Hakomaja.net

Tuli mielleyhtymä tähän tekstiin kuunnellessani Voittosen puhetta Suviseurojen avajaisissa.

gepardi kirjoitti:
Lestadiolainen yhteisö ei siedä jäsentensä henkistä kasvua, koska sellainen järkyttää sen omaa asemaa. Jos joku osoittaa riippumattomuutta, erillisyyttä tai omaa ajattelua, yhteisö yrittää painaa tällaisen jäsenen takaisin valmiiksi kirjoitettuun muottiin. Yhteisön pahin uhka on kontrollin menettäminen jäsentensä elämään. Kun yhteisö menettää kontrollin johonkin jäseneen, jäsenestä tehdään pian entinen jäsen.
Voittonen sanoi:
Ihmismieliin on ajassamme juurrutettu lujasti ajatusta, että ihmisen itsensä täytyy vastata omista perusarvoistaan. Hänen on muodostettava oman uskonsa sisältö. Silloin nuori ja varttuneempikin saattaa harhautua niin, ettei enää eläkään Jumalan lasten yhteisessä uskossa, yhdenkaltaisessa kalliissa uskonvanhurskaudessa, käyttääkseni Pietarin ilmaisua. Seuraus on silloin murheellinen. Jumalan seurakunta ei ole silloin äitinä maan päällä eikä Kristus veljenä eikä Jumala isänä taivaassa.

Minulla on meneillään iltalukemisena Hannu Lauerman: PAHUUDEN ANATOMIA. Liitän tähän pätkän kirjan osiosta Rikollinen, Aktivisti, Terroristi vai Sotilas luvusta TOTTELEMISEN PSYKOBIOLOGIAA.

"Illuusiomme omasta tervejärkisyydestämme ja itseohjautuvuudestamme ja mielikuvamme ihmisten motivaation arkisuudesta ja pienuudesta johtavat aiheetta siihen uskoon, että suggestiivisen kultin tai pimeän ideologian vaikutuspiiriin joutuminen olisi mahdotonta ja että erityisesti kulttien uhrit olisivat lähes silminnähtävästi poikkeuksellisia tai outoja ihmisiä. Omakohtaisten havaintojeni ja kirjallisuuden valossa tämä ei pidä paikkaansa. Useimmat kulttiuhrit ovat aivan yhtä normaaleja kuin pääosa niistä suomalaisista, jotka 1940-41 halusivat SS-joukkoihin tai päätyivät 1960-luvulla staliniteiksi tai puhemies Maon ihailijoiksi.

Mentaalinen irrottautuminen aiemmasta ei myöskään ole helppoa. On vaikea myöntää, että on uhrannut vuosia, ehkä vuosikymmeniä, taloudellisia resursseja ja ihmissuhteita sellaiselle toiminnalle tai aatteelle, joka osoittautuukin muuksi, kuin mitä sen kuviteltiin olevan. Jos illuusioihin nojanneeseen ufo-harrastukseen on kulutettu 30 vuotta, suku hylätty uskonlahkon vaatimuksesta tai olemattomiin energioihin perustuneeseen, yleistä hyvinvointia lupailleeseen luontaishoitoon sijoitettu suuri osa vuosipalkasta, kysyy luonnetta epäillä tekojensa mielekkyyttä."

Kysyy siis luonnetta, epäillä tekojensa mielekkyyttä. Tämän lauseen luettuani, oivalsin että minultakin on kysynyt luonnetta, aikoinaan vanhoollislestadiolaisuudesta lähtiessäni epäillä tekojeni mielekkyyttä. Kukaan ei ole koskaan kannustanut ja taputtanut selkään, että hyvin teit. Järkevä valinta. Päinvastoin säälittelyä sai osakseen, että kun on lapselta uskon ymmärrys mennyt. Sitä samaa saa kuulla vielä näköjään vuosikymmenien jälkeenkin uskovaisilta sukulaisilta. Tuntuu kuin älyssäni kenties olisi ollut heidän mielestään parantamisen varaa. "Muuten olet niin mukava ihminen, mutta kun et ole uskomassa". Tätä olen saanut kuulla lähes joka sukujuhlilla. Olen pitänyt sitä tahdittomuutena tähänasti. Nyt en enää pidä. Pidän sitä narsistisena käyttäytymisenä, mitä aiemmissa narsisti- keskusteluissa on tullut ilmi. Toki on tahditonta pilata myös minulta (joka olin myös kutsuttu vieras) juhlat. Siinä on juhlamieli tipotiessään sellaisen puhuttelun jälkeen.

Minulta kysyy luonnetta vielä edelleen jatkuvasti seistä valintojeni takana. Siispä nostan itselleni Hattua, jos niin voi sanoa.

Juuri näin! Lähes koko aiempi elämä täytyy kyseenalaistaa. Se vaatii luonnetta ja uskallusta. Ja tuki on usein hyvin vähissä kun sitä eniten tarvitsisi.