Hakomaja.net

Liki joka päivä tulee S24-palstalla vastaan yksinäisyysongelma.
Aihe on arka, niin yksinäisyyden kokijalle, kuin vl-liikkeelle.

Yksinäisyysongelma ei ole ainoastaan siinä muodossa, ettei aviopuolisoa löydy.
Vaan muunlaistakin yksinäisyyttä löytyy, hienovaraisen syrjinnän muodossa.

Ehdotukseni on, että hakomajaan voitaisiin avata uusi keskusteluaihe: Yksinäiset ja yksinäisyys...

Seuraava kirjoitus on poimittu S24-palstalta esimerkiksi. En usko, että se olisi sepitetty tarina.

****Yksinäisenä vl-liikkeessä
Kirjoittanut: ei ole helppoa! 17.2.2009 klo 20.34


Monet ovat sanoneet, että vanhoillislestadiolaisuus on vahvojen yhteisö. Se pitää täysin paikkaansa. Vain sosiaalisesti vahvat ihmiset siinä liikkeessä selviävät. Heikommat jää sivuun ja tippuu pois.
Porukoituminen on myös hyvin yleistä vl-liikkeen sisällä. Porukkoihin pääseminen etenkin yksin tuntuu monesti ylitsepääsemättömän vaikealta. Jos haluaa lyöttäytyä johonkin porukkaan, tai tulla hyväksytyksi, sinulla täytyy olla jo entuudestaan kavereita. Kahden ihmisen on helpompaa lyöttäytyä johonkin porukkaan, kuin yhden. Jos ei ole onnistunut hankkimaan ystäviä, on uusille paikkakunnillekin muutto vaikeaa.
Jotku sitten sanovat, että se on ihan omasta asenteesta kiinni. No varmasti, mutta vahvoilla yksilöillä se on helpompaa. Ei se, ettenkö minäkin olisi yrittänyt päästä ihmisten seuraan. Rauhanyhdistyksellä kuulutetaan monesti jostain yhteisistä iltakylistä, joihin itsekin olen osallistunut siinä toivossa, että pääsisin ystävystymään ihmisten kans. Mutta ei. Kyllähän siellä makkaraa paistaa ja pintapuolisesti puhuu ihmisten kans, mutta todellisia ystäviä en ole vieläkään saanut. En omaa mitään parhaita sosiaalisia taitoja. Jos kysyn, minne on porukkaa menossa, minulle vastataan, että yksi menee huoltoasemalle, toinen voitelemaan suksia ja eräs tais lähteä ehkä nukkumaankin. Sitten kun sanon, että olis oikeesti kivaa tehdä jotain, ku tuota ylimääräistä aikaa on ihan liikaa. Siihen sitten: niinhän se on monesti ihan kiva tehdä jotain kivaa. Ja muut saattavat hörähdellä päälle.
En tiedä, olenko liian erilainen, kannattaako minun väkisin pysytellä vl-piireissä. Jotenkin tuntuisi avartavalta lähteä katsomaan ulkopuolelle, millaista elämä on siellä. Tiedän ei vl:iä, jotka ovat todella sydämellisiä ihmisiä. Eikä tällainen porukoituminen tietääkseen edes ole kovin yleistä vl-liikkeen ulkopuolella. Tällaisessa yhteisössä en kyllä ite jaksa kauaa olla.******

Nimim. Devoit ehdotti uuden keskustelukategorian avaamista, jonka aiheena olisi Yksinäiset ja yksinäisyys. Mielestäni ehdotus olisi kovastikin harkinnan arvoinen.

>> Yksinäisyys ei ole ainoastaan siinä muodossa, ettei aviopuolisoa löydy>>

Lause pitää paikkansa.

Yksinäisyyshän ei tarkoita sitä että asuisi yksin, vaan yksinäisyys se on mielestäni ensisijaisesti hyvin henkilökohtainen sisäinen kokemus,
Yksinäisyyden tunnetta voi kokea suviseurakentällä, parisuhteessa, perheessä, seuroissa tai muussa hengellisessä tilaisuudessa. Joskus taas ei koe itseään lainkaan yksinäiseksi yksin ollessaan.

Perheen uskonnollinen ilmapiiri vaikuttaa niinikään yksinäisyyden kokemiseen. Yksin vl-uskoa edustava voi kokea yksinäisyyttä. Vastaavasti vl-uskosta eroa harkitseva voi kokea sitä, kun ei voi riittävästi tai lainkaan jakaa ajatuksiaan toisten kanssa.

Vastaavasti parisuhteessa oleva voi kokea monentyyppistä yksinäisyyttä, henkistä, hengellistä tai fyysistäkin.

Kannatan esitystä ainakin vakavasti harkittavaksi.

Vaikka olenkin samaa mieltä että tuo asia on tärkä ja aiheena ja aihepiirinä sellainen että sen suo saavan tilaa tällä olemme ajtelleet että jakaisimme keskutelua mahdollisimman vähiin osioihin. JO nyt tuo aihe sivuaa kaikkia pasltan osoita. Ehkä teema jonkinverran menee ohi aiheen vl:den.

Tähän osioon kuitenkin mahtuu tuo teema kokonaan kokonaisuudessaan. Ja se varmasti on tervetullutta tähän osioon.

Asenteesta kiinni? Milloin on, milloin ei. Kavin varhaisnuoruudessani uskollisesti kirkossa kun paikkakunnallamme ei ollut seuroja kovinkaan paljon. Istuin usein viimeisissa penkeissa enka jutellut juuri kenenkaan kanssa. Siihen aikaan rovasti saarnasi yleensa vain vanhoille ihmisille, joita kirkossa oli siella sun taalla koolla. Tuttuja ulkona tervehdin, mutta jokaisella oli omat kaverinsa ja yksinaisena yleensa kotiin tulin.

Lestadiolaisia kotipaikkakunnallani oli vahan ja meilla oli kylla rakkaudellinen yhteys keskenamme. Olin nuorin silloin ja toiset piti hyvaa huolta kaikin puolin.

Suviseuroissa kaydessani ei juuri saanut muihin todellakaan kosketusta. Lauloimme siskoni kanssa iltaisin nuorten kanssa teltassa ja se laulu yhdisti vaikkei kenenkaan kanssa juuri jutellutkaan. Ihmettelin mielessani, miksei voinut talostella kuin kotonaan vaikka samaan porukkaan kuului????

Taalla ulkomailla on totta, etta miten itse asennoidumme toisiin, saamme yleensa samanlaista kohtelua. Mina viihdyn todella paljon taalla, ihmiset ovat minulle ystavallisia.