Hakomaja.net

Opista ja yhteisöstä

Lestadiolainen uskonyhteisö pitää ihmisiä vallassaan vaivihkaisella ja epämääräisellä tavalla. On yhteisölle eduksi, että yksittäiset lestadiolaiset pidetään kyvyttöminä ymmärtämään yhteisön oppia ja sen historiaa. Myös yhteisön kummalliset rankaisutuomiot voivat saada lestadiolaisen sekaisin ja riippuvaiseksi tästä tuomarista, jonka varassa maailma ja oma elämä keikkuu. Lestadiolainen ei voi koskaan varma siitä, että hänen uskonsa olisi riittävää ja että hänen tekonsa olisivat ”sopivia”. Näin yhteisöllä on ihmiseen sitä suurempi valta, mitä suurempi tämä epätietoisuus on.

Lestadiolainen moraali on muuttuva käsite: lestadiolaisesta oikein on se, mikä häntä milloinkin parhaiten palvelee. Lestadiolaiset moralisoivat mielellään kaikkia ja kaikkea – paitsi itseään ja omaa toimintaansa. Jos lestadiolainen loukkaa omaan joukkoonsa kuulumatonta, mutta on omasta mielestään toiminut omantuntonsa mukaan, hän ei ole mielestään velvollinen kokemaan syyllisyyttä loukkauksesta.

Lestadiolaiset voivat kokea tällaiset toisiin ihmisiin kohdistetut hyökäykset oikeutetuiksi. He voivat ymmärtää loukkaavansa ja satuttavansa muita, mutta eivät välitä siitä, koska heillä on omasta mielestään tarpeen vaatiessa oikeus myös loukata. Tätä he perustelevat esimerkiksi sanomalla ”Jumalan sana joko pahentaa tai parantaa”. Lestadiolaiset voivat esimerkiksi töksäytellä toisten elämäntapaa tai henkilökohtaisia näkemyksiä koskevia huomautuksia ja katsoa, että on jopa heidän velvollisuutensa tehdä näin, koska muut eivät uskalla sitä tehdä. Tällaista toimintaa lestadiolaiset pitävät hyveenä, koska ajattelevat näin yrittävänsä pelastaa ihmisiä helvetiltä, jonne he itse tuomitsevat joukkoonsa kuulumattomat.

Lestadiolaiset jakavat sekä ihmiset että ihmiselämään kuuluvat asiat hyviin ja huonoihin. Lestadiolaiset siirtävät helposti omat kielletyt tunteensa ja omat pelkonsa ulkopuolisen maailman ominaisuuksiksi. Omassa itsessä olevat heikkoudet ja ”pahuuden siemenet” projisoidaan oman joukon ulkopuolella olevien ihmisten ja yhteisöjen ominaisuuksiksi. Kun kuuntelee lestadiolaisten ulkopuolisiin kohdistamia syytöksiä, on selvää, että he syyttävät muita asioista, joista oikeasti syvällä sisimmässään inhoavat itseään tai jotka kieltävät itseltään.

Lestadiolainen yhteisö ei siedä jäsentensä henkistä kasvua, koska sellainen järkyttää sen omaa asemaa. Jos joku osoittaa riippumattomuutta, erillisyyttä tai omaa ajattelua, yhteisö yrittää painaa tällaisen jäsenen takaisin valmiiksi kirjoitettuun muottiin. Yhteisön pahin uhka on kontrollin menettäminen jäsentensä elämään. Kun yhteisö menettää kontrollin johonkin jäseneen, jäsenestä tehdään pian entinen jäsen.


Elämä yhteisössä

Lestadiolaiset voivat lapsuudessaan jäädä ilman normaalia turvallisuuden tunnetta perheiden suuren lapsimäärän vuoksi. Tämän vuoksi he altistuvat muita herkemmin uskomaan lestadiolaisyhteisön opetuksen ja hakemaan turvaa tiukasta yhteisöllisyydestä. Tämä yhteisöllisyys on kuitenkin petollista ja ehdollista. Turvaa siitä saa niin kauan kuin elää niin kuin yhteisössä on sopivaa.

Yksittäisen lestadiolaisen on hyvä ymmärtää, että lestadiolaisuus tekee yksilön yhteisöstä riippuvaiseksi ja vähitellen tuhoaa tämän oman tahdon ja minuuden. Lestadiolaisuudessa yksilö myös alistetaan yhteisön tarpeiden ja mielen mukaiseksi. Ulkopuolelta yhteisöön tulevan lestadiolaisuus voi hurmata tarjoamalla ratkaisun elämän suuriin kysymyksiin, mutta myöhemmin lestadiolainen voi huomata, että yhteisö vaatii häneltä paljon enemmän kuin antaa.

Lestadiolainen ei välttämättä osaa hahmottaa sitä, mitä hän itse haluaa ja mitä lestadiolaisyhteisö häneltä haluaa. Jos esimerkiksi lestadiolainen on valintatilanteessa, hän voi tehdä valinnan, jolla olisi toisille mieliksi; ei sitä, mitä hän itse todellisuudessa haluaisi. Hyväksynnän tarve ja ulkoaohjautuvuus ovat tyypillisiä tässä uskonyhteisössä elävälle. Kun hyväksyntä tulee siitä, että toimii kuten yhteisössä opetetaan, on riski että yksittäinen lestadiolainen takertuu yhteisöön ja pelkää, että yhteisöstä lähtiessään hänellä ei ole enää mitään.

Lestadiolaisuus vääristää ihmisen todellisuuden. Yhteisö antaa ymmärtää itsensä olevan parasta, mitä ihminen maan päällä voi saada, mitään arvokkaampaa ei ole. Lestadiolainen voi myös kokea, että parhaat hetket yhteisössä ovat olleet mahtavia. Samalla hän kuitenkin voi tuntea pahaa oloa, mutta ei ymmärrä, mikä sen aiheuttaa. Ihminen elää aivan kuin satumaassa, jonka peilit ovat vääristyneitä. Useat lestadiolaiset ovat tottuneet tähän ”satumaahan” jo lapsuudessaan, joten he eivät ehkä edes huomaa oman elämänsä absurdiutta. Lähelle on niin vaikea nähdä. Kaikki, mikä on jatkunut kauan, usein koko elämän, alkaa tuntua normaalilta. Jopa se, että toistuvat pahat olot ja ahdistuksetkin - kaanaan kielellä epäilykset, kiusaukset ja väärät valvomiset yms. - tuntuvat normaalilta, etenkin kun yhteisössä opetetaan niiden kuuluvan ”syntiin taipuvaisen” ihmisen elämään.

Vaikka lestadiolainen tuntisi, että häntä kohdellaan väärin ja hän ei voi olla oma itsensä, hän saattaa selviytymiskeinonaan kieltää yhteisön väärinkäytöksen ja tarrata kiinni ihannekuvaan yhteisöstä. Hän voi kokea, ettei hänellä ole vaihtoehtoja: hyvinvointi ja selviäminen, etenkin viimeisellä tuomiolla, ovat riippuvaisia yhteisöstä, vaikka se tuntuisikin kohtelevan ihmistä kaltoin. Ihminen ei tosin välttämättä edes ymmärrä kohtelua vääräksi. Joidenkin voi olla jopa yhteisön jättämisen jälkeenkin myöntää, ettei elämä lestadiolaisyhteisössä ollutkaan onnellista ja turvallista.


Pois pääseminen

Vapautuminen lestadiolaisuudesta edellyttää prosessia, jossa ihminen havahtuu tilanteeseensa, ymmärtää sen, kykenee ottamaan vastuun itsestään ja alkaa sitkeästi haluta elämäänsä uudenlaista suuntaa ja tasapainoa. Tilanteeseen herääminen voi kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Avainasemassa on itsensä kuunteleminen ja kunnioittaminen. Lestadiolaisen silmät eivät välttämättä avaudu, vaikka ei-lestadiolainen ystävä antaisi neuvoja tai tyrkyttäisi tietoja. Ihmisen itsensä on oltava valmis kohtaamaan totuus.

Lestadiolaisuus tuhoaa jäsenensä yleensä pitkän kaavan kautta, pikkuhiljaa alentamalla ja mitätöimällä. Vaarallista tästä uskonnollisuudesta tekee se, että jäsenet uskovat yhteisön esittämään hyvään eivätkä tunnista sitä pahaa, jonka olemassaoloa ei virallisesti ole olemassa. Siksi tällainen uskonnollisuus voi kestää kauan ja saada paljon vahinkoa aikaan. Ulospääseminen on nujerretulle ihmiselle vaikeaa. Ulos lähtevä voi kokea olevansa täysin arvoton, kun taas lestadiolaisyhteisö on heti Jumalasta seuraava – tai jopa Jumala.

Lestadiolaisuudessa elävälle muutos kohti normaalimpaa ihmisyyttä on vaikeuksista huolimatta mahdollinen. Parantuakseen lestadiolaisen on myönnettävä omat virheensä ja harhaluulonsa, mikä voi olla olla vaikeaa. Jos lestadiolainen ei ymmärrä omaa tilaansa, hän käsittää omiin näkemyksiinsä kohdistuvat huomautukset vain ulkopuolisten pilkkana.

Uskonyhteisön jättäminen voi aiheuttaa lestadiolaiselle monenlaisia pelkoja. Tuntematon tulevaisuus, ”epäonnistumisesta” koettu häpeä, leimautuminen petturiksi ja eronneeksi, yhteisön ulkopuolisten tapojen osaamattomuus sekä sosiaalisten suhteiden katkeamisen pelko ovat peloista yleisimpiä. Myös pelko siitä, että tekee väärän ratkaisun ja menettää jotain ainutlaatuista, nousee usein esiin.

On kuitenkin tärkeää, että lestadiolaisuuden jättävällä on saatavilla apua tilanteessa, jossa oman elämän tasapaino on vielä kateissa ja uuden minän rakentuminen vasta pääsemässä käyntiin. Tässä vaiheessa lähtijä on vaarassa hakeutua takaisin vanhaan yhteisöön – varsinkin kun yhteisö harvoin jättää rauhaan, vaan paremminkin houkuttelee takaisin.

Vertaistuki on lestadiolaisuudessa eläneelle usein parasta terapiaa: saman kokenut ei valehtele sanoessaan, että tietää, miltä tuntuu. Muiden tarinat auttavat myös ymmärtämään, ettei vika ole lestadiolaisuuden uhrissa, vaan sairaassa uskonyhteisössä. Internetistä on tullut monen pelastus. Sen kautta saman kokeneisiin voi pitää yhteyttä nimettömänäkin.

Vertaistuki saattaa joissakin tapauksissa jämähtää vihan tunteen säilyttämiseen lestadiolaisuutta kohtaan. Vihan tunteella on tärkeä merkitys toipumisprosessin osana, mutta vasta vihan takana on elämä ilman lestadiolaisuutta. Ihminen, joka jää kiinni vihaan, jää vihan kautta kiinni lestadiolaisuuteen, vaikka siitä eroaisikin. Entiselle lestadiolaiselle onkin tärkeää oman itsetunnon ja käyttäytymismallien pohtiminen. Mitä tarkemmin tuntee omat käyttäytymismallinsa, motiivinsa, tarpeensa ja toiveensa, sitä paremmin pystyy ainakin välttämään uuden lankeamisen vääristyneen uskonyhteisön vallan alle.

Taakse jääneen elämän kanssa olisi hyvä päästä sopuun. Jos ihmisiä, paikkoja ja asioita pitää vältellä mieleen palaavien muistojen vuoksi, elämästä voi tulla ahdasta ja raskasta – jollaista se ehkä oli ennenkin. Elämään ei välttämättä tunnu mahtuvan mitään uutta ennen kuin on päässyt irti vanhasta.

Yhteisö voi oikeasti onnistua pilaamaan ihmisen elämän. Siitä on kuitenkin mahdollista päästä eroon, ”rakastaa itsensä ulos”, ja saada elämä normaaleille raiteille. Se ehkä vie aikansa, mutta sairaasta yhteisöstä pois lähteminen on paljon kannattavampaa kuin siihen jääminen. Vaikka menneisyys häiritsisikin elämää vielä pitkään lähtemisen jälkeenkin, elämästä tulee elämisen arvoista. Lopulta hyvä voittaa aina pahan.

- - - - - - -

Yllä oleva teksti on rakennettu narsismista ja sen uhrina olemisesta kertovan tekstin pohjalle. Kirjoituksessa on rinnastettu uskonyhteisö narsistiin ja yksittäinen lestadiolainen narsistin uhriin. Käytännössä vain termit on vaihdettu, asiasisältö on lähes sama. Lähteenä on käytetty kirjaa ”Sata tapaa tappaa sielu. Narsismin uhrit kertovat.”

(Kiitos teille, jotka saitte minut kiinnostumaan aiheesta sekä kaikille aiheesta käytyyn keskusteluun osallistuneille.)

käymme kestelua tästä..




‹hyshys› Lestadiolainen moraali on muuttuva käsite: lestadiolaisesta oikein on se, mikä häntä milloinkin parhaiten palvelee. Lestadiolaiset moralisoivat mielellään kaikkia ja kaikkea – paitsi itseään ja omaa toimintaansa. Jos lestadiolainen loukkaa omaan joukkoonsa kuulumatonta, mutta on omasta mielestään toiminut omantuntonsa mukaan, hän ei ole mielestään velvollinen kokemaan syyllisyyttä loukkauksesta.

‹hyshys› lestadiolaisten käsitys oikeasta ja väärästä vaihtuu sen mukaan mikä palvelee ihmisen sosiaalista asemaa yhteisön sisällä

‹hyshys› niin moralisoimalla on oikeus rikkoa ihmisen käsitystä oikasta ja väärästä ja tehdä hänet riipuvaikseksi yhteisön hyväksynnästä

Mikä ero on moralisoinnilla ja vl-kontrollilla?

‹hyshys› omaa käytöstä oikeutetaan jumalaisella vallalla



<hyshys> Jumalan sanaksi vl muutuu sekin mikä ei

jatkanpa tätä g kirjoitus vastaan päikkäri...





Viikon nettipäikkäri ei tarjoile tähän herkullisia komenteja kuten lapsen paikalta uskominen tai järjen laittaminen naulaan.BF kuitekin heitää naulan kantaan

‹BF› tai uudestisynnytään eli pestään aivot

Sitähän vl on pestään aivot ja oma ajatelu ja otetaan tilalle vl-aivot arvomailma ja ajatukset.

Tähän voisi tarjoilla myös toista yhtä tärkeää ja avartavaa näkökulmaa. fi.wikipedia.org/wiki/Sokraattinen_menetelm%C3%A4


Vl pyrkii kaikin tavoin siihen ettei ihmiset toimisi näin ja näin ollen eivät kasvaisi itsenäisiksi ajatelijoiksi.

Sitä ainakin tuoetaan kaikin tavoin siionieissamme. On mielenkiintoista se että sama artikeli puhuu täysin ristiin joka on hyvä näkökulma tähän lapsiasiaan...


Vl yhteisö toimii edellä kuvatulla tavalla montakin kertaa. Miksi?

Päivämies 49/2009 :
Mutta voi hyvä sylyvi taas!! (<--- Inhimillinen tehokeino? ) Teoriassa sanotaan yhdellä tavalla ja käytännössä tehdään kuitenkin toisella tavalla. Jumala ei puhu Sanassaan mitään esim ehkäsystä, televisiosta tai korvakoruista. Jumalalla ei ole niiden suhteen mitään mielipiteitä. Se että kauhistellaan esim videolaitteen käyttöä Suomessa ei ole elävän Jumalan sanaa. Elävällä Jumalalla on ihan muut jutut mielessä mutta siinä pylväässä jonka päästä tällaisia toitotetaan jää Elävän Jumalan sana syrjään ja hautautuu juuri tällaisten tyhjänpäiväisten käytännön asioita koskevien ihmisoppien alle.
Kuvitteleeko joku tosissaan että kaikki vl-puhujasedän suusta tuleva olisi Jumalan sanaa? Siis kaikki ne sammakotkin joita sieltä välillä loikkaavat? Elävän Jumalan Sanaa voi pikemminkin etsiä hiljaisessa rukouksessa niin että panee kaikki omat ajatuksensa syrjään ja esittää Jumalalle kysymyksen "Mitä sinä haluat saada sanotuksi minulle?" Silloin saa elävä Jumala mahdollisuuden puhua.

Päivämies 49/2009 :
Viitataanko tässä niihin paljon puhuttuihin hoitokokouksiin?

Niin Acim tämä lähti sinun ja minun sananvaihdosta. Jos ajatelaan että olemme poimineet muutamasta päikkäristä otteita jotka voidaan vaivatta liitää tuohon narsismia käsitelevään tekstiin se osoitaa myös kuinka tavallista jotkut asiat ovat vl liikeessä. Toki myönnän lukeneeni tekstejä ihan vasiten sillä silmällä.

Ja mitä tulee viitaukseesi hoitokokousiin niin eihän pahuutta joka näytätyy hegellisen vallan käyttönä pidetä loppupelissä edes pahana. SRK julkaisut saarnat ja monesti kanssapuheetkin kätkevät sisäänsä monenkinlaista inhimillistä pahuutta.

Osa 1.

Kiitos alustuksesta. Minäkin olen usein miettinyt vanhoillislestadiolaisuuden mahdollista narsistista olemusta nimenomaan liikkeen oppiin suhteutettuna.

Yksilötasolla narsismi on sopimuksenvarainen ja osin kultturisidonnainenkin asia, mikä täytyy muistaa myöskin tässä yhteydessä.

Yksilötasolla narsismi määritellään yleisenä luonnehdintana esim. seuraavasti DSM-IV -kriteerien mukaan (Lönnqvist & co: Psykiatria. Duodecim. 1999):

Laaja-alaisia suuruuskuvitelmia (fantasian ja käytöksen tasolla), ihailun tarvetta ja empatian puutetta.

Kuinka tämä ilmenee vl-liikkeessä? Laaja-alaiset suuruuskuvitelmat ovat kaiketi juuri sitä, että liike itsessään ajattelee edustavansa Jumalaa maan päällä ja omistaa yksinoikeuden määrittää oikean opin ja elämäntavan, joka sisältää oikean käsityksen synnistä. Tämä johtaa luonnollisesti siihen, että opin pohjalta voidaan erotella oikeat uskovaiset vääristä. Tähän liittyy keskeisesti Pyhän Hengen toiminta yksinomaan vl-liikkeessä vaikuttavana voimana.

Ihailun tarve ilmenee siinä, että liike odottaa toisten ihmisten pitävän liikettä ainoana oikeana Jumalan valtakuntana, jnka ulkopuolella ei ole pelastuksen mahdollisuutta.
Kritiikin sieto on enimmäkseen puutteellista tai olematonta. Aiheellinenkin kritiikki torjutaan kääntämällä asia "Jumalan lapsen" osaksi kuuluvaksi vainoksi, jota perustellaan raamatulla.

Empatian puute näyttäytyy karuimmillaan siinä, että liikkeen ulkopuoliset voidaan tuomita muitta mutkitta kadotukseen välittämättä niistä tuntemuksista, mitä tällaiset tuomiot vääjäämättä kuulijoissaan aiheuttavat.

Reflektio kirjoitit

Tuo empatian puute näkyy myös siinä, miten vl-oppi on aikojen saatossa painotettu, m. ehkäisykielto sisältyy tähän kategoriaan. Oppia määrittelevät eivät ole kokeneet/koe empatiaa naisia ja lapsia kohtaan siinä määrin, että olisivat kertoneet inhimillisten seikkojen painavan enemmän, kuin raamatusta tarkoitushakuisesti valitut lauseet.

Yhteisö narsistina on käsite, joka itseäni pohdituttaa. Yhteisö muotoutuu usein johtajansa/ johtajiensa näköiseksi, varsinkin, jos johtajat ovat poikkeuksellisen voimakkaita ja pitkään vallassa. Jos johtoon pääsee/asetetaan narsistisen persoonallisuushäiriön omaava ihminen, niin silloin rupeaa tapahtumaan kummia. Johtajalta saatavan esimerkin ja oikeutuksen turvin herää myös alempien johtoportaiden ihmisillä piilleet häiriöt kukkimaan. Kun johtaja ei ole suitsimassa väkivaltaa alemmilta johtajilta, vaan päinvastoin julistaa sen olevan oikeutettua ja oikein, on helvetin portit avoinna. Tällaisen ilmiön ja tapahtumaketjun ajattelen päässeen valloilleen 60-70 luvulla vl-yhteisössä.

Yhteenvetoni: Pidän vl-yhteisöä aiempien ja kenties nykyistenkin johtajiensa narsismista kärsivänä yhteisönä. Narsismi on levinnyt myös perhe- ja yksilötasolle oireillen monin tavoin. On vain ajan kysymys, milloin johtoon asettuu/asetetaan pahasti häiriintynyt yksilö, silloin toistuu "etninen" puhdistus. Voidaanko tällainen tapahtumaketju ennaltaehkäistä, ja viimeisen "puhdistuksen" kautta kukkimaan puhjenneita toimintatapoja korjata?

Hyvä kirjoitus,vertaistuki olisi tärkeää ja toivottavaa.Asiat ei vaan aina ole niin yksinkertaisia,kuin miltä ne vaikuttaa,esim.sairaus voi invalidisoida ja parantuminen,jos sitä tapahtuu vie aikaa.Milloin on seuraava kokoontuminen hyvänmielentalolla?
kyllä irtaantuminen vl.stä on vaikeaa,ei voi muuta kuin toivoa hartaasti että jättäisivät rauhaan! Sitä toivoisi omassa tilanteessa yksinkertaisia käytännön neuvojakin,silhe liittyen tuo kirjouitus oli tosi hyvä.