Hakomaja.net

Toisesta ketjusta lainattua (aricia):


Vastaanpa, vaikka en ole vl, kuin nimellisesti.
Kaikki sanovat ja HALUAVAT ajatella, että toiminnan vaikuttimena on rakkaus. Kyllä yhteisön jäsenet tietyllä tavalla kiistatta rakastavatkin toisiaan ja haluavat pitää ihmiset omassa porukassa. Vl:t myös aidosti ovat iloisia, kun joku saa parannuksen armon. En usko, että pelko liittyy tähän seurakunnan jäsenten väliseen tunnejuttuun erityisen merkittävästi. Sen sijaan siinä on semmoinen jännä juttu, että rakkaus loppuu kuin seinään kun ero vl:stä on sinetöity.

Hoitotilanteissa (poislukien 70 luvun kyykyttämiset) pelolla on sellainen merkitys, että pelätään rakkaan jäsenen eroavan, jonka jälkeen häntä ei enää voi rakastaa. Lisäksi tietysti pelätään lähtijän joutuvan helvettiin ja varoitetaan siitä. Tavallaanhan tämä on rehellistä ja rakastavaa vl opin näkökulmasta katsoen.

Pelko on kristinuskossa kuitenkin, väittäisin, vahvin yksittäinen motiivi. Näin vl:ssä, mutta yhtä hyvin muuallakin kr. kunnassa. Toki paljon on niitä, joille usko Jumalaan johdattajana luo perusturvaa elämään. Ajatus taustalla vaikuttavasta korkeammasta voimasta luo uskoa, että asiat menevät aina lopulta hyvin ja jos menevät huonosti, niin sekin on lopulta hyvä, minä en vaan ymmärrä sitä. Kuitenkin jos olemme rehellisiä itsellemme ja kysymme: "miksi olemme uskossa?". Siksikö, että päästäisiin taivaaseen vai siksikö, ettemme joutuis helvettiin? Veikkaan, että jälkimmäinen on ylivoimaisesti vahvempi motivaatio uskomiseen.

Tiivistettynä: Vain harva kaipaa ikuista elämää, mutta kukaan ei halua joutua helvettiin.

Ajatuksia pelosta?

Ihan hyvä näkökulma.
Ikävä kyllä varmastikkin minunkin riippumiseni uskonasioissa on paljolti myös jonkunlaisen pelon vaikutusta.

Toisaalta ihminen ei voi itse vaikuttaa pelastukseensa se on täysin Jumalan teko.
Näin ainakin körtit uskovat.
Ja jos usko on muualla kuin omassa kädessä, niin voinee elää turvallisemmin?

Jos opetus armollisesta ja rakastavasta Jumalasta muutetaan joksikin avaimen heiluttajan päätettäväksi asiaksi, niin aika ikävää se on.
Silloinhan sitä eläisi sen synnit anteeksi lukijan pelossa eikä rkastavan Jumalan armossa.

Jumalan armoon ja rakkauteen heittäytyminen ja omien tikapuiden rakentamisen taivaaseen lopettaminen on hyvä perustus jolle rakentaa elämänsä.
Ikävää että sitä opetusta kuulee niin vähän ja kaikenlaisia vaatimuksia sitäkin enemmän.

Kyllä pelko ja ahdistus kuuluu olennaisena osana kristinuskoon. Ihmisen pitää pelätä Jumalaa ja hänen tuomiotaan. Siksi ihmisen tulee kilvoitella ja kokea ahdistusta synnistä, eli kaikesta mikä voi häntä erottaa Jumalasta ja hänen tahtonsa täyttämisestä.
Sama on lestadiolaisuudessa, sinulla pitää olla kova helvetinpelko, että jaksat kilvoitella kaidalla tiellä "synnin-pois-panijana".
Minä muistan jo pikkupojasta tunteneeni seurat hyvin ahdistavina ja ikävinä tilaisuuksina. Kun koko ajan puhutaan kilvoituksen vaikeudesta ja miten perkele käy kuin kiljuva jalopeura sinua ympäri koittaen eksyttää tästä ainoasta oikeasta joukosta ja tältä kaidalta taivastieltä, niin ei se kovin mukavalta lapsestakaan tuntunut, vaikka kuinka koitti olla kuuntelematta puhujan itkuista ja värisevää ääntä.

Ei tosiaan ei ne mitään mieltäylentäviä tilaisuuksia yleensä olleet. No nykyään noita satuja voi jo kuunnella ihan hymy suupielessä, eikä puhvelien suuretkaan liikutuksenosoitukset saa kuin hymähtämään.

Kyllähän kaikki uskonnot on keksitty vain keinoksi massojen hallitsemiseen. On paljon helpompi saada ihmiset tottelemaan, kun käskyt pannaan jumalan antamiksi. Ennen muinoinhan hallitsijat olivat itse samalla myös jumalia, näin maallinen valta ja uskonto olivat yhtä, mutta sitten papisto kaappasi valtaa itselleen kun jumalat eriytettiin hallitsijasta. Eihän sen uskollisempaa ja tottelevaisempaa porukkaa ole kuin "hartaat uskovaiset", olkoon ne sitten mitä porukkaa tahansa, muslimeja, lestadiolaisia jne.
Aina kun on porukka tulee kuvaan myös valta. Näin on käynyt lestadiolaisuudessakin, SRK:sta ja sen johtohenkilöista on tullut porukkaa johtava valtaklikki. Ihmisen mieli on niin joustava työkalu, että joustaa aina tilanteen mukaan niin, ettei esim SRK:n johtokunta varmaankaan edes huomaa millainen vallankäyttäjä se on. Nämä yksinkertaiset ihmiset uskovat niin täysin omat tarinansa, että he ihan oikeasti luulevat olevansa oikeassa ja jumalan asialla. Näin varmaan on useimmissa porukoissa ja uskonnoissa, että ihmiset ovat niin syvällä niissä saduissa, että uskovat aidosti noudattavansa jonkun jumalan tahtoa ja tekevät mitä hulluimpia asioita, pelastuakseen olemattomasta helvetistä tai päästäkseen yhtä olemattomaan taivaaseen.

Minä sanon Carlo että tämä on täyttä pötyä! Seurakunnat ja yksitäiset ihmiset ovat käyttäneet näitä vallan välineenä aina mutta kristinuskoon ne eivät kuulu.