Hakomaja.net

Näin olen kuullut selitettävän sitä että joku vl ei enää haluakaan olla uskomassa. Muistan että kun kuulin tuon väitteen ensimmäisiä kertoja, olin lapsi, ja silloin se herätti lievää hämmennytstä. "Miksi Jumala niin tekisi?"

Kun sanotaan että Jumala voi antaa uskomisen lahjan, ja myöskin ottaa sen pois, mietin silloin lapsena/nuorena, että aika julmaa Jumalalta. Ensin antaa jotain joka pelastaa, ja sitten ottaa sen pois ja jättää ihminen oman onnensa nojaan ajelehtimaan kohti kadotusta.

Jostain tuo lause tuli nyt mieleen, ja jäin sitä miettimään. Mitä ihmettä sillä tarkoitetaan???

Reilu Jumala on kyllä jos näin tekee Minusta tuntuu että tuo on taas yksi tapa ulkoistaa se vika Jumalan Valtakunnan ulkopuolelle, sillä ainahan syyt lähtöön ovat siellä "ulkopuolella", ei koskaan sisällä..

Rom 11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
Rom 11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
Rom 11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
Rom 11:28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
Rom 11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
Rom 11:30 Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
Rom 11:31 samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
Rom 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
Rom 11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!

Usko on lahja, jonka voi ottaa vastaan tai kieltäytyä sen vastaanottamisesta. Jumalan puolelta lahja on tarjolla. Tässähän puhutaan ensisijaisesti juutalaisten kutsusta. Olettaisin, ettei Herra kadu myöskään pakanakritittyjen kutsua.

Otin mukaan enemmän kuin jakeen, jotta tekstiyhteys käy selväksi.

Vanhoillislestadiolainen oppi pelastuksesta on vähintäänkin kaksijakoinen. Toisaalta uskotaan perusluterilaiseen tyyliin, että usko saadaan Jumalan lahjana, eikä ihmisessä ole omaa kykyä sen kummemmin herättää itsessä tarvetta parannukseen kuin ottaa uskoa vastaankaan.
Toisaalta taas käytännön julistus on voimakasta parannussaarnaa ja ihmistä kehotetaan ottamaan vastaan omalle kohdalleen sanoma syntien anteeksi antamuksesta Jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakuntahan tunnetusti tarkoittaa vl-liikettä. Usein kuultu sanonta seurapuheissa kuuluu: "Joka parannuksetekonsa huomiseen siirtää, se vuoteensa helvettiin rakentaa."
Samanaikaisesti siis opetetaan , että uskon lahja on kokonaan Jumalan työ, mutta toisaalta kehotetaan tekemään uskonratkaisu mahdollisimman pian.

Samanlainen dikotomia toimii myöskin suhteessa uskon menetykseen. Jatkuvalla kilvoituksella ja synnin poispanemisella pysytään uskomassa, mutta samaan aikaan kuulee juuri noita "Jumalalla on mahdollisuus ottaa uskon lahja pois ihmiseltä" -tyyppisiä kommentteja.
Mainittakoon vielä, että uskoontulosta käytetään vl-uskossa useimmiten sanaa parannuksen tekeminen tai parannuksen armon saaminen.

Jumalan olemus mielivaltaisesti uskoa antavana tai sen pois ottavana voimana on tietysti luku sinällään. Itse uskon oikeudenmukaiseen, armahtavaan ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan.

Reflektio kirjoitti:

Tuota jäin itse pohtimaan. Vl-opetus tästä on paradoksista, että Jumala antaisi uskon lahjan, jonka kanssa pitäisi sitten olla varovainen ettei Jumala muuta mieltään

Näkisin tuon saarnan tarkoituksena olevan vain yksittäisten uskovien mielen vaimentaminen SRK-lestadiolaisuuden ristiriitaisuuksista.

Raamatusta löytyy kohtia, jotka kuvaavat Jumalan pelastavan ja kadottavan "kenet tahtoo". Toisaalta sitten UT:ssa on selvääkin selvemmin Jumalan tahto pelastaa kaikki maailman ihmiset...

Admata:



Niinpä! Tässäkin se on todettu:

(Luukkaan evankeliumi)

Uudessa käännöksessä hyvä tahto on korvattu sanalla rakastaa.

minttumii...
mää olen ymmärtänyt sen niin että jos kokoajan tekee syntiäs eikä välissä pyydä niitä anteeksi niin ihminen ajautuu pikkuhiljaa "väärille teille" ja sillä kun ei ole siunausta semmosella elämällä niin Jumala ottaa koko uskon pois. Ihminen on sillon "seonnut", "kieltänyt uskon", "alkanut palvelemaan epäjumalaa", "jättänyt Jumalan valtakunnan", "tullut epäuskoon", "joutunut maailmaan" yms... Eli ihminen itse hylkää Jumalan...

Luomu kirjoitti:

SRK-opetus on tässä suhteessa hyvin ristiriitainen. Toisaalta viljellään ajatusta, että kaikki lähteneet olisivat itse uskostaan luopuneet (joka on räikeä vale), mutta taas toisaalta sitten suoranaisesti pelotellaan silläkin, että "kun Jumala ottaa uskon lahjan pois, niin ei voi uskoa vaikka haluaisi". Tästäkin kuulee sitten niitä SRK-legendoja kuinka joku on yrittänyt käydä seuroissa ja valitellut että haluaisi kyllä uskoa, mutta ei onnistu...

Raamatussa kuitenkin luvataan: "jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan." - Matt. 7:8, Luuk. 11:10

Sitten on vielä kertomus tuhlaajapojasta, joka arveli ettei enää kelpaisi, mutta toisin kävi. Isällä ei käynyt edes mielessäkään että päästäisikö hän poikaansa enää takaisin, vaan juoksi vastaan ja järjesti jopa juhlat

Admata kirjoitti:


Ehkäpä selitys löytyy tästä Raamatunkohdasta?

Room. 9:18
Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.

Rinnakkaisviite
2Moos. 4:21 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kun tulet takaisin Egyptiin, niin katso, että teet faraon edessä kaikki ne ihmeet, jotka minä olen pannut sinun käteesi. Mutta minä paadutan hänen sydämensä, niin että hän ei päästä kansaa.

Ehkä rinnakkaisviite selittikin asian jo? Vl-uskomuksissa on useasti jotain totuuspohjaa vahvasti muokattuna "kotiappäin".

Rom 11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

Jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan." - Matt. 7:8, Luuk. 11:10

Jos Jumala ottaa uskomisen lahjan pois, niin sehän on eri asia kuin vl-retoriikassa eri kuin nk. etsikkoaika? Mutta eikös etsikkoaika kuitenkin ole aivan raamatun käsitteitä? Miten sitten jos etsikkoaika päättyy, niin eikös se ole kutsumisensa katumista?

Itse nuorempana ihmettelin toistuvasti, miten Jumala voi olla niin julma, että tätini, joka on "lakihenkeen mennyt" kai 70-luvulla, ei pääse "takaisin" vaikka itkulla sitä joka kerta tavatessammekin pyysi rukoilemaan. Katumusta löytyi ynnä muuta, mutta (äitini sanoin) "Jumala ei avannut uskoa"? Miten on mahdollista, että jos joku on ollut uskomassa, tietää mikä on niin sanotusti homman nimi, katuu muttei "usko avaudu"?

Kyllä meillä on hyvä ja rakastava Jumala.