Hakomaja.net

Vai pitäisikö sanoa että tunnustan


Meni todella kauan ennen kuin tunnustin joitain asioita vl uskoon kuuluviksi. Ne kuitenkin ovat osa tuota uskoa ja vl-uskonnollisuutta. Väistämättä on niin että näissä kesteluissa nousee esillee asioita joita varamaan kukaan ei halua myöntää usoksi ja vakaumukseksi. Otetaan vaikka htotokokouset - kukaan tuskin haluaa myöntää olevansa osa sitä kykytämistä missä ihmisarvo nollatiin ja oikeus tuomita eläviä otetiin omiin käsiin

Ole ihan varma että kaikki vl eivät kohtaa henksitä ja hengellistä väkivaltaa. Tai eivät näe sitä. Tai sitä ei näytetä heille. Ihminen myös kasvaa vl liikeessä siihen parhain päin selitelyyn. Ei se ihminen varamaan tarjoitanut sitä asiaa näin tai noin. Entä jos kuitenkin on niin että vaikka ei milloinkaan eikä missään tilanteessa on se kanta johon on nöyrrytävä. Jos ei nöyrry seuraa sanktio.

Voidaan ihmisen selän takana pelata sitä - sen uskon asiat eivät olle kunnossa - se ei vain jaksanut uskoa. Miksi ei jaksanut uskoa?

Ihan samalla tavalla väitän ettei kukkaan ole näkemässä sitä kun ei-vl ja vl välistä liittoa pyritään rikkomaan ulkoapäin. Tälläisessä liitossa vl joutuu aina valitsemaan yhteisön tai puolison väliltä. Ja aina alati olemaan altiina sille että häntä voidaan lyödä. HÄntä voidaan vaatia parannukseen siitä ettei osaa oiekalla tavalla tunnustaa uskoaan kun on antanut siinä ja siinä asiassa periksi ei-vl osapuolelle.

Kukaan ei halau tunnustaa että on osallinen tuosta kyykytämisestä eikä sitä tehdä avoimesti ja julkisesti. Se kuitenkin on osa tätä yhteisöä niin kauan kuin siitä ei irti sanouduta.

hyshys kirjoitti:

Ne jotka pitävät matalaa profiilia eivät kohtaa henkistä väkivaltaa vl-liikkeen taholta. Ne jotka jollain tavalla osuvat silmään, ovat jollain tavallla itsenäisiä ja ärsyttäviä usein kohtaavat. Ja usein käy niin, että vaikka jossain ihmisessä ja hänen tekemisissään ei tavallinen rivi-vl alunperin näkisikään mitään "huonoja hedelmiä", niin sitten kun tuota ihmistä aletaan "hoitaa" niin rivi-vl-kin alkaa ajatella että kyllä siinä ihmisessä jotain vikaa täytyy olla kun häntä kerran hoidetaan. Kaikki väistyvät hoidettavan ihmisen rinnalta, kukaan ei puolusta häntä. Siinä on tietysti mukana myös raukkamainen pelko joutua itse hoidetuksi. Miksi kukaan haluaa kuulua tuollaiseen liikkeeseen, jossa ihmisiä hallitaan pelolla?

Ihmettelijä kirjoitti:


Tulee mieleen armeija. Minuakin opastettiin sinne mennessä, että kannattaa sulaitua massaan. Ei pidä olla missään ensimmäinen tai viimeinen siellä, ettei erotu. Kysymyksessä on puhdas pelolla hallitseminen.

Tuo on surullinen vl-liikkeen ominaisuus, ettei kukaan puolusta sorrettua. Olen aikaisemmin käyttänyt siitä vertausta "uppoavan laivan sydrooma". Jokaisella on vain primitiivinen tarve pelastaa oma nahkansa, ettei joudu vl-nöyryytyksen kohteeksi.

Tuossa samaisessa ketjussa x-vl väittää että entisen ja nykyisen vl:n välillä ei voi olla todellista rakkautta. Tai edes syvällisempää ystävyyttä. Minusta se on todella todella mustavalkoinen ajatus, mutta hyshys sanoitkin sen asian tavalla jonka minäkin voin JOSSAIN MÄÄRIN allekirjoittaa. Että sitä pyritään rikkomaan ulkoapäin. Itse en tosin ole kokenut sellaistakaan, päinvastoin. Mutta ainakin vl:n ja ei vl:n rakkautta pyritään tukahduttamaan ulkoapäin ennenkuin se on edes alkanut. Samoin ystävyyttä. Muistan sen kuinka minuakin on lapsena hyvinkin määrätietoisesti ohjattu toisten vl-lasten pariin ja kyseenalaistettu muita ystävyyssuhteita. Tämän allekirjoitan, ja se ainakin on asia jossa olen tullut väärin kohdelluksi. Mutta nyttemmin kun olin jo parisuhteessa, kun erosin liikkeestä, ei ole mitäään hajoittamisyrityksiä tullut ulkoapäin. Sillä parisuhteessa vl-miehen kanssa olen kuitenkin kosketuksissa siihen mitä he pitävät oikeana...Tietynlaista ohjailua voidaan tässäkin asiassa ainakin yrittää tehdä.

Itse aion kuitenkin tästä eteenpäin ajatella omilla aivoillani kun ne kerran nyt olen julistanut kokonaan omaan käyttööni Avioeroon suhtaudun edelleen kriittisesti, vaikka en alakaan tuomitsemaan ketään.

Toinen asia jonka nostan esille tässäkin ketjussa, on tuossa x-vl:n ja minun keskustelussa esiin tullut sana vl-ihanne. Vl-ihanne on siis eri asia kuin vl-todellisuus, niin se on aina ihmisistä puhuttaessa. Minusta meidän pitäisi keskittyä enemmän siihen todellisuuteen, niin hyvässä kuin pahassa. Kannattaako ottaa vertailupohjaksi vl-ihanne niissä asioissa joissa se ei juurikaan toteudu käytännössä?

Minusta x-vl puhuu täysin totta. Vl mielestä jumalan valtakunnan raja kulkee aina ei-vl ja vl välissä ja todellinen uskon kautta tuleva veljeys (sisaruus) on mahdoton. Eikä epäuskoinen voi koskaan olla vl ihmiselle vl opetuksen muukaan saatomihenä. Eikä ei-vl mielipide saa koskaan olla rakaanpi tai panavampi kuin seurakunnan neuvot. Eli kyllä vl opetuksessa on aina se vaatimus että epäuskoiselle tulee osoitaa hänen paikanssa armosta ja uskosta osatomana...

Minä ymmärrän sen - vastasin sinulle toisaalla. Kumpi on rakaampi ystävyys epäuskoisen kanssa vai seurakunta. Vaikka sinä et olsi kohdannut niin minä olen ja oletan että x-vl on kohdannut käytönnön elämässä niitä tilanteita joissa ihminen painostetaan valintatilanteeseen. Kumpi on tärkeämpi jumalanseurakunta (vl) vai tuo epäuskoinen ihminen. Ei ole mitenkään tavatonta että käydään puhtuelemassa epäuskoisten kanssa veljeilystä ja siitä ettei epäuskoisesta ole saatomieheksi. Ja varoitellaan siitä että epäuskoiset vievät mailmaan.. ja sanotaan ettei heidän kanssaan saa ja voi tehdä asioita joita ei seurakunnassa hyväksytä.

Kun sanon ulkoa päin - niin se ei tarkoita vl ulkopuolelta vaan vl sisäpuolelta. Nimenomaan kyse on siitä että alistamisen kyykytämisen ja nöyryytäminen ja tuohon valintatilanteeseen jossa ihminen joutuu valitsemaan joko vl tai ystävyyden epäuskoisuuteen välillä.

Ensinnäkin vl tehdään kaikensa ettei kukaan ystävystyisi ei-vl kanssa. Mutta sitten mikään asia ei saa tulla seurakunnan ja vl väliin. Jos ihminen ei käy seuroissa koska on epäyskoisen ystävän kanssa jossain muualla. Joutuu puutelluksi. Ei ystävyys saa olla este seruroissa käymiselle. Ja oikea ystävyys tuo epäuskoisen jumalanvaltakunnan (vl) yhteyteen. Oikea yhdessä oleminen on sitä että tuodaan epäuskoinen ystävä seuroihi.

Se että oletko sinä minttumii kohdannut tätä on toinen asia. Eihän tätä kyykytämistä myönnetä eikä sitä nähdä yleisesti tapahtuvaksi mutta kuitenkin sitä tapahtuu kaiken aikaa. On nimenomaan kyse siitä että sinä et tunnsuta että tämä on myös osa sitä oikeaa uskoa ja sitä yhteistä rakkautta jonka osallisuudessa halat vaeletaa.

Mitä tietoisemmaksi tulin siitä että mm perheväkivaltaa jopa pedofiiliaa ym ym ... on tämän jokon sisällä suojeltu vaikenemisella ja sillä että on kyykytetty sitä joka on halunut nostaa vääryydet avoimesti näkyville.. Sitä varmempi olen ollut siitä ratkaisusta etten omantuntoni tähden voi seistä tässä joukossa ja tunnustautua missään muossa vl:ksi.

Vääryyden suojeleminen sillä että voidaan aina vaijentaa kritiikin esitäjä - sinulla on vikova mieli jumalan seurakuntaan tai jos et unohda niin ei ola armo auennut oikein omalla kohdalla. Eivät edes ihmiset jotka ovat tietoisia väärin tekemisestä voi seistä rehellisesti ja avoimesti vääryytä vastaan. Vaan on täysin selvää että myös heidät tuomitaan ja heidän osansa tulee olemaan uskon mitätöinti.

Mitä ehdotomammin seisot sitä armotomammaksi tämä yhteisö on osoitautunut. Mitä vakavampi asia sitä merkitysellisempi asia on yksilön kannalta. Vaikka tämä - rakkautta hotokokousissa mukana olleita kohtaan on se että asiat selvitetään - tämä yhteisö myöntää että yksitäisiä ylilyöntejä on tehty mutta asiat on selvitetty (vl sisällä) eikä anteeksipyyntö tarvita.

Tämä tarkoitaa sitä että vaikka uloshoidetun ihmisarvo olisi näissä kokousissa nolllattu kokonaan asiaa ei tarvitse selvitää hänen kanssaan lainkaan. Riitää että tämä joukko setvii keskeneään sen minkä setvii ja toteaa että tämä uloshoidettu on vain katkera. Että tälä uloshoidetulla vain on vikova ja aromton mielli jumalanvaltakuntaa (vl) kohtaan kun ei näe rakkaudeksi sitä (mielivaltaa) jota noissa kokousissa sai käsitelemään näitä asioita.

Ja se joka vl sisällä on noussut sen kannan taakse että asiat tulee selvitää avoimesti kaikkien kesken on kyykytetty sillä että tälläisellä ihmisellä on vikova mieli ja että ihmien haluaa kalastaa armon merestä syntejä jotka on jo anteeksi annettu.

Eikö todellinen rakkaus tätä epäuskoista kohtaan oliisi se että niistä asioita menään kestelemaan ja annetaan sille uloshoidetulle mahdollisuus kertoa nollaamatta miten asian on omalta puoleltaan nähnyt ja kokoenut. Ja kertoa missä katsoo että on väärin tehty. Ei vaan raakkautta on vl mielestä se että ihminen kieltää kaiken sen oman kokemukset - omat tunteet ja asetaa itsensä yksin syyliseksi tilanteeseen. Eli otta kokonaan syyn tilanteeseen omille harteille ja lähtee nöyrästi pyytämään anteeksiantoa vl puolelta.

Tämä oli vain esimerkki. Saa mentaliteetti koskee kaikkea muutakin. Jos kokee että on joutunut väärin kohdeluksi tässä yhteisössä. Ja on saanut osakseen vain ehdollsita armoa. Niin syy siihen pitää ottaa omille harteille ja lähteä nöyräti kyselemään anteeiksiantoa .... kun on niin väärin käsitänyt...

Ei ja vielä kerran ei.. armo ehdollistuu niin moneen asiaaan että voin lähinnä vain pahoin.

Hyshys!
Olen samaa mieltä. Vl-ihanteita ei voi unohtaa, koska ne ovat niitä mittoja, joihin uskoa ja elämää verrataan. Ihanteet on mahdoton saavuttaa ja se aiheuttaa syyllisyyttä ja muutamia se vie jopa pakkorippioppiin.

Käytän sanaa kunnon vl. Tarkoitan, että vaikka täydellistä kunnon veeällää en ole tavannut ikinä niin olen tavannut veeälliä, joilla nuo vl-ihanteet ovat uskomisessa johtotähtinä. Heillä on hengenhalu olla niiden mittainen, vaikka ei pysyisikään niitä täyttämään.

Tämän asian olen itsekin saanut ikävästi kokea. Poikaystäväni on hyvinkin konservatiivisesta vl-perheestä ja heidän silmissään esiintynyt ilmeisesti "kunnon uskovaisena". Vanhemmat ovat tienneet seurustelustamme jo lähes vuoden mutta eivät ole vieläkään halukkaita tapaamaan ja tutustumaan.. Poikaystäväni tosin on saanut useita painostavia vihjailuja epäuskoisuudestani ja siitä mihin se johtaa. On mielestäni niin väärin, että tällä tavalla tuomitaan kelvottomaksi ilman että edes tavataan! Vaikka luonne olisi kuin Gandhilla ja sydän kuin Äiti Teresalla, se ei riitä.. Ainoa keino ja kriteeri hyväksyntään (tai edes siihen että saisin jalan oven väliin) on vl-usko. Piste.

Tuo on todella vaikea tilanne, jossa kaikilla on paha olla. Poikaystäväsi vanhemmat kokevat seurustelunne ja sinut henkilönä uhkaksi. He ovat hädissään poikansa sieluntilasta, eli pelkäävät hänen kieltävän uskonsa, siis hylkäävän vl-yhteisön. Se pelko voi olla aiheellinen, tai sitten ei, mutta vanhemmille se on todellinen. He voivat myös joutua puhuttelujen kohteeksi, jos alkavat näkyvästi suosia poikansa seurustelua "uskottoman" naisen kanssa. Haluan tällä sanoa, että tuskin he mitenkään ilkeyttään, tai ylpeyttään pitävät etäisyyttä sinuun.
Poikaystäväsi kipuilee aivan varmasti tällaisessa tunteiden ja ihmissuhteiden mylläkässä. Häntä ehkä "neuvotaan rakkaudella" lopettamaan seurustelunne ja välillä voi tulla helvetintultakin, siis sillä uhkailua. Ei ole helppoa nähdä vanhempiensa tuskaa tällaisessa tilanteessa ja on ymmärrettävää, jos tämä syyllisyyden tunteminen välillä leimaa yhdessäoloanne. Koeta ymmärtää, jos on kireyttä, tai alakuloisuutta ja kysy suoraan, painavatko juuri nämä asiat.
Entä sinä itse sitten? En tiedä, tunnetko mitenkään poikaystäväsi vanhempia, suostuvatko he minkäänlaiseen yhteydenpitoon? Eihän kenenkään kotiin voi väkisin tunkeutua, mutta jos on vähänkään mahdollista, tavatkaa kasvokkain. Ole siinä tilanteessa rauhallinen ja kohtelias, älä anna aihetta arvostella käytöstäsi, mutta ole myös luja ja torju käännytystyö, jos ei löydy sanoja, tee se vaikenemalla. Jos tuntuu liian vaikealta, poistu paikalta, edelleen niin rauhallisesti kuin mahdollista. Ajan tällä takaa sitä, ettei ensimmäinen tapaaminen päättyisi itkuun ja hammasten kiristykseen, vaan suht. neutraaliin tunnelmaan, silloin voi olla jo helpompaa tavata seuraavan kerran.
Kokemusteni perusteella neuvon sinua myös keskustelemaan poikaystäväsi kaikki mahdolliset asiat, mitä hänen mahdollinen jäämisensä vl-yhteisöön aiheuttaa sinun elämääsi.
Ne eivät todellakaan ole asioita, jotka vain jotenkin "lutviutuvat" yhteiselämän aikana.
Nämä olivat tällaisen vanhemman täti-ihmisen ajatuksia. Olen nähnyt ja kokenut monenlaista asiaan liittyvää, ehkä on jopa liian subjektiivinen näkökulma ja tapa käsitellä asioita, sen suonette anteeksi, niin toivon.

Tämä on hieman hankalaa, sillä asumme eri paikkakunnilla ja tapaamisen järjestäminen tai muuten vaan törmääminen on vaikeaa..! Myös poikaystävälleni tilanne on selvästikin ahdistava, ja hän yleensä sivuuttaa koko aiheen kun otan sen puheeksi. En enää tiedä mitä muuta voisin asian eteen tehdä? Vai olisiko vain parempi antaa asian olla...? Tuntuu että suhteemme ei pääse tavallaan etenemään seuraavaan vaiheeseen kun tämä vanhempien tapaaminen kummittelee taustalla.

Kiitos Saga sinulle vastauksestasi! Paljon hyviä neuvoja ja ajattelunaihetta.