Hakomaja.net

Lestadiolaisuudesta on tuttu käsite armonaika, jolla tarkoitetaan sitä ajanjaksoa milloin on mahdollisuus tehdä parannus.

Laajemminkin kristinuskossa, esim. helluntailaisuudessa, on käsitetty että mahdollisuus parannukseen on vain siihen saakka kunnes fyysisesti kuolee.

Onko Raamatun mukaan kuitenkaan noin?

Raamattu kertoo kuinka Jeesus tarjosi uuden mahdollisuuden Nooan jopa aikoina kuolleille:
"Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana." (1. Piet. 3:18-20)

"Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset." (1. Piet. 4:6)

"aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi." (1. Kor. 3:13-15)

Mitä ajatuksia nuo Raamatunkohdat herättävät?

Eiköhän käsite etsikkoaika ole tuossa merkityksessä yleisempi Itselleni ensimmäinen mieleen tuleva merkitys armonajalle on synonyymi uuden liiton ajalle. En kyllä sitä sano, etteikö sitä voitaisi joskus käyttää etsikkoajan merkityksessä.

Mielenkiintoisia Raamatun kohtia. Kahdesti, joskin molemmat 1. Pietarin kirjeestä, sanotaan selväsanaisesti, että kuolleillekin on saarnattu.

Jospa vanhan liiton ajalla eläneet ovat saaneet uuden mahdollisuuden uudessa liitossa kuolemansa jälkeen, kun taas uuden liiton ajalla elävät saavat mahdollisuutensa jo täällä ajassa, ja meidän etsikon-/armonaikamme päättyy kuolemaan? Olen taipuvainen tulkitsemaan tuon tällä tavalla.

Tuota etsikon ajan käsitettähän käytetään vanhoillislestadiolaisuudessa pönkittämään omaa vanhurskauttamisoppia. Eli esimerkiksi autiolla saarella nälkään kuoleva ei voi enää synninhätään joutuessaan parannusta tehdä, koska hänen etsikon aikansa on päättynyt ja hän on hukannut tilaisuutensa jo aiemmin.

Etsikon aika on kai hieman harvinaisempi kuin armonaika. Samaahan sillä tarkoitetaan, että armonaika voi mennä umpeen, jos ei tee parannusta silloin, kun sitä tarjotaan. Se pitäisi tehdä heti siinä paikassa, kun kuulee vl-julistuksen parannuksen tekomahdollisuudesta. Jos ei tee, niin silloin petaa vuoteensa helvettiin ja voi olla, ettei enää saakaan mahdollisuutta korjata tuota iankaikkisuusosaansa.

Siitähän vl:ssa on monet kanssapuheet vihjaisseet. Monet erityisesti lapsia ja herkkiä aikuisia liikuttaneet ja pelottaneet esimerkit jäävät mieleen koko elämän ajaksi. Ne voivat kummitella sitten vanhoilla päivillä ja dementoituneena? Tekee mieli palata tai ilman sen syvällisempää merkitystä ottaa vl-siunaus vastaan ja sanoa myöntävästi, kun tuota synninpäästöä tarjotaan. Minulla on läheisiä esimerkkejä itsellänikin...

Heillä ei ollut armonaika vielä mennyt umpeen? Mutta karmeat esimerkit ovat sodasta tai juuri tuollaiselta yksinäiseltä paikalta kuten autiolta saarelta tai eiveeällien keskuudesta. Siellä ei voi edes lapset saarnata tuota 'evankeliumia', vaikka ovatkin 'uskovaisia' vl-mielessä. Ei vaikka laittaisi sanat lapsen suuhun?

Monta on hämmentänyt tätä sopaa mutta minä väitän kuitenkin että kyse on nimenomaan ja ennen kaikkea siitä että

- täällä armon ajassa vielä saarnataan syntien anteeksiantamusta -

Ja kun armon aika lopuu ovet katua vastaan suljetaan = synninpäästöä ei saarnata Jumalan valtakunnan ulkopuolisille.

Vielähän tuo armon aika jatkuu ja tuota saarnaa syntien anteeksiantamisesksi vl liikeestä saarnataan kaikille.

Mitä tulee noihin raamatun paikoihin niin minulle tulee mieleen että tuolla valkeudessa oleville hengeille viitaisi ehkelehin. Osa niistä vaihtoi puolta. Ehkä Jumala on anatanut heille mahdolisuuden yhtä lailla uskoa evankeliumiiin? En tiedä tämä on vain heitto.

Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset." (1. Piet. 4:6)

Juutalainen / pakana. Tuossa raamatuh paikassa puhutaan pakanoista. Ja pakanoillekin on julistettu evankeliumi. Siis kuolleille jotka elivät ennen uuden liiton aikaa.

Tai sitten tuolla tarkoitetaan että hegellisesti kuolleet. HEillekin on julistettu evankeliumi että he eläisivät hegeeeä niin kuin Jumala elää. Vaikka saavatkin saman tuomion kuin kaikki ihmiset. - emme vapaudu tuomion alta. Meidät tuomitaan viimeisellä tuomiolla ja armahdetaan yksin uskon tähden jos armahdetaan.

Ja sitten tuo viimeinen raamatun paikka korintolaiskirjeestä..

10 Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.

Tulee mileen että hekikollakin uskolla pelastuu jos sen uskon perusta on Kristus.

Kiitos hyshys:ille vl-näkökulman valottamisesta. Noinhan se lienee vl-tulkinnan mukaan. Käsittäisin termit seuraavasti:

Armonaika = Aika jolloin evankeliumia saarnataan / ihmisen elinaika maan päällä.

Etsikkoaika = Erityinen aika, jolloin jumala kutsuu voimakkaasti kerran tai pari.

hyshys kirjoitti:

Muistelen kuulleeni samanlaisen tulkinnan aiemminkin toisaalla. Siinä on se ongelma, että Noan kertomuksessa ei lainkaan kerrottu enkeleiden syyllistyneen luopumukseen - ainoastaan ihmisten. Ja kyseisessä kohdassa mainitaan ihmiset Noan aikana.


Ongelma noissakin tulkinnoissa on se, että kohdassa mainitaan selkeästi niistä, jotka ovat jo ruumiissaan saaneet tuomion. Tuomio synnistä on kuolema. Pakanoilla ja hengellisesti kuolleilla tuo tuomio ei ole vielä toteutunut. Kun katsoo tuota Pietarin kirjettä laajemmin, niin hän jatkaa, että "Kaiken loppu on lähellä". Raamatusta käy hyvin ilmi, että apostolit odottivat Jeesuksen paluuta vielä heidän elinaikanaan:

"Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme." (1. Kor. 15:51,52)

Nämä kristinuskossa varsin yleiset selitykset, että Jeesus saarnasi enkeleille ja että kyse olisi hengellisesti kuolleista / pakanoista, tms. on sikäli ongelmallisia että niiden pohjaksi ei oikein löydy perustelua - muuta kuin meriselitykset myöhemmin kirkon perustamisen jälkeen tehdyille opin muutoksille jotka me kaikki olemme oppineet kristillisen kulttuurin mukana.

Mitä enemmän tutkin Raamattua, niin sitä enemmän itselleni on vahvistumassa käsitys että juuri missään kristillisyydessä ei opeteta eikä uskota niinkuin Raamatun aikaan uskottiin. Kirkon ja kirkkojen sekä herätysliikkeiden valtapolitiikka on muuttanut opetukset itselleen mieluisiksi.

Jatkan vielä noista Admatan ottamista Raamatun paikoista. En ole kuullut niistä koskaan puhuttavan vl:ssa.

Mutta eivl-pappi viittasi niihin. Minä kyselin häneltä kasteen merkitystä ja sitä mihin kastamaton lapsi joutuu. Ihmettelin sitä, miten lapsen kohtalo kuoleman jälkeen voi olla vanhempien varassa, jos he eivät ehdi, halua tai voi viedä lastaan kasteelle.

Tuohon kysymykseeni pappi vastasi viittamalla ko. Raamatun kohtiin! Eli hän uskoi, että lapsen kohtalo on kuitenkin Jumalan käsissä, eikä kastamatonta lasta tarvitse surra sen vuoksi. Tuossa oli kai lupaus johonkin sellaiseen?

Aika radikaalilta tuntuu kyllä ajatella sitä, että kuoleman jälkeen olisi jotain muutoksen mahdollisuutta. Eipä silti aika lohduttavaa kuitenkin!

mielestäni armon aika on täällä eläessämme.
Kun aikamme ajassa loppuu ja viimeinen hengähdys on hengähdetty, ollaan ikuisuudessa ja armon aika on käynyt loppuun, tiimalasimme hiekka valunut tyhjiin.

Etsikää Herraa kun hänet löytää voidaan, ennenkuin hopealanka katkeaa ja ammennusastua tupahtaa kaivoon.

Siunausta!

x-vl kirjoitti:

Siltä se tosiaankin tuntuu, koska kristinuskossa on muodostunut kirkon vaikutuksesta toisenlainen tulkinta ja miekka oli väline, jolla selvitettiin asiat eri mieltä olevien kanssa.

Tuli tässä mieleen vielä sellainenkin ajatus, että miksi pitäisi olla jonkinlainen erillinen "armonaika", jonka jälkeen ei enää olisi mahdollisuutta parannukseen? Palvelisiko sellainen rakastavaa Isää, joka haluaisi kaikkien pelastuvan vai ihmisen pahuutta hänen halutessaan valtaa toiseen ihmiseen absoluuttisen pelotteen avulla?

Mielestäni kaikki pohjaa Raamatun aikaiseen yhteiskuntarakenteeseen, jossa ei ollut mahdollista pitää kovin monia pitkiä aikoja vankilassa. Rangaistusten piti tuolloin olla lyhyitä, mutta ankaria jotta sillä olisi pelote-vaikutus. Kuolemantuomion ohella ruoskittiin yleisesti.

Miltä meistä tuntuisi 10 vuoden vankilatuomio? Varmastikin melkoisen kamalalta. Uskon, että 10 vuotta vankilassa mullistaisi ja muuttaisi ihmisen kuin ihmisen. Uskon, että suurin osa kristityistä vastustaisi esitystä että kaikki rangaistukset muutettaisiinkin elinkautisiksi. Miksi samat kristityt kirkkain silmin pitävät sitten oikeudenmukaisena tuomiota tuhat kertaa maallisia vankiloita pahempaan kidutusvankilaan, jossa 10 miljoonaa vuotta olisi vasta pieni alkusoitto päättymättömässä tuomiossa vailla armahdusmahdollisuutta? - Ja vain jos ei ole lyhyen maanpäällisen elämänsä aikana ymmärtänyt ottaa oikean Jumalan oikeaa poikaa pelastajakseen...

tuuli kirjoitti:

Uskon myöskin, että eletyn elämämme jälkeen seuraa välitilinpäätös Jumalan edessä.


"Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon. Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut." (Saarn. 12:6)

Ja myöskin näin:
"Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä" (Saarn. 12:1)

Pahat päivät ja epämiellyttävät vuodet saattavat kuitenkin myös ohjata Jumalan luo, ellei ole nuoruudessaan Jumalaa löytänyt. Mikä muu voisi olla helvetin funktio rakkaudeksi kutsutun Jumalan rakastamilleen lapsille?