Hakomaja.net

Viime viikkoina olen katsonut useampia vanhoja dokumentteja vl:sta,seurannut tv:sta tulleita vl-aiheisia ohjelmia,käynyt katsomassa Kielletty hedelmä elokuvan ja lueskellut eri keskustelupalstoja. Vl-perheen lapset tuovat esille uskomiseen liittyviä asioita sanomalla;"näin meille on opetettu"
Aikuiset sanovat; "näin me uskomme, tai näin me käsitämme. Yhteisöstä irtaantuneista moni kokee,näin minua on aivopesty. En kyllä tiedä voiko puhua aivopesusta...Voiko vauvaa,pientä lasta aivopestä? Onko lapsen aivoissa mitään aivopestävää?Kysymys taitaa kuitenkin olla oman opitun/sisäistetyn vakaumuksen opettamista ainoana oikeana elämäntapana.
Itselleni vl-oppi ei koskaan uponnut.En sitä oppinut,sisäistänyt koska en hyväksynyt sitä.Minulta jäi kokematta tämä opista-->uskoon aspekti.
Miten te muut miellätte näitä käsitteitä?

Niin eihän puhtaassa ole paljon pesemistä eli jos ajattelemme, että lapsen mieli on kuin puhdas taulu ei lasta näin tarvitse aivopestä, riittää kun opetetaan pienestä pitäen näihin yhteisön normeihin ja oppeihin.
Minäkin olen ilmeisesti ollut aika huono sisäistämään näitä "totuuksia", koska muistan jo nuorena kritisoineeni mielessäni näitä opetuksia, mutta kun ei ollut ketään kenen kanssa olisi voinut asioista puhua eikä silloin ollut vielä nettiä, mistä olisi voinut löytää vertaistukea, koitin olla ajattelematta näitä asioita ja painelin vain porukan mukana. Mutta koskaan en ole tuntenut olevani mitenkään uskonasioista innostunut. Usko ja uskonto on aina tuntunut pakkopullalta. Seurat ovat aina olleet yhtä pitkästyttäviä ja laulut ja virret varsinaista kidutusta. Koskaan ei olisi tullut mieleenikään kertoa tätä "ilosanomaa" kellekään ulkopuoliselle. En tosiaan muista koskaan tunteneeni muuta kuin vaivaituneisuutta, jos joku on alkanut hehkuttaa tätä ainoan oikean uskon ihanuutta.
Nyt kun on itselleen tunnustanut omat ajatuksensa, on toisaalta vihainen itselleen, että on hölmöyttään ja kiltteyttään antanut huijata itseään nämä vuosikymmenet. Nyt kun katselee touhua ulkopuolisen silmin näkee koko homman mielettömyyden ja ei voi kuin ihmetellä miten yhteisö pystyy niin tehokkaasti manipuloimaan ja pitämään otteesaan ihan järkeviä ja fiksujakin ihmisiä. Lapsesta asti alkanut manipulointi on tosi tehokasta, sinun on vaikea kyseenalaistaa opit, joiden varaan koko elämäsi on rakennettu.

keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category...ting=22000000034672924#22000000034672924

Heitänpä tämän sinulle vastaukesi ja totean ette jotkut eivät pääse tuosta oteesta koskaan omille jaloille seisomaan vaan jäävät koko elämäkseenkiinni tuohon.

CarloViha on täysin inhimillinen ja tarpeellinen tunne jotta yhteisöstä pääsee irti.Vihan käsitteleminen on yksi osa irrottautumisprosessia.Jos vihan tunnetta ei hyväksy ja käy läpi,viha saattaa katkeruudeksi muuntautuneena kalvaa ikävästi voimavaroja ja tehdä tuhoa vuosikymmenet.Olet Carlo jo pitkällä.

Carlo kirjoitti:
Tämä on aivan kuin minun näppikseltäni. Olen ihan pienestä pitäen tuntenut syvää vastenmielisyyttä uskontoa ja kaikkea siihen liittyvää synkistelyä kohtaan. Kovakourainenkaan opetus ei ole muuttunut uskoksi.

Olen ihmetellyt tuota omien vl-sukulaisteni osalta: miten fiksut ihmiset eivät huomaa että pissiä tulee silmään ja lujaa... Ilmeisesti on sitten niin että kun yhteydenpitoa ulkomaailmaan (joka on demonisoitu) rajoitetaan niin jäljellä on enää vl-ien porukka joka toistelee toisilleen jo lapsuudessa seuroissa kuultuja fraaseja ja vakuuttelee että oikeassa uskossa tässä ollaan. Omien aivojen käyttö ei ole sallittua.

nelia kirjoitti:
Jäin vielä miettimään tätä, eli kysehän on lapsen sosiaalistamisesta uskoon - miten se tapahtuu - ja toisaalta siitä miksi kaikki eivät sosiaalistu; eli kuten sanot siirrytään opista (omakohtaiseen) uskoon.

Tavallisempaahan on että lapsi sosiaalistuu vanhempien uskoon (katolisten lapsesta tulee katolinen jne.). Mikä sitten saa aikaan sen, että lapsi hylkää vanhempiensa uskon? Pitkän miettimisen jälkeen omalta kohdaltani olen tullut siihen tulokseen, että uskon voi kaataa kaksi asiaa: negatiiviset tunteet uskoa kohtaan (lapsella) ja järki/logiikka myöhemmällä iällä.

Eli kun opetetut asiat sisäistetään osaksi omaa ajatusmaailmaa, ja tämä tuottaa turvallisuuden, merkityksellisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteita niin silloin minun käsitykseni mukaan siirrytään opista uskoon. Jos oppi ei tuo näitä tunteita (tai tuo negatiivisia tunteita) opista ei tule uskoa. Usko on minun mielestäni ennen kaikkea tunnetta - järkeä tai logiikkaa se ei ainakaan ole.

Mitä mieltä te muut olette?

Tuossa ajatuksessasi voi olla paljon perää. Koska en muista lapsuudestani uskontoa kohtaan kokeneeni mitään positiivisia tunteita, vaan päinvastoin siihen sisältyi aina pelkoa ja ahdistusta. Koin seurat aina hyvin ahdistaviksi ja ikäviksi tilaisuuksiksi. Ja nyt vanhempana järki ja logiikka sotii myös tuota sokeaa uskoa vastaan.

Minusta tuli vl vasta kirkon rippikoulun jälkeen.
En ole siis lapsesta asti aivopesty vl:ksi!

Mutta miksi sitten minusta tuli kuitenkin kuuliainen vl? Moneksi vuodeksi ihan ns. sydämenuskovainen vl.

Avauksen kysymyksenasettelu ei oikein täsmää kohdallani. Minua ei oltu opetettu eikä se siten voinut muuttua vl-uskoksi. Suunta oli kai toisinpäin?

Minulla oli ensin usko, johon pikkuhiljaa alettiin lastata vl-opetuksia ja -tulkintoja kilvoittelusta. Minusta tuli kunnon vl, koska kuuliaisena yritin sovittaa kuulemaani sisimpääni ja vaellukseeni. Se rupesi tuntumaan tosi raskaalta!

Luovuin tuosta opetuksesta, mutta uskostani en. Se oli vl-mielessä paha asia. Ainahan niiden kanssa pärjää, jotka ottavat opetuksen tosissaan ja liittävät sen oleellisena osana uskoonsa. Palaaminen 'tuhlaajapojan reissulta' on helpompaa. Moni palaakin, kun on 'turvasta' puutetta ja vl-usko kangastelee mielessä ainoana mahdollisuutena, eikä vl-opetus tunnu väärältä. Minusta tuntui. Siksi en halunnut jäädä tukemaan tuota opetusta olemalla muka kuuliainen sille.

Sitten lopulta minusta todettiin: onkohan xxxxx koskaan ollutkaan uskovainen, oikeasti uskomassa.

Nelia kysyit

Niin, kyllä se minusta on aika karkeaakin aivopesua, kun esim. tarvitsevaa parkuvaa lasta käsitellään kovakouraisesti. Lapsi käsittää kokemustensa kautta, että hänen omat tunteet ja tarpeet ovat väärin. Kun näissä aivan perustavaa laatua olevissa vuorovaikutustilanteissa tulee toistuvasti tällaisia ed. mainittuja kokemuksia, lapsen aivot on "pesty", ja lapsi alkaa toimia kuin toisten ohjaama kone. Tuo pesu vaikuttaa myöhemminkin niin, että on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta kuunnella omia tunteitaan, tarpeitaan ja ajatuksiaan. Tällainen ihminen saattaa olla keskimääräistä helpommin hallittavissa, jos ja kun erilaisia toisten halitsijoita maailmassa riittää.

Muistan kuinka nuorena itsekseni ihmettelin niitä harvoja, jotka tekivät parannuksen ja liittyivät vl:iin.
En voinut ymmärtää kuinka kukaan vapaaehtoisesti voisi haluta tähän porukkaan, niin ahdistavana yhteisön koin.