisuus on toinen. Hän määrittää asioita oikeiksi ja vääriksi eri tavalla kuin minä. HÄn ehkä puntaroi omia tekojaan suhteessa vl-puheisiin, minun todellisuudessa asioiden moraali mitataan jollain toisella asteikolla.

lopetan tähän. en vain nyt saa sanallistettua sitä kunnolla, mitä haluaisin sanoa. (Diskurssianalyysi, retoriikka, sosiaalinen konstruktionismi, ja toisaalta lauri rauhala. ovat ainakin niitä teoreettisia ulottuvuuksia, joiden kautta maailmaa katson, vai katsonko:))

Tämä on valtavan hyvä keskustelu. Hyvin osaatte kuvata.

Ulkopuolisena Suomi24:ssä tajusin tämän todellisuuden erilaisuuden. Ymmärsin, että oli olemassa asia, joka provosoi ihmisiä, mutta kun en kerta kaikkiaan saanut tulkittua, mikä sen aiheutti.

Se miksi ymmärsin syyn olevan todellinen, johtui harrastuksestani tutkia heprean kielen sanojen merkitys vivahteita. Siis kuinka sana, muuttuu kun sanan merkitys selitetään useammilla suomenkielen sanalla yhden yleisesti käytetyn sanan sijaan.

Ulkopuolisena minulle itselleni on tietenkin aivan sama pitääkö, joku vanhoillislestadiolais-pappa tai -mamma minua Jumalan lapsena tai ei. Pystyn ihan pokkana ohittamaan tämän asian.Koska sillä ei ole minulle itselleni merkitystä, mutta kulma muuttuukin, kun kohteeksi joutuu sisällä oleva tai ollut.

Ensimmäinen kohtaaminen oli raamattusivulla erään teidänkin tunteman nimimerkin kanssa ja mielikuva oli, että hirveätä porukkaa, mutta enemmin tutustuessa vanhoillislestadiolaisiin ymmärsin, että siellä on myös aivan itseni kaltaisia ihmisiä.

Kiitoksia erittäin hyvästä avauksesta ja kommenteista

Ylipäänsä kieli on kulttuurisidonnaista "koodia", jonka merkityksen (samoin kuin kokemustenkin) kukin meistä tulkitsee omassa päässään. Kun suomalainen ja intialainen tulkitsevat vaikkapa niinkin konkreettisen sanan kuin lehmä, he muodostavat siitä erilaisen mielikuvan.

Homma mutkistuu entuudestaan kun otamme mukaan ilmaisujen piilomerkitykset. Monissa tapauksissa varsinkin uskonnollisessa kommunikoinnissa piilomerkitykset muodostuvat viestinnän pääasiallisiksi merkityksiksi.

Oma lempisivistyssanani on kongitiivinen dissonanssi, joka tarkoittaa taipumusta muokata uutta kenties ristiriitaista tietoa niin, että se sopii aiempiin kokemuksiin. Esimerkiksi tietyn auton hankkinut haluaa vähätellä kyseisen auton tyyppivikoja koska haluaa kokea omistavansa kaikinpuolin hyvän auton. Samoin uskonnolliseen liikkeeseen kuuluva haluaa mielellään vähätellä tai kieltää liikkeensä epäkohtia.

hyshys:

Reaalimailman faktoja toki löytyy, mutta niiden tulkinta onkin sitten subjektiivista. En missään tapauksessa kiistä millään tavalla mitään kommentissasi, mutta se pitää tunnustaa että ihmiset kokevat samoja asioita hyvin eri tavoilla. Kaikista asioista voidaan valottaa useampi näkökulma - kolikoissa on aina kaksi puolta. Kyttäys ja vaatimukset voidaan nähdä - ja ne esitelläänkin - huolenpitona jota varsinkin uudet jäsenet tarvitsevat että pysyisivät "oikein" uskomassa...

Eri uskonnolliset yhteisöt ovat kehittyneet mestarillisiksi muokkaamaan ihmisten mieliä ja selittämään kaikki kokemukset parhain päin (ainakin yhteisön näkökulmalta). Kun yhteisöstä löytyy mätää, niin se onkin yllättäen paholaisen kuiskuttelua ja houkuttelua hylätä "ainoa oikea Jumalan valtakunta".

gepardi kirjoitti:


Täällä törmää usein siihen, että ihmisten käsitys omasta, yleensä taakse jääneestä vanhoillislestadiolaisuudesta on hyvin erilainen kuin omani. Sikäli hyvä lainaus.

Joskus jo vuosia sitten olisin voinut kerskua, että tunnen Seikkulan (eikä kyse ollut edes terapoitavan roolista, vaikka varmaan aihetta ois ollu), tosin vuosikymmeneen en ole häneen törmännyt. Hän ei todellakaan tarjoa mitään valmiita ratkaisuja, vaan heittää rauhallisesti asian ilmaan ja sieltä sen saa poimia jos ylettyy. Lopulta se, mitä poimitaan, riippuu siitä, mitä on elämässään kokenut ja millaisten lasien takaa elämää siksi katsoo. Vanhoillislestadiolaisuus pitää sisällään tuhat tarinaa, vaikka nämä tarinat yritetään välillä sisältä ja välillä ulkoa punoa yhdeksi nauhaksi. Pelkistämällä ja konkretisoimalla voi kuulostaa vakuuttavalta, mutta vaatii paljon enemmän rohkeutta jättää mielessään asioita avoimiksi.

vaeltelija kirjoitti:

Oma käsitykseni vanhoillislestadiolaisuudesta vielä itse sisällä ollessani oli hyvin erilainen kuin nykyisin. Näkökulmani, perspektiivini on vaihtunut. Nykyisestä perspektiivistä tarkastelen tuota liikettä ulkopuolelta, mutta suuri osa tiedosta, jonka pohjalta nykyisin käsitystäni rakennan, on saatu sinä aikana, jolloin olin itse vanhoillislestadiolainen. Noita sisällä ollessa saatuja tietoja vain tarkastelen nykyisin eri tavalla kuin ennen.

Jossain mielessä voisi sanoa, että minulla on kaksi perspektiiviä vl-liikkeeseen. Ensinnäkin on se sisäpuolisen perspektiivi, joka on vielä kohtuullisen tuoreessa muistissa, ja josta käsin tuo uskonyhteisö näytti jokseenkin rakkaalta ja ihmiselle hyvältä elää. Ja on nykyinen ulkopuolisen perspektiivi, josta käsin tuo liike ei enää näytä rakkaalta eikä ihmiselle niin hyvältä. Hyvin pienetkin jollain tavalla vl-elämään liittyvät asiat näyttävät nyt kovin toisenlaisilta kuin ennen.

Minusta usein tuntuu, että nimenomaan sellainen, joka on elänyt sekä vl-liikkeessä että liikkeen jättäneenä sen ulkopuolella, voi paremmin hahmottaa ikään kuin näiden kahden eri näkökulman kautta asioita kuin sellainen, joka on ikänsä ollut lestadiolainen. Entisellä lestadiolaisella on kokemusta siitä, mitä on olla lestadiolainen, mutta "lapsuudenuskossa" oleva ei pystyne asettumaan samalla tavalla "uskosta luopuneen" asemaan. Tietysti liikkeen jättänyt - ja etenkin kaltaiseni "vl-kriitikko" - on sen hetkisen perspektiivinsä vanki, mutta kai vielä enemmän perspektiivinsä vanki on se, jolla se perspektiivi on ollut sama koko elämän ajan.