Hakomaja.net

Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Miksi metsän tummuus sävelehen?
Kosk' on mustaa murhe ylpeäin.
Miksi juovat päivän laskenehen?
Koska monta nuorta unta näin.
Miksi etäisien vuorten siinto?
Koska sinne on silmäin kiinto.
Miksi vanamoiden valjut lemut?
Koska päättyneet on päivän kemut.
Miksi varjot virran veen?
Kosk' on mieli mulla siimekseen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Virta venhettä vie
Virta venhettä vie.
Mihin päättyvi tie?
Lyö kuohut purren puuta ja talkaa.

Mikä ihminen on?
Virvaliekki loputon.
Jo hiekka heljä riiteleepi jalkaa.
Yksi syntyy riemuun ja toinen murheeseen
ja kullakin on kellonsa pohjass´sydämen;
kun se seisahtaa, niin kuolon aika alkaa.
Virta venhettä vie.

Mihin päättyvi tie?
Niin synkehinä syynnit ne uhkaa.
Hetken hehkuvi mies,
sitten tummuvi lies,
jääpi jäljelle pivo pieni tuhkaa.
Ja synnit ne kasvaa ja liittyy sintihin
ja poika perii kehdossa synnit isänkin
ja rinta täys on roomenta ja ruhkaa.
Mihin päättyvi tie?
...

Mihin päättyvi tie?
Ei tiedä sitä ihmisistä kenkään.
Meri, taivas ja maa.
kaikki, kaik´katoaa -
kuinka säilyis sielu ihmisenkään?
Mut unessa niin armas on ajatella noin:
Viel´kerran kevät saapuu ja koittaa uusi koi
ja huomentuulet tuntureilta henkää.
Vaiko valhetta lie?

Mut noinpa mietin mie:
Katso, kerran koko maailma herää.
Susi lammast´ei syö,
veli ei veljeä lyö
eikä miesi tahko tapparan terää.
Mut kaikki kauniit aatteet, joit´täällä aatellaan,
ne silloin täyttyy töiksi ja peittävät maan.
Siis ihanteita, ihminen, kerää!
Vaiko valhetta lie?

Juhannus
Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.