Hakomaja.net

Jokainen pohtii tätä joskus. Pohditaan mekin.

Mikä on elämän tarkoitus? Entä Sinun oman elämäsi tarkoitus?

Uskovainen vastaa tähän: Elämän tarkoitus on Jumalan palveleminen ja hänen tahtonsa noudattaminen sekä taivaaseen pääseminen.

Joka vastaa tähän tyyliin, hänelle elämä ei ole itsessään arvokas asia, vaan elämällä on vain välinearvo.

Miten sinä vastaat?

Muistan kun lukioiässä aloin pohtia asioita. Juuri näitä perusasioita, joita jokainen joutuu joskus pohtimaan. Olin Ranualla talvipäivillä ja yritin siellä käydä avointa keskustelua samanikäisten porukassa. Elämän tarkoituksesta ja siitä mitä kristinusko siis oikeastaan on. Tein ääneen kysymyksiä pienessä porukassa, sitenhän keskustelua voi yrittää viritellä.

Mutta kaikki eivät hyväksyneet kysymysten tekemistä. Minulle tuli eräs vähän minua vanhempi nuori tyttö sanomaan, hyvin pilkallisesti, että mitä sinä oikein kyselet, etkö muka tiedä. Hämmästyin. Hänen avoin ivallisuutensa jäi pysyvästi mieleen. Tilanteessa jossa oli avoimesti avannut mieleni tärkeät kysymykset toisille.

Miksi hän halusi julkisesti ivata sitä että tein kysymyksiä? Osaako joku selittää pilkan syyn?

Vastaan että elämän tarkoitus on ikävän karkoitus.

Minun mielestäni elämällä on itseisarvon lisäksi se arvo minkä kukin itse sille antaa.

Elämän tarkoitus?

Siinäpä haastava filosofinen kysymys pohdittavaksi. Ikuisuuskysymys...

Tanja kirjoitti:


Vastaavasti ateisti vastaa:
Elämän tarkoitus on elämä itsessään ja sen fyysinen jatkaminen, eli jälkeläisten tuottaminen.

Molemmissa vastauksissa jää kysymys tavallaan auki...
Toisaalta - pitääkö elämällä olla tarkoitus?

Kulttuuriimme vaikuttaa kovasti ns. Luterilainen moraali. Ylipäänsä länsimaiset ovat tehokkuus / tuotantokeskeisiä. Haluamme olla tuottavia ja tällä mittaamme monia asioita - myös itseämme.

Entäpä mitä elämä edes on?
Tyhjänpäiväiselle saivartelijalle ja toisten asioista kiinnostuneille voidaan vastata, että hanki elämä!

Elämä on kasvamista, valintoja, onnistumisia, epäonnistumisia, myötä- ja vastoinkäymisiä, haaveita, unelmia, opiskelua, työtä, jne. Mutta ennenkaikkea elämä on muutosta. Muutoksen tarkoitus on mielestäni oppia siitä.

Jos sitten ajatellaan elämän tarkoitusta ylipäänsä, niin uskovainen ajattelee että elämään tarvittava henki on lähtöisin Jumalalta ja kuollessaan palaa Jumalan luo. Jumalan on ajateltu ollen yksinäinen ja halunneen ihmisen seurakseen. Toinen kuulemani ajatus on, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen koska hänellä oli kaikki tieto, taito ja voima, mutta ei kokemuksia. Ihmisten elämän kautta Jumala sai kokemuksia.

Jos ajattelee VT:n Jumalaa, niin ihan täysikasvuiselta hän ei vaikuta; tekee virheitä, suuttuu herkästi, kostaa, katuu, jne.

UT:n Jumala on jo kypsempi anteeksiantava ja ihmisten auttaja, joka haluaa että ihmiset tekisivät toisilleen hyvää ja rakastaisivat toisiaan.

UT-sta on löydettävissä myös Panteistinen ajatus:
"Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa." (Ef. 4:6)

Tästä seuraa hullu ajatus, että onko tarkoituksemme olla Jumalan maksa? Jonkinlainen puhdistuslaitos, jossa erotetaan jyvät akanoista. Onko elämämme jonkinlainen testi, missä punnitaan Jumalalta saatu henkemme?

Eli vaihteeksi tällaisia hulluja ja sekavia ajatuksia

Ihmettelijä kirjoitit:

Jess! Oma suosikkimääritelmäni on Monty Python-elokuvassa Monty Python's The Meaning of Life (1983):

Panit miettimään elämän tarkoitusta ja itse kysymyksen muotoilua monitasoisesti, Admata! Mutta mikä muuten pakottaa meidät näkemään vain kaksi äärimahdollisuutta, uskovaisuuden ja ateismin? Kun maailma ei kuitenkaan ole mustavalkoinan? Jos toleranssia riittää, sitähän voi ihan rauhassa elää ja hyväksyä elämisen epätietoisuudessa tämän asian suhteen. Emme tiedä onko jumalia emmekä toisallta voi tietää myöskään sitä että niitä ei missään muodossa missään mahdollisessa tunnetussa tahi eritoten tuntemattomassa todellisuuksissa olisi. Ihminen voi siis olla agnostikko.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Agnostisismi

Elämä maapallolla biologisena ilmiönä ei tarvitse olemassaololleen mitään itseään suurempaa tarkoitusta eli intentiota. Elämä on olemassa koska se on syntynyt ja kehittynyt, ja se on kehittynyt vuosimiljoonien aikana monimuotoiseksi järjestelmäksi luonnonlakien mukaan, jossa ihminen on yksi laji.

Se tuntuu hassulta ajatukselta, että joku jumala olis luonut ihmisen koska ei kestänyt yksinäisyyttä. Mikä se sellaine jumala on? Hän vaikuttaa ihmisen kaltaiselta, riippuvaiselta, tarvitsevalta. Eikä sellainen jumala, joka tarvitsee seuraa, ole kaikkivoipa.

Yksilöllisen elämän tarkoitusta jokainen omalla elämällään todistaa. Tähän nimimerkki Ihmettelijä viittasi.

Filosofi Ilkka Niiniluoto on hahmottanut elämän tarkoitusta näin:

Yksilön kannalta lisääntyminen tuntuu omituiselta elämän "tarkoitukselta". Omat lapset ovat elämän rikkaus, sen täyteyden ja onnen yksi lähde - mutta että "tarkoitus"?

Mutta minä ihmettelen niitä vanhempia, jotka katsovat että heidän lastensa elämän tarkoitus on kuolemanjälkeinen elämä taivaassa. Toisin sanoen, he ajattelevat, että tämä ihmisen varsinainen elämä onkin yhdentekevä välivaihe. Sitä parempi mitä lyhyempi se on, silloinhan ei ehtisi tehdä niin paljon syntiä...

Tanja kirjoitti:


Ei yhtään mikään
Otin vain ateistin tavallaan vastapainoksi tuohon pohdintaan. On hyvin monia erilaisia aatteita, jotka tarjoavat oman näkökulmansa näihin asioihin.

Aihe on niin kertakaikkisen iso, että järkevän mittaisissa viesteissä on hankala muuta kuin raapaista pintaa.

Tarkoituksen hakeminen kaikkeen on jotenkin inhimillinen ominaisuus. Haluamme olla arvokkaita ja suunniteltuja. Sattuman tulos vie ikäänkuin arvoamme...

Kaikki kytkeytyy ihmisen tarpeeseen uskoa johonkin itseään suurempaan. Tämä on luonnollista, sillä olemmehan fyysisesti ja aisteiltamme hyvin heikkoja. Ihminen on tutkijoiden mukaan käynyt lajina hyvin lähellä sukupuuttoa. Järki ja mieli on ainoa ihmisen vahvuus. Voi hyvinkin olla että emme olisi olemassa ellei esi-isillämme olisi epätoivon keskellä ollut uskoa johonkin itseään suurempaan, joka on kenties ainoana antanut toivoa paremmasta huomisesta mikä on viimeisenä oljenkortena auttanut eteenpäin.

Viittaus vl-ajatteluun toi heti mieleeni muutaman käsittämättömän kommentin, jonka olen kuullut.

Kuviteltu tilanne. Melkein.
Vl-perheen uskosta luopunut nuori mies tekee itsemurhan. Hautajaisissa äidin suru purkautuu seuraaviin sanoihin: Miksi poika ei kuollut jo vauvana, kun oli niin heikko, miksi kuoli vasta nyt - epäuskoisena?

Mikä oli pojan elämän tarkoitus ja miksi Jumala ei sallinut hänen kuolla ns. uskovaisena? Mikä muisto hänen elämästään jäi vl-läheisille? Oliko hänen elämällään tarkoitusta, kun hän vielä eli vl-perheessään?

Ei hän itsekään jaksanut uskoa enää siihen!

nettituttu kirjoitti:


Jos nuo kommentit ovat tosia, ne puhuvat pahasti vääristyneestä uskonlahkosta.

Hämmennän soppaa vielä vähän: ateismi ei ole mikään oppirakennelma kuten uskonto on. Ateismi ei tarkoita mitään muuta kuin sitä että ateistin maailmankuva on ei-teistinen. Siksi ei voida sanoa että ateistin (jos ei ole kyse jostakusta tietystä ateistista) mielestä elämän tarkoitus on esim. mainitsemasi.