Artikkelit (Vl)
Dokumentteja
Pikalinkit
| Yhteistyökumppaneita: Keskustelufoorumeja lestadiolaisuudesta: Eri suuntauksista: Yleiskristillistä: |
|
Tervetuloa,
Vieras
|
Eräänlaista vl oppia
(1 katselee) (1) vieras
|
AIHE: Eräänlaista vl oppia
Eräänlaista vl oppia 28.08.2009 20:09 #1
|
|
Tätä näemmä pitää opetella käyttämään.
En tedä kuuluuko tämä tänne, mutta kuitenkin on kyse vl ihmisitä ajattelin kirjoittaa, koska kysymystä on sivuttu ennenkin. Viime talvena on väitelty vl-ihmisten ms-taudista ja sen alkuperästä. Olen ihmetellyt miten asiaa on yhä hyssytelty vaikka asia on tiedetty jo pari vuotta noin yleisesti. Siis alusta, 1960 luvun puolessavälissä törmättiin outoon sairauteen joka muistutti ms-tautia. Sitä esiintyi turun seudulla ja pohjanmalla. Kun silloisen käsityksen mukaan ms sisätää näköoireita, ääreishermosto-oireita, uupumusta, iho-oireita ja huono muistia, näiden lisäksi tuli verenkierto-oireita joka saattoi johtaa jalkaterien tai käsien kuolioon. Tavallisesta ms-taudista poiketen tästä "taudista" saattoi jopa toipua, tai se oli todella ärhäkkä ja siihen kuoli äkisti. _70 luvun alussa seinäjokinen neurologi joka oli vl, runnoi ajatuksen että kysymyksessä olisi ms-taudin uusi muoto. Nyt lähinnä poliisin toimesta on oivallettu että kysymyksessä on arseenimyrkytys joka on saatu aikaan kyllästysaineella, kysymyksessähän ei olekkaan ms tauti vaan myrkytys. Tämä on jo yleisesti tiedossa, mistä johtunee että yksi pahiten kärsineitä ryhmistä nimittäin vl-ihmiset voivat yhä olla kaikesta ulkona? Puhuttaessa suomalaisesta lääketieteteen opettajista voi sitä "oppia", joskus syystä ihmetellä aivan samoin kuin vl-oppia. Miten tähän myrkytykseen oireisiin kuuluvaa verkkokalvon irtoamista voidaan suomessa silmälääkärien kesken tyhmänä äimistellä, kun jenkkiläisessä opissa verkon irtoaminen on heti tulkittu varoittavana merkkinä verisuoniston huonosta kunnosta, tästäkin on jopa näyttöä, miksi ei suomessa. Voisi haukkua kaikki, mutta jos muutama vl saa tiedon edes täältä, voi se helpottaa jonkin elämää. Siis seleeniä, ja kaikkea mikä on hyväksi verenkierrolle ja verisuonistolle, mikä tietenkin koskee kaikkia ihmisiä. Toivottavasti tämä vuodatus on eräänlaista vl-oppia vl-ihmiselle, vaikka ei suoranaisesti olekkaan raamatusta. |
|
|
Vs:Eräänlaista vl oppia 28.08.2009 20:16 #2
|
|
Tästä puhutiin täällä jo kerran minun moderaattori kautena. Missä on faktat? Minä edeleen odotan niitä. Eli löytyykö jostain joku viite siihen että tälläistä asiaa olisi myös virallisissa terveysinstanssissa mietetty?
|
|
|
Vs:Eräänlaista vl oppia 28.08.2009 23:46 #3
|
|
siis täh?
Nyt en kyllä tajunnut? Puhuuko uusi oppilas nyt vertauskuvallisesti? Vai miten vl liittyy johonkin fyysiseen sairauteen? |
|
Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan
|
Vs:Eräänlaista vl oppia 29.08.2009 10:08 #4
|
|
Ei kyllä tässä puhutaan ihan siitä että vl olisi ms-taudin muoto jota muualla ei esiinny tai jotain. Fatat puutuu. Mikään mahdotomuus se ei sinänsä olisi mutta olettaisin että faktat tulevat jotain muutakin kautta julkisuuteen kuin näiden nimettöminen nettikirjoitusten. Eli minä edeleen odotan niitä faktoja sieltä virallisen terveyden huollon puolelta josta kävisi ilmi että asiaa on tuktittu tai selvitetty.
|
|
|
|
Valvojat: Hannu, puunhakkaaja
Sivu luotiin ajassa: 0.36 sekuntia