Hakomaja.net

Vanhoillislestadiolainen liike on ollut viime aikoina julkisuudessa monen valonaran aihealueen johdosta. Naisten asema, pedofilia, insestitapaukset ym. (opin hedelmä) on tullut julkisuuteen, haluttiinpa sitä liikkeessä tai ei. Parhaassa tapauksessa näkisin tällaisessa tilanteessa yhteisölle mahdollisuuden parantavaan vuorovaikutukseen.

Mitä mieltä olet, käynnistyykö vl-yhteisössä aidosti asioita läpikäyvää keskustelua, vai reagoidaanko siellä edelleen, niin kuin aiemmin, eli laitetaanko tällaiset ilmiöt lopun aikojen piikkiin? Muistelen omilta vl-ajoilta, että yhteisön saadessa "ulkopuolelta" kritiikkiä toiminnastaan, puhujat saarnasivat kyseessä olevan lopun aikojen ilmiö

Muistan kuinka 'pyhäin leirin piirityksestä' lopunajalla saarnoissa puhuttiin. Se oli pahaenteistä ja pelottavaakin. Ja todella vakuuttavaa, niinhän kaikki näytti silloin olevan.

Minusta oli hyvä järjestys tämä, että paavin porukan skandaalit ovat olleet ensin kauhisteltavina, samoin kun RauhanSanan saarnamies. Hehän kuuluvat valiojoukkoon, jos 'maailman' vaino ja piiritys on oikean uskon merkkinä.

Vl:t eivät usko, että paavilaiset ja eriseuraiset pääsevät taivaaseen, mutta silti he saavat ns. uskonpilkan kuin hekin! Miksiköhän?

Siksi että vl:t itsekään eivät ole sen parempia ja pyhempiä kuin me muut. Ehkä SRK-henkiset ovat hieman hengellisesti ylpeämpiä ja siten ovat turmelemassa ihmissuhteita omalla kuvitellulla erinomaisuudellaan?

Mitä toiset vl:t sanovat?
Tuskin he edes keskustelevat tästä ped.rikosaiheesta?

Mietin, että voisiko vl-yheisön Vain Me Olemme Oikeassa ja Pelastumme- oppi vihdoin tulla kyseenalaistetuksi laajemminkin vl-yhteisössä tällaisten hedelmien tultua julki? Vai turvaudutaanko jälleen kerran siihen, että näitä rikoksia tehneet vain leimataan, tarkastelematta suuremmin opin ja yhteisön toiminnan vaikutuksia rikosten tekijöiden elämään? Hankalahan sitä on varmasti esim. vl-oppia ja toimintaa tarkastella yhteisössä siten, että huomattaisiin siinä mm. tasa-arvo- ja ihmisoikeusrikkomuksiin mahdollistavat tekijät.

Jos "seurakuntaa" (eli johtajiston toimintaa) pidetään pyhänä ja erehtymättömänä edelleen, niin karavaani kulkee ja koirat haukkuu, niin kuin tähänkin asti.

x-vl kirjoitti:


VL-foorumilla on pitkähkö keskustelu. O.M. toteaa:

TeeL kirjoitti:


Ehkä aletaan entistä enemmän oivaltaa, että on näkyväinen ja näkymätön seurakunta. Näkymätön seurakunta eli Jumalan valtakunta on aina ollut ja tulee aina olemaan erehtymätön. Näkyvä seurakunta eli esim. Suomessa SRK voi taas olla erehtyväinen seurakunta.

Anonymous kirjoitti:

Mielestäni tuossa lähinnä vain puetaan keisarille uusia vaatteita. Jo 70-luvulla osa sittemmin erotetuista vl:istä toi esiin että seurakunta ei ole Raamatun mukaan erehtymätön ja 1900-luvun alun lestadiolaisuudessa todettiin selkeästi että seurakuntakin voi erehtyä. SRK-laiset keksivät tuolloin käsitteen "PyhähenkiSeurakunta". Sittemmin tuo käsite on korvattu "näkymätön seurakunta" -käsitteellä. Kumpaakaan käsitettä ei kuitenkaan pystytä määrittelemään, eikä Raamattu näitä vl:ien uusiokäsitteitä tunne.

Summa summarum: Nämä vl:ien uusiokäsitteet halutaankin pitää epämäräisinä porsaanreikinä, joilla yritetään luikerrella mm. 70-luvun "Erehtymättömän Jumalan valtakunnan erehtymätön huoneenhallitus" -opista.

Mitään merkitystä näillä käsitteillä ei käytännössä ole, koska kukaan ei voi koskaan sanoa mikä on Pyhähenki- tai näkymätönseurakunnan kanta yhtään mihinkään. Käsitteet ovat vain abstrakteja uusia vaatteita SRK-Keisarille, jolla ei ole vaatteita. Tämä on kuitenkin niin tabu, että kukahan rohkenisi sen SRK-lestadiolaisuuden sisällä todeta?

Avonymous kirjoittelit

Tuohan olisi jo paljon parempaan suuntaan. Siinähän purkautuisi selkänoja, johon nojaten ihminen helosti julistaa erehtymättömyyttään. Tässä tapauksessa olisi mielestäni paljon paremmat mahdollisuudet tasavertaiselle vuorovaikutukselle ihmisten kesken.

Vaikka ihmisellä on keskimääräisesti ottaen valtava tarve yhteisöllisyyteen, niin näkisin parempana sen, että jokainen uskaltautuisi rakentamaan omaa käsitystä elämästä. Näkymätön seurakunta on mielestäni jokaisen sisällä, ja siten on mahdollista rauhassa muodostaa omaa käsitystä elämästä kaikkineen.

Hirvittää, että meillä ihmisillä on monesti niin kova tarve koittaa saada muutkin uskomaan omaan tämän hetkiseen elämänkäsitykseemme. Mistä tällainen tarve kumpuaa? Aiemmin esitinkin jossain ketjussa, että kyse on omasta heikkoudesta, jota yrittää vahvistaa koittamalla saada muut ajattelemaan samalla tavalla, kuin itse juuri sillä hetkellä ajattelee. Karkeasti sanottuna siinä voi olla sellainen yksilön sisäinen taistelu, jossa kokee tarvetta jyrätä muut, koska pelkää itse joutuvansa jyrätyksi. Aiemmat kokemukset siis saattavat pitää ihmisen puolustus/hyökkäys-sodassa niin kauan, kunnes voi alkaa uskoa, että maailmaan saa sopia niin paljon elämänkatsomuksia, kun on ihmisiäkin.

Jälleen kerran esitän näkemykseni, että meillä ihmisillä on varmasti hyvä olla keinoja, jos joku totuutensa ohjaamana alkaa tuhoamaan itseään tai toisia. Meidän on siis kyettävä tarvittaessa rajaamaan itseä/toista. Tässäkin tietysti on se vaara, että tällaista "heikon veljen vartioimista" käytetään pääasiassa toisia kohtaan, jolloin kyse on helposti hallitsemisesta tai sen yrittämisestä.

Noo, aiheeseen, lopun aikoja kait tämä on, kun näitä uskon asioitakin tulee tälla tavalla purettua/käsiteltyä omalla tavallaan

Mietin, jossain määrin saattaa olla kyse ylivastuullisuudesta. Niin uskomatonta kuin se tämän totuuden tuputuksen kohteesta voi ollakin kyse voi olla siitäkin, että joku pelkää toisen puolesta ja tämä pelko tekee henkilöstä rankan.

Kun luo jonkinlaisen toivekuvan siitä, mitä elämän pitäisi olla ja lähtee sitä tekemään, niin ei välttämättä näe toisen tarpeita kuin itsensä kautta. Tiedän ihan omasta kokemuksesta mistä siinä on kyse. Siinä mielessä näen, että armoa on kun tulee nokkaan niin pahasti ettei voi tehdä muuta kuin katsoa peiliin.

Ei se ainakaan siltä vaikuta että keskuteluun olisi juuri tarvetta. SRK sanoo omassa lehdesään näin:



Onko tuo opetus koskaan mennyt käytännön tasolle. Voidaan puhua näin hurskaasti ja oikeamielisesti kuitenkin liian moni kohtaa yhteisössä sen että kun väärinkäytöksiä tulee yhteisö hylkää uhrin ja syylinen saa kaikki tekonsa upotettua pohjatomaan armon mereen pelkällä vilkutellulla.

tämä tarkoitanee sitä että kun ihmine kertoo jollekin jotain se on tulkitaan ripiksi ja sitten tarjotaan vielä synninpäästö joka lukitsee kaiken tiedon ikuisiksi ajoiksi. Toisaalta luettuna joku taisi mainita opetuksesta että jos kaivelee anteekisiannettuja syntejä nämä synnit tulevat kaivelijan kannettavaksi.

Mihinhän koko ripioppi perusustuu ja tuo em mainittu asia etenkin. Ja sitten se että voidaanko todella katsoa oikeaksi se että ... en tiedä mutta mikä rippi se on jos siitä ei seuraa asioitten vieminen maallisen esivallan tutkitavaksi.

Kai senkin että on niin laiska ja hidas saa laittaa syntinä pois ja näin koko asia jää somasti unholaan.